Nostalgisia säästäväisyysmuistoja

Ennen oli elämä ekologisempaa ainakin kodeissa. Osattiin käyttää kaikki loppuun, jatkaa ruokaa jne.

Ks. Is artikkeli:

Makaronivelliä ja pelkkää perunaa! Listasimme 30 nostalgista tapaa venyttää penniä entisaikain malliin https://www.is.fi/menaiset/tyo-ja-raha/art-2000008341728.html

Poimin tästä pari:

”Meillä hoettiin aina, että ei kahta särvintä leivän päälle! Eli vain yksi juuston pala tai vastaavasti kinkun pala – ei koskaan molempia.”

”Harrastin lapsena ja nuorena lähinnä metsissä kävelyä, kirjaston kirjojen lukemista sekä jotain kirkon ilmaista kerhoa joskus.”

”Kuluneet vaatteet leikattiin matonkuteiksi. Isommat ja ehjät palaset säästettiin ja niistä tehtiin uudelleen vaatteita.”

Kuulostaako tutulta?

- Säästäväisyys on ekologisempaa. Se voi olla luovempaa ja rikkaampaakin elämää. Kuitenkaan ei liiankaan tiukkaa pidä olla kellään, se ei luovuutta välttämättä edistä vaan voi viedä lamaantumiseen.

🧡🧡🧡

Lapset ovat luonnostaan luovia ja lasten tärkein elinehto on turvallinen koti ja rakastavat aikuiset. Makaronivellikin muistetaan silloin herkkuna, vaikka aikuiset eivät siitä niin ajatelleetkaan.

Vanheneminen ei tule yksin

Onpa se sanonta! Olen aina ajatellut että onpa se sanonta.. ja niin sehän tarkoittaa että vanhetessa tulee sairauksia seuralaisiksi. Huoh. No niin. Nekö sitten on hyvää seuraa? Ei kyllä ole!

Vanhuus tulee joskus yksin, ja kyllä, se tulee monelle yksin.  Vanheneminen tapahtuu joskus että hups vain, kun sairauksia tulee nopeaan tahtiin ja voimat vähenee, sanoo nimimerkki kokemusta on.

Aina ei ole sukulaisia joilta pyytää apua. Tämä onkin kipeä asia niin monelle. Yhteisöt ovatkin siksi yhä tärkeämpiä. Kuuluminen johonkin tuo myös merkityksellisyyttä, jota me jokainen tarvitsemme. 

Omia paikkoja on hyvä etsiä ajoissa. Jos työ tai jokin harrastuspiiri on olleet ainoa yhteisöt ja ne jääneet taa, voi etsiä vielä uusia tärkeitä paikkoja ja porukoita, vaikka eläkeläisjärjestöistä, muista oman elämänpiirin yhdistyksistä ja seuroista, seurakunnista, kaupungin eläkeläisryhmistä. Somessa on yhteisöjä vaikka miten paljon, mutta livetapaamisiakin tarvitaan. Ihan elävänä naamatusten, kohdata ja jakaa kuulumisia, sitä me kaikki tarvitsemme.

Eilisessä Perjantai-ohjelmassa puhuttiin yksinäisyydestä ja erillisyydestä. Mukana oli mm. yksinasuvien yhdistyksen puheenjohtaja Raija Eeva. Tärkeää asiaa ja hyvä ohjelma. Löytyy YLE Areenasta.

 Yksinasuvia on paljon, ja erityisesti nuorissa ja vanhoissa on paljon yksinasuvia. Mitenkähän olisi vanhusten muodostamat kommuunit, ja näitähän tosiaan jo onkin jossakin. Tietenkin on ihanaa jos ympärillä on myös nuoria ja lapsia.. Kummasti jo pienen lapsen näkeminen virkistää, saa hymyn naamalle, ja mielen iloisemmaksi. Meillä vanhoilla on myös aikaa ja ymmärrystä lapsille.

 Vanheneminen.fi-sivusto  

💜

Vanhuus ei tule yksin. Se tuo mukanaan niin raihnoja kuin elämän monimutkaistumista. Missä se ja se esine nyt onkaan? Miten minulle menikin nyt melkein kaksi tuntia aamutoimissa..? No niin ja sanat meni solmuun puhelimessa, hmph. 

Vertaisuuden voima ja ilo löytyy vahvimmin silloin kun sitä kipeimmin tarvitsee. Nimittäinkin ratikkapysäkillä lyhyt keskustelu voimaannutti kummasti. Tai kun tärkeän ihmiseni kanssa naurettiin, miten monia toppahousuja meiltä löytyy. Jos on raihnoi ja kolotuksia, niin niille voi joskus nauraakin. Ilo on laastari ja lääke.

