Liisa kirjoitti viime blogipostauksessaan hyvän tekemisestä. Miten vapaaehtoistyö, omastaan jakaminen, vaikka verensä, aikansa, pieniä taloudellisia uhrauksia.. tekee onnellisemmaksi antajankin. - Se on niin totta.
Tutkimusten mukaan juuri vapaaehtoistyö todella tekee onnellisemmaksi. Tämän huomaa myös vapaaehtoistyön tekijöistä; he ovat aktiivisia, pitävät huolta itsestään ja jaksavat paremmin.
Vapaaehtoistyötä voi tehdä niin järjestöissä, seurakunnissa, kaupunkien ja kuntien järjestämänä, talkoina eri yhteyksissä.
Ks. vaikka tästä HIIOPin sivuilta paikkoja, missä voi tehdä vapaaehtoistyötä.
Mitä on vapaaehtoistoiminta?
Vapaaehtoistoiminta on kaikille avointa, vapaaehtoista, palkatonta ja maksutonta toimintaa, joka hyödyttää kolmatta osapuolta perhe- ja ystäväpiirin ulkopuolella. Vapaaehtoistyöllä ei voi korvata palkkatyötä. Vapaaehtoistoiminta on vertaistukea, auttamista ja yhteiskunnallista osallistumista, joka tuottaa hyvinvointia ja yhteistä hyvää. Vapaaehtoistoiminnan kohteena ovat yksittäiset ihmiset, yhteisöt tai ympäristöt.
Aikaansa voi antaa vähän tai vähän enemmän. Vapaaehtoistyö sopii erityisen hyvin eläkeläisille, työttömille ja muille ei-kokopäivätyötä tekeville. Toki kenelle vain, jolla jonkinkin verran aikaa muuhunkin kuin työhön ja omalle perheelle ym.
Mitä vapaaehtoistoiminta antaa?
Tästä voi lukea diakoniatyön vapaaehtoisista Alppilassa.
Tässä Diakonissalaitoksen ystävätoiminnan vapaaehtoinen kertoo, miten antoisaa vapaaehtoinen ystävätoiminta voi olla.
Vaikka vapaaehtoistyöstä ei saakaan palkkaa, siitä voi saada muita
etuja; ehkä koulutusta, työnohjausta ja tietenkin kokemusta josta voi
olla hyötyä palkkatyössäkin tai muuten elämässä. Joissakin paikoissa voi
saada lounaan tai pullakahvit ja useimmissa paikoissa vapaaehtoisen
kulut korvataan. Kuitenkin se pääoma, minkä tekemisestä muiden hyväksi
saa, on sinänsä se kaikkein arvokkain ja voimaannuttavin asia.
😽😽😽
Vapaaehtoistyötä voi tehdä myös eläinten parissa, tai vaikka auttamalla tietokoneasioissa vanhuksia. Monissa yhdistyksissä tarvitaan tietokoneosaamista niin ikään, tai tilaisuuksien järjestäjiä, tuottajia, postittajia, ja monenlaisia apukäsiä.
Vapaaehtoistyö ei saisi stressata tekijäänsä. On muistettava että vapaata pitää pitää vapaaehtoisistakin töistä aivan kuin palkkatöistäkin. Uupumus voi vaania tunnollista tekijää. Sopiva aikataulutus, loma-ajat ja ihmisläheisissä töissä työnohjaus ovat tärkeitä ja ehkäisevät liiallista tekemistä ja uupumisia.
Lue myös Liisan blogipostaus vapaaehtoistyöstä
Tässä blogissa kirjoitan järkevästä kuluttamisesta, jaksamisesta ja hyvästä elämästä. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogitekstisuositus
Puut ja pensaat kukkivat mutta katso myös maahan
Nyt kukkii puut ja pensaat. Mustikka on kukassa sekin. Toivotaan hyvää satoa kaikelle. Sitä odotellessa katse maahan: villiyrtit ovat parhai...

Suosittuja postauksia
-
Monisairaana työttömänä elämästään kertoi Anu Kolmonen. Lue tästä ja katso tästä Lyhyesti, mistä on kysymys.. Kysymys on ihmeparantumisesta!...
-
Vinkkiä riittää joka lähtöön. Ja hyvähän se on että vinkkejä riittää. Se että sisäistää tietyt perusasiat miten pärjää vähemmällä, on oikeas...
-
K -kaupan Juhla Mokka maksaa 6,69 paketti. Prismassa 6,49 paketilta. Nyt Lidlin tarjouksessa kahdet puolen kilon paketit 9 eurolla. Vielä tä...
-
Köyhä. Kauhea sanakin tuo. Entä vähävarainen, pienituloinen, tai sitten työtön, pennitön.. Tyhjätasku, luuseri, loinen.. Hyvät ihmiset Milla...
-
Luin ammattijärjestäjä Ilana Aallon blogipostauksen hänen blogissaan Paikka kaikelle. Se olikin ajankohtainen ja mielenkiintoista luettava...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti