Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielenilmaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielenilmaus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. joulukuuta 2024

Vastakkainasettelun itsenäisyyspäivä




Huoh. Kai Sadinmaa sen sanoi, fb-postauksessaan. Äärioikeisto oli kuin poliisin suojeluksessa. Vastamielenosoitus tungettiin sadan mellakkapoliisin avulla sivummalle ja 40 henkilöä otettiin kiinni.

Asiaan ehkä vaikutti kuitenkin se, että äärioikeisto oli ensin ollut varannut Töölöntorin tapahtumapaikakseen ja sen myös saanut. Vastamielenosoitus ilmoitti tulevansa torille myös..

Jollakin lailla pelottavan näköistä ja kuuloista touhua. Vastakkainasettelu, jota hallituksen toiminta on lietsonut, on kasvanut. 

Hallitus ja eduskunta juhli Linnassa..niin paitsi yksi kansanedustaja oli äärioikeiston tapahtumassa puhujana.

Tänä itsenäisyyspäivänä en jotenkin enää kokenut eläväni Suomessa, johon joskus synnyin. En ole varmaan ainoa joka kokee näin.

Yhä useampi saa venyttää senttiä, niin opiskelijat kuin pienten lasten yksinhuoltajat, pienipalkkaiset tavalliset ihmiset. Enää ei jonoteta vain ämpäreitä, vaan jonotetaan leipää, vaippoja, nuorten mielenterveyshoitoa, työ- ja harjoittelupaikkoja, terveyskeskusaikaa, tekonivelleikkausta.. ja näitä kaikkia ihan liian pitkään. 



Ja sitten, jossakin revitään lakanoista matonkuteita, kudotaan, leivotaan joulutorttuja myyntiin avuntarvitsijoiden hyväksi, jaetaan elämän asioita vertaisten kesken ja lauletaan joululauluja, kuten aina ennen. 

- Kantaako pienet teot mukanaan ihmettä?

Tuo ihme ei tapahdu ehkä simsalabim muuttaen kaiken. 

Mutta tekijöissään ne pitävät toivon kipinää yllä, pienet teot.


Ylen uutisointi mielenosoituksista



torstai 1. helmikuuta 2024

Miekkarissa 1.2.

SAK ja STTK järjestivät STOP nyt - mielenilmauksen hallituksen työelämäuudistuksia ja sosiaaliturvaleikkauksia vastaan, 1.2.




..paitsi että oli väkeä ja tunnelmaa, toivottavasti myös vaikutusvaltaa! 

Ja värikästä oli, keväinen aurinkokin paistoi ja lämmitti.

Kiitos kaikille järjestäjille, ja osallistujille💛


Umpisolmu ei ota auetakseen




Blogitekstisuositus

Miltä se köyhyys tuntuu

Yle kysyi miltä köyhyys tuntuu. Sadat ihmiset kertoivat. Ks. tästä .  Esim. tällaiselta: 'Yhteiskunnallinen keskustelu lisää häpe...

Suosittuja postauksia