Ihmisiä voi löytyä, etsivä voi löytää uusia ihmisiä. Jotkut jäävät olemaan. Auttamaankin tai sitten voi olla mahdollisuus itse auttaa siten kuin voi. Jo puhelun soittaminen toiselle on pieni suuri teko. 

Joku on raihna jäsenistään, joku enemmän muististaan. Kotiin saatava apu on jokaiselle tarvitsevalle kultaa kalliimpaa.

 💚

Luin juuri myös kattavan artikkelin edunvalvontavaltuutuksesta, Taloustaito -lehdestä. 

  Lisätietoja ja muuta tärkeää asiaa:

Digi- ja väestötietovirasto 

Suomi.fi-palvelut

 💙

Paitsi että voi kokea yksinäisyyttä, ja raihnaisuutta, niin vanhuus voi tuoda myös kipeät muistot. Hyvätkin, mutta myös kipeät.

Jos ei ole ehtinyt käsitellä esim. traumojaan ja muuten ikäviä kokemuksia ja tapahtumia, niin ne nyt voivat hyökätä päälle, triggeröidä ja jäädyttää elämää. Onneksi on niinkin, että aina voi käsitellä asioita. Moni myös alkaa sitten kirjoittaa tai maalata, muulla tavalla taiteilla. Kaikki nämä hoitaa sielua ja elämä voi, vähän kolhiintuneenakin tuntua vielä hyvältä.

Vanheneminen tulee miten tulee. Elämä on muutosta joka päivä. Mutta se on myös paikallaanpysymistä, vain katsella lintujen telmimistä puissa, tässä alati sumuisessa maisemassa.

Ja se on tässä. Nimittäinkin mennyt ja nykyisyys, kaikki ajan monet kerrostumat. Ja näin.. onkin hyvä. Juuri tässä.

Tästä aiempaan blogipostaukseeni eläkeläisalennuksista.

Lapset kertovat eläkeläisistä

Herkästi rohkeana uuteen

 

 

 Älä anna eilisen viedä liikaa tilaa tältä päivältä.

Tällaisen lauseen bongasin tänään jostakin. Se oli lappusella, joita minulla on lukuisia, kerättynä niin itseäni kuin ryhmiäni ja muita tarpeita varten. Olen varsinainen lappuliisa, lappua kun riittää joka asiaan. On näitä mietelmälappuja, on myös ajatuslappuja, muista-lappusia, muistoja, kauppalappujakin...

Mutta se lapuista. Tarkoitus oli kirjoittaa ajatuksia siitä, miten eilinen vie tilaa, joka päivä, se on oikea aikavaras. Ja nimenomaan, se joskus vie juuri aikaa, ja se juurikin varastaa sitä aikaa. Aikaa ei ole kellään liikaa, ja toiseksi en halua että aikaa menee liikaa menneen pohtimiseen.

Haluanhan olla ratkaisukeskeinen. Olen sitä opetellut ihan kursseilla ja olen siihen saanut ohjata muitakin. Ratkaisut tämän hetken ongelmiin, niitä löytyy omista osaamisista, niitä löytyy unelmista ja arvoista ja niitä löytyy kun tiukasti suuntaa kohti tavoitteitaan.

Löytyykö aina? Taakse voisi kurkata vähän kumminkin, ja pitäisi? - Pitäisi kyllä kurkata. Vahvuutemme ovat rakentuneet eilispäivänä, arvomme niin ikään, kuten unelmammekin. Siellä ovat rakentuneet myös uskomuksemme itsestämme, ja siellä ovat -ehkä- jääneet märkimään haavamme.

Jos näitä ei katsota, niin miten voi jatkaa eteenpäin. Vaikea ajatellakaan.



Mennyt ei aina päästä irti

Kun unet toistuvat, kun mieli kääntyy muistoihin yhä uudelleen, kouluaikaan, varhaisiin ihmissuhteisiin ja tapahtumiin, tai vaikka viime vuosikymmenellä tapahtuneisiin, tuntuu että niitä muistoja pitää ottaa käsittelyyn paremminkin kuin lakaista maton alle. Yksi tapa ottaa käsittelyyn on niistä kirjoittaminen, kirjoittaa muistonsa auki. Sen tehtyä.. voi muisto jäädä taakse..

Sitten se jo heiluttaakin iloisesti kättään ja toivottaa hyvää matkaa eteenpäin. Vai?



