Vapaaehtoistyön hauskuutta

Minä mm. pidän ryhmiä, jo vuodesta 2018. Lapinlahden Lähteellä kokoontuu avoin keskusteluryhmä kerran kuussa. Nyt kevään ajan menossa on myös voimavarakeskeinen ryhmä Helsingissä, siinä askelletaan kohti omia asetettuja tavoitteita. Osallistun lisäksi myös tiimeissä ja olen vertaistukija järjestöjen Toivo- sovelluksessa.

Hommat on enimmältään palkattomia eli vapaaehtoistyötä, ja voisi sanoa kansalaistoimintaa.

On monia motiiveja, miksi tehdä työtä ilman palkkaa. Yksi on, että haluan kantaa korteni yhteiseen kekoon. Tehdä jotakin muiden hyväksi. Toinen, että tekemisessä aina itsekin kehittyy vähän. Kolmanneksi, voi ajatella näitä vielä yhtenä työurana elämässä. Meissä elääkeläisissä on tietoa ja taitoa ja tosiaan kehittymisen mahdollisuusiakin. Olemme osa yhteiskuntaa. Ei ikä tai eläkeikä rajaa ihmisiä kyvykkäisiin ja ei- kyvykkäisiin!

Kuvassa ryhmä rakentaa merkityksellistä

 

Ja vaikka olen enempi introvertti, tykkään olla myös ihmisten parissa. On tämäkin yksi motiivini. Hauskoja hetkiä ja yhteisyyttä - se mikä parasta! 💛

Säästäväisyyttä ja voimanlähteitä

 

Olen ollut pitkään hiljainen tämän Sentin venytyksen blogini osalta. Sentti on kyllä tänäkin aikana venynyt monessa. 

Syitä hiljaiseloon on mm. kuntoutuskurssini, meille raihnasille sekä ikääntyneemmille suunnattu. Sain polskia vedessä joka päivä, järvessäkin kävin. Se oli niin hyvä. Rakentui myös tavoitteita, joita kohti askeltaa nyt.

Toiseksi sitten, syystyöt palstalla vieneet oman aikansa. Niitä riittää yhä ja aina. Ja vielä, matkan järjestely ja matka läheisen luo. Matkustaminen ei ole mun juttu, kun istuminen on pahasta. Pienellä järjestelyllä autossa istuminen on helpompaa ja päivän aikana jumppatuokiot, edesauttaa nekin.

Kun on hitaampi, ja liikuntarajoitteinen sekä vielä uupumusta jäljellä, kaikessa on haasteensa. Tavallisessa arjessa, jonka huolivyyhtejä olen setvinyt myös yhdessä toisen kanssa.

Mutta nyt on kaunis syksy. Olen poiminut aroniaa ja pudokkaita omenia. Ihaillut noita metsien, peltojen maisemia. Löytänyt välillä vähän sieniäkin.

Ja missä on se sentti venynyt? No palstan ja luonnon antimia on voinut hyödyntää. Muuten, kahvia olen vähentänyt. Se on niin win-win kukkarolle ja vatsalle. Ja kuten koko kesän, ruokaostokset kulkevat fillarin päällä, ei ole tarvinnut niin usein käydä kaupassa kun on voinut ostaa isomman erän kerralla. Se on aina säästöä mitä harvemmin käy kaupassa. Nimittäin mitä useammin käy, niin mukaan tarttuu sitä useammin ylimääräistä ja turhaketta.  Olen tyytyväinen säästäväisyyteni ja sehän on hyvä asia, tyytyväisyys omiin tekemisiinsä:)

Enempi muuten puuhaan vapaaehtoistöissä ja mietin välillä sitäkin, millaista elämä olisi jos vapaaehtoistöitäni ei olisi. Aika lailla köyhempää monin tavoin. Nyt saan suunnitella, tehdä yhdessä muiden, ihanien ihmisten, kanssa. Järjestää asioita, mahdollistaa. Auttaa. Kaikki tuo vaikka vie voimia niin antaa voimia ja mielekkyyttä. 

Kuka muuten saa sanoa itseänsä köyhäksi? Onko se köyhä jokin arvonimi vai? Ei, ei ole. Luin Auli Viitalan kirjoittaman kolumnin tästä aiheesta. Se löytyy alta.

Ihmisarvoa voi ylläpitää, köyhänäkin. Mietin monia jotka elävät omannäköistä elämää, yrittäjänä, eläkeläisenä, tai jopa työkyvyttömänä. Vaikka nuukaillen niin huomaten kaikkia hyviä asioita elämässään ja ympärillään. Jakaen siitä mitä itsellä on. Auli Viitala on hyvä esimerkki. Miten hän antaa sanat, ne jotka monella on sisällään, hän sanoo ne ääneen. Kun osaa.

Korpimuija, metsässä yksin elävä ja sieltä tubettava nuori nainen antaa iloa meille ihanissa videoissaan.

Kaikki te pienipalkkaiset kulttuurin tuottajat, arvostan teitä. Auttamistyötä tekevät. Siivoojat. 

Ja arvostan sinua, palstakaveri, joka osaat kaikkea ihanaa kasviksistasi ja pärjäät vähillä senteillä. Elät pienellä eläkkeellä mutta et valita kun sinulla tuntuu olevan kaikkea muuta kuin valittamista; luonnon kauneus ja itsetekemisen ilo, minimalistinen elämä joka tuo selkeyttä jokapäiväiseen arkeen.

Jokaisen oman hyvinvoinnin vuoksi, mielenterveytensä vuoksi olisi tärkeää löytää niitä asioita, mistä olla kiitollinen. Niiden asioiden HUOMAAMINEN on niiin tärkeää. Nimittäin vaikka ajat ovat synkkiä, niin on paitti se synkkä polku myös valosia polkuja. Kuljemme kuitenkin monia polkuja yht aikaa. Ja niin pitääkin ja saa kulkea.

Rakenna jokin valon polku syksyyn. Jokin tavoite, ihan pieni, jota kohti ja jolla askeltaa.

Auli Viitalan kolumniin: Kuka saa sanoa olevansa köyhä

Mielekkyys vs. rahallinen rikkaus

Elämän mielekkyys, elää omien arvojen mukaan, omia tunteitaankin kuunnellen. Innostuen ja ihastuen. Se on meille ihmisille isompi asia kuin raha ja omaisuus.

Onneksi näin on.

Minä en omista metsää mutta saan puuhailla metsässä, enkä peltoa mutta saan viljellä sitä. Olen näin rikas paljosta. Tiedostan sen koko ajan.

Tässä artikkelissa tutkimuksesta Raha ei tuokaan onnea.

- Esim viljelijäyhteisö Guatemalassa on huomattavan onnellinen vaikka eivät ole rahallisesti rikkaita.

🩵🩵🩵

Niin, ne oman näköiset pienetkin valinnat, ovat mielestäni merkittäviä. - Jos vaikka sitä peltotilkkua ei ole, pidät yrttitarhaa parvekkeella tai sisällä.

Lähdet jos taide kiinnostaa taidematkalle museoon, Italian sijasta. Muuten, kummasti nuo elämykset vie, irti arjesta ja olo avartuu. No netinkin  kautta nykyään pääsee niin taiteen kuin teatterin äärelle.

Jos omaa sukua ei ole, rupeat ystäväksi jollekulle yksinäiselle, vanhukselle vaikka. Teet jonkun onnelliseksi, onnellistut itsekin. 

Oikeastaan me tehdään pieniä asioita ja valintoja ihan koko ajan. Yksin, muiden kanssa, yhteisöissä. Mielekkyyttä ja onnea koetaan ja luodaan siellä ja täällä, ihan ilman rahaa.

Harva ja hekin vain harvoin pääsevät maailmanympärimatkalle.
Onni, onneksi tuleekin muualta.

Ja jos tuntuisi epätoivoiselta, istuta vielä se omenapuu, toive tai unelma ja odota että se lähtee kasvuun.

Vapaaehtoistyö tekee onnellisemmaksi

Liisa kirjoitti viime blogipostauksessaan hyvän tekemisestä. Miten vapaaehtoistyö, omastaan jakaminen, vaikka verensä, aikansa, pieniä taloudellisia uhrauksia.. tekee onnellisemmaksi antajankin. - Se on niin totta.

Tutkimusten mukaan juuri vapaaehtoistyö todella tekee onnellisemmaksi. Tämän huomaa myös vapaaehtoistyön tekijöistä; he ovat aktiivisia, pitävät huolta itsestään ja jaksavat paremmin.

Vapaaehtoistyötä voi tehdä niin järjestöissä, seurakunnissa, kaupunkien ja kuntien järjestämänä, talkoina eri yhteyksissä.
Ks. vaikka tästä HIIOPin sivuilta paikkoja, missä voi tehdä vapaaehtoistyötä.


Mitä on vapaaehtoistoiminta? 

Vapaaehtoistoiminta on kaikille avointa, vapaaehtoista, palkatonta ja maksutonta toimintaa, joka hyödyttää kolmatta osapuolta perhe- ja ystäväpiirin ulkopuolella. Vapaaehtoistyöllä ei voi korvata palkkatyötä. Vapaaehtoistoiminta on vertaistukea, auttamista ja yhteiskunnallista osallistumista, joka tuottaa hyvinvointia ja yhteistä hyvää. Vapaaehtoistoiminnan kohteena ovat yksittäiset ihmiset, yhteisöt tai ympäristöt.

Aikaansa voi antaa vähän tai vähän enemmän. Vapaaehtoistyö sopii erityisen hyvin eläkeläisille, työttömille ja muille ei-kokopäivätyötä tekeville. Toki kenelle vain, jolla jonkinkin verran aikaa muuhunkin kuin työhön ja omalle perheelle ym.


Mitä vapaaehtoistoiminta antaa?

Tästä voi lukea diakoniatyön vapaaehtoisista Alppilassa.

Tässä Diakonissalaitoksen ystävätoiminnan vapaaehtoinen kertoo, miten antoisaa vapaaehtoinen ystävätoiminta voi olla.


                                                              

Vaikka vapaaehtoistyöstä ei saakaan palkkaa, siitä voi saada muita etuja; ehkä koulutusta, työnohjausta ja tietenkin kokemusta josta voi olla hyötyä palkkatyössäkin tai muuten elämässä. Joissakin paikoissa voi saada lounaan tai pullakahvit ja useimmissa paikoissa vapaaehtoisen kulut korvataan. Kuitenkin se pääoma, minkä tekemisestä muiden hyväksi saa, on sinänsä se kaikkein arvokkain ja voimaannuttavin asia.


😽😽😽

Vapaaehtoistyötä voi tehdä myös eläinten parissa, tai vaikka auttamalla tietokoneasioissa vanhuksia. Monissa yhdistyksissä tarvitaan tietokoneosaamista niin ikään, tai tilaisuuksien järjestäjiä, tuottajia, postittajia, ja monenlaisia apukäsiä.

Vapaaehtoistyö ei saisi stressata tekijäänsä. On muistettava että vapaata pitää pitää vapaaehtoisistakin töistä aivan kuin palkkatöistäkin. Uupumus voi vaania tunnollista tekijää. Sopiva aikataulutus, loma-ajat ja ihmisläheisissä töissä työnohjaus ovat tärkeitä ja ehkäisevät liiallista tekemistä ja uupumisia.



Lue myös Liisan blogipostaus vapaaehtoistyöstä

Onko varaa olla hyväntekijä?

Vieraskynä kirjoittaa:

Aiemmin pidin hyväntekeväisyyttä vain amerikkalaisten hupina. Ajattelin myös, ettei minulta liikene senttiäkään pois annettavaksi – ja mihin ne roposet sitten edes päätyisivät? Onhan aiemmin useinkin kirjoitettu varsinkin kehitysmaihin suuntavien avustusrahojen päätymisestä vääriin käsiin.

