Kirjoitin aiemmassa blogipostauksessani itsemyötätunnosta, miten sitä tarvitaan, jotta muutoksen alkuun voisi olla mahdollista päästä.
Itsemyötätunto auttaa paljossa. Kun on kipeä, kun on ollut rankkaa, kun on rankkaa… Anna itsellesi aikaa tunnustella oloasi, anna lupa tuntea tunteita, anna lupa levätä.
Tunteissa voi helpolla pudota samaan vanhaan ajatusmalliin. Että 'näin mulle aina käy..'
- Jos voi tarkastella tilanteita ulkoapäin ja nähdä tässä ja nyt - tilanne, niin saattaa todeta että tämä ja tässä on nyt jotakin mistä voisi oppia tai: oliko tässä kuitenkin jotakin hyvää.
Jos ei ollut niin sitten itsemyötätuntoa peliin. Jokainen epäonnistuu joskus.
¿¿¿
On lupa tuntea kaikenlaista.
Vihastuminenkin on normaalia, esimerkiksi kun kohtaa vääryyttä. On myötätuntoista itseä kohtaan kun ei koita kaikin voimin torjua vihastumistaan.
Mitä itsekuri tähän sitten liittyy lainkaan?
Se onkin.. aika eri juttu. Ja toisaalta, se on myös tuon myötätunnon kääntöpuoli. Kun annat itsellesi aikaa, rajaat itseäsi ympäristöstä, teet tilaa uudelle, että uusi pääsee alkaa pesiytymään luoksesi, sitä on myös vaalittava kurinalaisesti.
Eli paremmin sanottuna määrätietoisesti.
Otat askelia, määrätietoisesti. Käytät hyväksesi koettua, elettyä, ja tietoasi, taitoasi, ja muita kulkijoita. (Samalla voit auttaa heitäkin.)
Kohti tavoitteita lempeän määrätietosesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti