sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Ruokahävikistä, osa 3.

Vieraskynä kirjoittaa:

Oikeanlainen säilytys estää hävikin

Tutkimusten mukaan kotitalouksissa vihannesten ja kasvisten hävikki on yksi suurimmista ruokahävikin ryhmistä (n. 26%). Aihe on ajankohtainen, sillä satokauden herkkujen aika on juuri käsillä. Paneudutaanpa siis hetkeksi näiden raaka-aineiden säilytykseen.

Hedelmät, erilaiset kasvikset ja juurekset ovat biologista materiaalia. Niissä on hengittävää solukkoa, joka edesauttaa niiden kasvamista ja kypsymistä. Ikävä kyllä, materiaalin soluhengitys myös johtaa pitkän varastoinnin aikana pilaantumiseen. Hedelmä pehmene, tulee värimuutoksia ja lopulta se mätänee.


Kaasunmuodostusta


Osa kasviksista tuottaa etyleeni nimistä kaasua, joka on omiaan kiihdyttämään kypsymistä. Siksi onkin tärkeää, että etyleeniä tuottavat raaka-aineet pidetään erillään niitä tuottamattomista.
Etyleeniä tuottavat omenat, tomaatit, banaanit, luumut ja avokaadot.
Etyleeniä eivät tuota sitrukset, kiivi, yrtit, kurkku ja kesäkurpitsa. Samoin etyleenille herkkiä ovat satokauden suosikkini peruna, kaali ja porkkana.

Oikea lämpötila

Kaikille näille mainituille syötäville on yhteistä se, että ne vaativat tietyn lämpötilan säilyäkseen. Kasvikset ja juurekset vaativat usein viileän n. 8-15 asteen säilytyksen. Harvalla on sellaista varastopaikkaa, joten usein jääkaappikin kelpaa (n. 8 astetta). Hedelmistä monet on hyvä pitää huoneenlämmössä, jos sopivan viileää aikka ei löydy tai varsinkin jos hedelmä on vielä vähän raaka.


Tomaatti

Seuraava tieto voi järisyttää maailmaasi, mutta sen kertomisesta on tulossa elämäntehtäväni: Tomaattia EI saa säilyttää jääkaapissa. Tästä on ihan tutkimustietoa ja asian voi toki testata kotona. Pidä tomaatit huoneenlämmössä 3-7 päivää ennen käyttöä. Maku on kypsynyt ja lähentelee sitä elämystä, jonka koit lapsena tomaatteja syödessäsi!
No, jalostus on tehnyt tomaateista kuljetuksen kestäviä ja siinä ohessa on kyllä menetetty makuominaisuuksia, mutta kylmäsäilytys pilaa lopunkin. Tämän viestin kun vielä saisimme suurkeittiöihin.


Liisa Helamaa
Elintarviketieteiden maisteri


Lue myös tässä blogissa lisää ruokahävikistä: Osa 1 Kotitalouksien hävikki on kallista ja
osa 2. Viimeinen käyttöpäivä meni jo

Ks. artikkeli Raaka-aineiden säilytys kotona


TULOSSA PIAN: ASIAA MARTTAILUSTA!

 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Alennuksia

Suojaudu huijareilta

Kuluttajaliiton ja Vanhustyön Keskusliiton yhteisestä webinaarista 29.11 opittua, tässä hieman referoin  ja jaan teillekin. Asiantuntijoin...

Suosittuja postauksia