Tilanne on selvästi muuttumassa. Keskiluokkaisen suomalaisen tulee osallistua tavalla tai toisella huono-osaisten auttamiseen. Joukossamme on yhä enemmän niitä, jotka eivät pärjää ja yhteiskunnan antama apu ei aina riitä. Itse ainakin olen halukas auttamaan täällä Suomessa – myöhemmin ehkä muuallakin. Sain idean aiheen pohtimiseen Julia Thurenin kirjaa Kaikki rahasta lukiessani. Siihen haastatelluista monet mainitsivat antavansa osan tuloistaan hyväntekeväisyyteen. - Pitäisikö minunkin? No, rahaa ei juuri mistään tule, eli rahan luovuttaminen ei onnistu. Mutta aikaa minulla kyllä on. Antamalla aikaa voi myös tehdä hyvää.

Hyväntekeväisyyttä ilman rahaa

Jo vuosia olen melko säännöllisesti käynyt SPR n verenluovutuksessa. Tämä tapa syntyi, kun silloinen työnantajani oli järjestänyt verenluovutusmahdollisuuden työajalle. Huomasin muuten, että Helsingin Sanomatalossa sijaitsee SPR:n verenluovutuspiste, johon voi mennä itse valitsemanaan aikana. Kätevää. Tosin en itse vielä ole paikkaa testannut. Täällä Hämeessä tilaisuuksia järjestetään harvemmin, mutta toisaalta luovutusten välillä on pidettävä kuukausien tauot.

Suosittelen luovuttajaksi ryhtymistä, sillä hommasta jää ainakin oman kokemukseni mukaan hyvä mieli. Tilaisuudessa on tarjolla kahvia ja pientä syötävää – ja usein mukavaa juttuseuraa. Tämä ei vaadi liittymistä yhdistyksiin tai sopimista toisten kanssa. Siis todella matalan kynnyksen avustustoimintaa!

SPR:n sivuilta löytyy lisätietoja siitä, kuka voi ryhtyä luovuttajaksi ja miten homma toimii. Tiivistetysti sanoisin, että terve, keski-ikäinen, vakisuhteessa elävä, selvä, normaalisti syönyt henkilö kyllä kelpaa (sairaudet, huumeet, irtosuhteet, yms. tuottavat tässäkin asiassa ongelmia).

 

Muita ideoita 

 

 On paljon yhdistyksiä, joiden ohjelmaan kuuluu jonkin muotoista hyvän tekemistä. Tällaisia ovat ainakin nuorten valmentaminen (urheilupiirit) ja vanhusten ulkoilutus. Tehtävänä onkin etsiä itselle sopivin ryhmä. Viime vuonna tutustuin paikallisen naisosaston puheenjohtajaan ja hän kutsui minut mukaan Lions´hin. Alun epäröinnin jälkeen huomasin, että tämä porukka haluaa todella auttaa paikallisia huono-osaisia.
Jouluna oli ruokalahjoitus-kampanja. Erään lauantaisen kauppareissun yhteydessä ihmiset ostivat muutaman kuivaruokatuotteen, esim. kahvia ja keksejä, jaettavaksi eteenpäin. Tähän oli helppo osallistua ja rahallinen panos oli hyvin kohtuullinen - senkin sai itse määrittää.

Olin myös mukana kun järjestimme vammaisten joulujuhlaa – jouluista syötävää, yhteislaulua, joulupukin vierailu ja pikkupaketti kotiin viemisiä. Kolme tuntia omaa aikaa; tarjoilua, astioiden kantamista, kahvin kaatelua yms. Siinä oli minun panokseni. Mitä parempaa tällä ajalla olisi voinut tehdä?

Hyvän tekeminen ei paljoa maksa ja minkä maksaakin, sen tuottaa takaisin moninverroin - vähintään hyvänä mielenä itselle, puhumattakaan mitä se tuottaa avun saajalle! Tästä on hyvä jatkaa.

Liisa Helamaa