Minun onneni on kuin räsynukke, joka ei hylkää minua koskaan.Se on kuin villasukat eripariset, ne jotka kumminkin lämmittää..
Tai kuin syksyn pudonneet verenpunaiset lehdet, jotka muistuttaa minua puista muista.
Sitä se on. Ja joskus se naurattaa..
Se on pienissä asioissa. Kun lehdet tippuvat yksitellen. Kun linnut suhahtelevat puussa ja pudottavat päälleni urpusateen.. Niin täynnä on elämää luonto.
Taskussani on taas pussi sienten varalle. Otan haperoita, otan nyt ne kaikki. Sieniä ne on haperotkin.
Laitan sitten oman maan perunat kiehumaan, ja haperot paistuvat pannulla, kaurakermaa höysteenään. Namskista ja nälkä lähtee...
Mitä enemmän olen läsnä siinä mitä teen, sitä enemmän minulla on. Sitä rikkaampi olen!
Kiire vie läsnäolon tunteen, muttei lopullisesti. Saan sen takaisin vielä, jos en tänään, niin huomenna..
Kun haavat lepattavat hennossa tuulessa, radiosta kuuluu aamun uutiset ja tuore kahvi tuoksuu niin hyvältä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti