Riitänkö minä?

 

Huolehditko sinä paljon? Huolehditko ja kannatko murhetta läheisestäsi tai ystävästäsi yli voimiesikin? Tai onko auttajana ollessa tuo rooli voinut jäädä päälle eikä siitä pääse irti.

Olen kantanut syvää huolta joistakin rakkaista, läheisistä. Kantanut herkeämättä huolta heistä, joita olen kuvitellut voivani harteillani kantaa. Sanon juurikin, että kuvitellut. Sillä se lienee kuvitelmaa, että minusta olisi toisen elämää kantamaan.

On monia, joilla on yötä päivää huoli lapsestaan, vanhasta äidistään tai isästään, ystävästään tai puolisostaan. He kokevat, että se olisi heidän tehtävänsä kantaa vastuuta näistä ihmisistä. Ymmärrän hyvin – tätä juuri samaa olen tehnyt itsekin.

Monissa asioissa voimme auttaa muita. Niin pitääkin tehdä. Se tekee hyvää niin auttajalle kuin autettavalle. Mutta jos kannan toisen tunteita kuin ne olisivat vastuullani, pahan mielen, kiukun, surun, se ei ole lainkaan hyvästä. Jakaa voi, mutta että ottaa toisen tunteet omaksi vakituiseksi taakakseen, ja huolekseen, niin ei, ei niin.

Huolestuneisuus nimittäin nakertaa meitä, se stressaa, vie voimia… lopulta se vie voimia siltä auttamiseltakin. Ja ennen kaikkea se vie voimia meidän omalta ainoalta elämältämme. Emme ole täydellisiä. Emmekä voi koskaan myöskään auttaa täydellisesti. Emme koskaan voi ottaa toisen tuskaa pois kokonaan. Vaikka miten ikinä yrittäisimme.

Omat asiat eivät aina ole mitenkään helppoa kohdata – eivät ollenkaan. Omat pienetkin asiat voivat joskus olla vuorenkorkuisia kohdata. Melkeinpä helpompaa on huolehtia ja mikromanageerata toisen elämää. Pahimmillaan ulkoistaa itsensä ja tunteensa toiseen.

Tässä kohtaa voi tuntea itsensä uupuneeksi tai väsyä helpolla. Ja voisi olla hyvä etsiä apua ja tukea itselleen, jos vain voi – kursseilta, kirjoista, muilta ihmisiltä samoissa tilanteissa. Terveyskylä.fi-sivustolta löytyy myös Vertaistalo.fi. Sieltä voi löytyä mahdollisuuksia vertaistukeen itselleen, sitä matalan kynnyksen apua.

Joskus matka omien huolien ratkomisessa voi johtaa omien tunteiden tunnistamiseen ja kohtaamiseen. Tunteet ohjaavat elämäämme halusimmepa sitä tai emme. Vaikka olisimme järki-ihmisiä niin tunteet ne jylläävät taustalla. Siellä voi olla syyllisyyttä ja häpeää, ehkä huonommuuden tunnettakin. Ihmisen tavallisia tunteita, joita voi kuunnella mitä ne ehkä kertovat. Riittämättömyys kertoo mahdollisesti vanhemmasta, jolle et koskaan riittänyt, tai jota et koskaan osannut ja pystynyt auttamaan. Suru voi kätkeytyä huolestuneisuudeksi – entä jos tapahtuukin jotakin kamalaa.

Mietin, että tunteet ovat ystäviämme, suunnannäyttäjiä ja tie syvempään itsetuntemukseen. Tunteita ei pidä pelätä. Kun niitä kohtaa, niin tunnejärki alkaa vallata alaa arjen ratkaisuissa. Tässä päivässä, tämän päivän ihmisten kanssa. Tunnetaitoja voi opetella. Esimerkiksi Mieli.fi-sivustolta löytyy aiheesta lisätietoa.

Muut ihmiset ovat meille tärkeitä, niin kuin pitääkin. Toisen elämä on aina kuitenkin hänen omansa. Hän ei myöskään halua, että voit huonosti hänen vuokseen. Paremminkin hän haluaa, että elät omaa elämääsi niin hyvinvoivana kuin se on mahdollista.

Itsestään saa ja tulee pitää huolta. Hoitaa omia kremppojaan ja tehdä asioita, jotka tuovat iloa. Ja kun voi paremmin, niin jaksaa olla ja tehdä, juuri niin riittävästi kuin yksi ihminen voi. Hyvä mantra on tämä ja sitä voisi toistaa vaikka joka päivä: Minä riitän, juuri tällaisena kuin olen. Niin itselleni kuin muille.

 

Tämä kirjoitukseni on julkaistu aikaisemmin, 5.3.2025 Suomen Nivelyhdistyksen Nivellys -blogissa. 

 Nyt en ole riittänyt ihan tänne senttiblogiini vähään aikaan, mutta eiköhän tässä ole jotakin taas tulossa tännekin:) 

 

 💜💜💜

Köyhä ja kipeä

Aina sanon, että kun on kesä ja istun metsässä kannon päällä tai puuhailen viljelyksillä, en ole köyhä enkä kipeä.

Mutta entä jos on niin kipeä, että ei oikein pääse edes keppien kanssa kävelemään sinne?

Soittaa terveyskeskusaikaa kuukaudesta toiseen, eikä sitä aikaa vaan meinaa saada.

Tulee vihaiseksi, eli on sitten kipeä ja vihainen. No enempi surkea helpomminkin. Näin ainakin minä tavallisimmin.

Tästä Auli Viitalan kolumniin. Hän kirjoitti havainnollisesti aiheesta, joka on todella huolestuttava. Hyväosaiset ja terveimmät käyttävät eniten lääkäripalveluita. Eihän sen ihan niin pitäisi olla.. no ei se sitten loppuviimeksi olekaan. Mutta työterveyspalveluissa ja terveyskeskuspalveluissa on suuri ero. Eli jos ei ole töissä, on siis esimerkiksi työtön tai jo eläkkeellä,  terveyspalveluita on vaikea saada ja tilanteet menee kehnommaksi, eli vaivat pahenevat ja kumuloituvat. Ajoissa ne olisi helpompi hoitaa, myöhemmin vaikeammin jos ollenkaan.

🐊🐢🐍

Mutta tiedätkö mitä? Sen huomasin, kun köpöttelin metsänreunaan selkävaivaisena: on kaunein aika, välissä tuomen ja syreenin..Ylös, ulos vaikka käymään, miten kukin vain pääsee... 

Artikkeli: Nyt vain ryhdistäydyt..

Sepä, se ns. ryhdistäytyminen, taas ei monastikaan ole helppoa! Mitä enemmän mahdollisuuksia viedään, sitä vaikeampaa on luottaa tulevaisuuteen.

'Usein leikkauksia perustellaan sillä, että ihmisiä ei pidä päästää liian helpolla, vaan heidän pitäisi tsempata enemmän itse. Mutta jos me oikeasti teemme sellaista politiikkaa, joka rapauttaa ihmisten toiminnanohjausjärjestelmää ja kykyä tsempata itseään, niin silloinhan me tavallaan viedään pois ne voimat, joilla muutos pitäisi tehdä.'

Niin.

Jk. Pitää vielä lisätä tämä tapahtunut: Pääsin fysioterapeutille joka teippasi kipeän jalkani upeasti, heti auttoi eteenpäin. Kas, on ihana olla kiitollinen💛

Vanheneminen ei tule yksin

Onpa se sanonta! Olen aina ajatellut että onpa se sanonta.. ja niin sehän tarkoittaa että vanhetessa tulee sairauksia seuralaisiksi. Huoh. No niin. Nekö sitten on hyvää seuraa? Ei kyllä ole!

Vanhuus tulee joskus yksin, ja kyllä, se tulee monelle yksin.  Vanheneminen tapahtuu joskus että hups vain, kun sairauksia tulee nopeaan tahtiin ja voimat vähenee, sanoo nimimerkki kokemusta on.

Aina ei ole sukulaisia joilta pyytää apua. Tämä onkin kipeä asia niin monelle. Yhteisöt ovatkin siksi yhä tärkeämpiä. Kuuluminen johonkin tuo myös merkityksellisyyttä, jota me jokainen tarvitsemme. 

Omia paikkoja on hyvä etsiä ajoissa. Jos työ tai jokin harrastuspiiri on olleet ainoa yhteisöt ja ne jääneet taa, voi etsiä vielä uusia tärkeitä paikkoja ja porukoita, vaikka eläkeläisjärjestöistä, muista oman elämänpiirin yhdistyksistä ja seuroista, seurakunnista, kaupungin eläkeläisryhmistä. Somessa on yhteisöjä vaikka miten paljon, mutta livetapaamisiakin tarvitaan. Ihan elävänä naamatusten, kohdata ja jakaa kuulumisia, sitä me kaikki tarvitsemme.