Tunteet

Mikä tahansa asia, mikä mietityttää, on tärkeä. Kaikki kun meissä haluaa tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Ja vapautetuksi…ihan niin, ja joskus, se käy helpostikin.

Tunteiden pitää nousta, muuten ei muutosta tapahdu. Tunteet ovat osa meitä. Ja onhan tunteet kipeitäkin, kipu voi raastaa niin että tuntuu ettei koskaan enää siitä pääse vaan se jää olemaan- Kuitenkin siitä voi päästä irti, yhä uudelleen kohtaamalla, puhumallakin, ja tilalle tulee uusi tunne, ajan mittaan. Se voi olla kuin ihme.



Anna olla

Älä anna menneen, eilisenkään, viedä liikaa tilaa tältä päivältä, tältä hetkeltä. Tämän päivän seikkailut kun odottavat, vaan eivät loputtomiin. Hoputtavat, että lähdetään jo, ala tulla sieltä, pian pian.

Eilinen voi viedä tilaa -- mutta eilinen, voi todellakin antaa tilaa, kun sitä huomioi. Ja monia asioita ei muutenkaan tarvitse aloittaa alusta, vaan jatkaa jostakin, mihin jäi.

On meillä niitäkin muistoja, joita vaalimme, joku ja joitain, jouluisin, tiettyinä päivinä, joitain joka päiväkin. Ne ovat osa omaa rakasta elämäämme, jotkut niistä kaipuun ja surunkin täyttämiä.

Kiitollisuudentäyteisyys on sitä parhainta mitä nuo muistot voivat tuoda elämään sitten kuitenkin. Jokainen joka tuntee kiitollisuutta, kun saa myös ripauksen onnea kaupanpäälle.



Muistoista rikas

Niin paljon elämässä ehtii tapahtua. Millainen olikaan viime vuosikin, sen muistamme kaikki jollain lailla, loppuelämämme ajan. Mitä ajatteletkin viime vuodesta omalla kohdallasi, siitä voit löytää kiitos- ja ilonaiheita. Ehkä vuosi toi oppimiskokemuksia, joita voit hyödyntää ja käyttää muidenkin auttamiseen. Hetki viime vuodelle, vaikkapa kalenteria selaten, otettuja kuvia katsellen, pakaten vuosi aiempien jatkumoon, on hyvä ottaa.


Laitan tuon mietelmälapun nyt omaan mappiinsa, muiden sekaan. Siellä ne kaikki pysyvät. Ne jotka tuovat monet muistot monesta; monet arkiset asialistat, muistiin merkinnät, merkittävät maininnat ja mukavat mietelmät. --Nostan katseen tulevaan, se myös vaatii rohkeutta.
Eteenpäin, huomiseen, askel kerrallaan, aina herkästi rohkeana!

(Tämä blogipostaus on julkaistu aiemmin Rohkeastiherkkä -blogissa, 4.1.2021)

 

 

 

Muisto äidiltä

Äiti tapasi aikanaan sanoa.. siitä jo yli 30 vuotta, että: Köyhyys ei ole mikään ilo vaikka se naurattaa..
Mihinkäköhän se liittyi.. ja miksi se sitten nauratti?

- Kyse oli varmaan äidin huumorista, tässä kohtaa vaikka moneen kertaan paikatut housut tmv.

Ilohan ei köyhyys ole...


Se, että kuluttaa kohtuudella, on säästäväinen mutta silti antelias, se on ilo ihmiselle. Voi olla ylpeyden aihe, että kuluttaa vähemmän luontoakin, jättää pienemmän ilmastojalanjäljen!


Äitiä muistelin. Siinä hänen vanha pärekorinsa vuosikymmenten takaa, minun keittiön hyllyäni kaunistaa. Kori on ollut aikanaan ainakin lankakorina, sitten karpalokorina. Miten entisajan tavarat kestävätkään!

Toki pärekorit nyt kestävät nykyäänkin. Olisi muuten kiva punoa itse oma korinsa. Aikanaan maaseudulla kansalaisopistossa punoin pienen korin.. taidanpa katsoa olisiko työväenopiston tarjonnassa tällaista punontakurssia kesällä tai syksyllä.


Kirjoitan toukokuussa joistakin säästövinkeistä. Viime aikoina on ollut jollain lailla kiireistä, vaikkei pitäisi...

Aikaa luonnon ihmettelylle pitäisi ainakin ottaa joka päivä edes vähän. Nyt on se aika.