Eilisessä Perjantai-ohjelmassa puhuttiin yksinäisyydestä ja erillisyydestä. Mukana oli mm. yksinasuvien yhdistyksen puheenjohtaja Raija Eeva. Tärkeää asiaa ja hyvä ohjelma. Löytyy YLE Areenasta.

 Yksinasuvia on paljon, ja erityisesti nuorissa ja vanhoissa on paljon yksinasuvia. Mitenkähän olisi vanhusten muodostamat kommuunit, ja näitähän tosiaan jo onkin jossakin. Tietenkin on ihanaa jos ympärillä on myös nuoria ja lapsia.. Kummasti jo pienen lapsen näkeminen virkistää, saa hymyn naamalle, ja mielen iloisemmaksi. Meillä vanhoilla on myös aikaa ja ymmärrystä lapsille.

 Vanheneminen.fi-sivusto  

💜

Vanhuus ei tule yksin. Se tuo mukanaan niin raihnoja kuin elämän monimutkaistumista. Missä se ja se esine nyt onkaan? Miten minulle menikin nyt melkein kaksi tuntia aamutoimissa..? No niin ja sanat meni solmuun puhelimessa, hmph. 

Vertaisuuden voima ja ilo löytyy vahvimmin silloin kun sitä kipeimmin tarvitsee. Nimittäinkin ratikkapysäkillä lyhyt keskustelu voimaannutti kummasti. Tai kun tärkeän ihmiseni kanssa naurettiin, miten monia toppahousuja meiltä löytyy. Jos on raihnoi ja kolotuksia, niin niille voi joskus nauraakin. Ilo on laastari ja lääke.

Ihmisiä voi löytyä, etsivä voi löytää uusia ihmisiä. Jotkut jäävät olemaan. Auttamaankin tai sitten voi olla mahdollisuus itse auttaa siten kuin voi. Jo puhelun soittaminen toiselle on pieni suuri teko. 

Joku on raihna jäsenistään, joku enemmän muististaan. Kotiin saatava apu on jokaiselle tarvitsevalle kultaa kalliimpaa.

 💚

Luin juuri myös kattavan artikkelin edunvalvontavaltuutuksesta, Taloustaito -lehdestä. 

  Lisätietoja ja muuta tärkeää asiaa:

Digi- ja väestötietovirasto 

Suomi.fi-palvelut

 💙

Paitsi että voi kokea yksinäisyyttä, ja raihnaisuutta, niin vanhuus voi tuoda myös kipeät muistot. Hyvätkin, mutta myös kipeät.

Jos ei ole ehtinyt käsitellä esim. traumojaan ja muuten ikäviä kokemuksia ja tapahtumia, niin ne nyt voivat hyökätä päälle, triggeröidä ja jäädyttää elämää. Onneksi on niinkin, että aina voi käsitellä asioita. Moni myös alkaa sitten kirjoittaa tai maalata, muulla tavalla taiteilla. Kaikki nämä hoitaa sielua ja elämä voi, vähän kolhiintuneenakin tuntua vielä hyvältä.

Vanheneminen tulee miten tulee. Elämä on muutosta joka päivä. Mutta se on myös paikallaanpysymistä, vain katsella lintujen telmimistä puissa, tässä alati sumuisessa maisemassa.

Ja se on tässä. Nimittäinkin mennyt ja nykyisyys, kaikki ajan monet kerrostumat. Ja näin.. onkin hyvä. Juuri tässä.

Tästä aiempaan blogipostaukseeni eläkeläisalennuksista.

Lapset kertovat eläkeläisistä

Tässä kohtaa talvea tunnen iloa

valosta. Kävin Didrichsenin taidemuseolla katsomassa Rafael Wardin näyttelyä ja valoa, sitä oli ulkona ja sisällä. Ks. Tästä

💛💛

Keltaiset maalaukset toivat aurinkoa mieleen, ja monet merkitykset ja oivallukset puhdistivat sieluani.

💛💛

Muuten, museokorttikin ( tarjouksesta ostettu yli puoli vuotta sitten) tuli korkattua vihdoin. Ja turhaan pelkäsin, pärjäänkö, hyvin pärjäsin kun sain joka taulun edessä istua, penkkejä oli siis riittämiin.

Suosittelen tätä museota. Jos olisit nastakengillä ne voi riisua ja lainaksi saada tossut.  

Hyvää ÄÄNESTYSpäivää kaikille tänään! 

🩵🩵