Huolehditko sinä paljon? Huolehditko ja kannatko murhetta
läheisestäsi tai ystävästäsi yli voimiesikin? Tai onko auttajana ollessa
tuo rooli voinut jäädä päälle eikä siitä pääse irti.
Olen kantanut syvää huolta joistakin rakkaista, läheisistä. Kantanut
herkeämättä huolta heistä, joita olen kuvitellut voivani harteillani
kantaa. Sanon juurikin, että kuvitellut. Sillä se lienee kuvitelmaa,
että minusta olisi toisen elämää kantamaan.
On monia, joilla on yötä päivää huoli lapsestaan, vanhasta äidistään
tai isästään, ystävästään tai puolisostaan. He kokevat, että se olisi
heidän tehtävänsä kantaa vastuuta näistä ihmisistä. Ymmärrän hyvin –
tätä juuri samaa olen tehnyt itsekin.
Monissa asioissa voimme auttaa muita. Niin pitääkin tehdä. Se tekee
hyvää niin auttajalle kuin autettavalle. Mutta jos kannan toisen
tunteita kuin ne olisivat vastuullani, pahan mielen, kiukun, surun, se
ei ole lainkaan hyvästä. Jakaa voi, mutta että ottaa toisen tunteet
omaksi vakituiseksi taakakseen, ja huolekseen, niin ei, ei niin.
Huolestuneisuus nimittäin nakertaa meitä, se stressaa, vie voimia…
lopulta se vie voimia siltä auttamiseltakin. Ja ennen kaikkea se vie
voimia meidän omalta ainoalta elämältämme. Emme ole täydellisiä. Emmekä
voi koskaan myöskään auttaa täydellisesti. Emme koskaan voi ottaa toisen
tuskaa pois kokonaan. Vaikka miten ikinä yrittäisimme.
Omat asiat eivät aina ole mitenkään helppoa kohdata – eivät
ollenkaan. Omat pienetkin asiat voivat joskus olla vuorenkorkuisia
kohdata. Melkeinpä helpompaa on huolehtia ja mikromanageerata toisen
elämää. Pahimmillaan ulkoistaa itsensä ja tunteensa toiseen.
Tässä kohtaa voi tuntea itsensä uupuneeksi tai väsyä helpolla. Ja
voisi olla hyvä etsiä apua ja tukea itselleen, jos vain voi –
kursseilta, kirjoista, muilta ihmisiltä samoissa tilanteissa. Terveyskylä.fi-sivustolta löytyy myös Vertaistalo.fi. Sieltä voi löytyä mahdollisuuksia vertaistukeen itselleen, sitä matalan kynnyksen apua.
Joskus matka omien huolien ratkomisessa voi johtaa omien tunteiden
tunnistamiseen ja kohtaamiseen. Tunteet ohjaavat elämäämme halusimmepa
sitä tai emme. Vaikka olisimme järki-ihmisiä niin tunteet ne jylläävät
taustalla. Siellä voi olla syyllisyyttä ja häpeää, ehkä huonommuuden
tunnettakin. Ihmisen tavallisia tunteita, joita voi kuunnella mitä ne
ehkä kertovat. Riittämättömyys kertoo mahdollisesti vanhemmasta, jolle
et koskaan riittänyt, tai jota et koskaan osannut ja pystynyt auttamaan.
Suru voi kätkeytyä huolestuneisuudeksi – entä jos tapahtuukin jotakin
kamalaa.
Mietin, että tunteet ovat ystäviämme, suunnannäyttäjiä ja tie
syvempään itsetuntemukseen. Tunteita ei pidä pelätä. Kun niitä kohtaa,
niin tunnejärki alkaa vallata alaa arjen ratkaisuissa. Tässä päivässä,
tämän päivän ihmisten kanssa. Tunnetaitoja voi opetella. Esimerkiksi Mieli.fi-sivustolta löytyy aiheesta lisätietoa.
Muut ihmiset ovat meille tärkeitä, niin kuin pitääkin. Toisen elämä
on aina kuitenkin hänen omansa. Hän ei myöskään halua, että voit
huonosti hänen vuokseen. Paremminkin hän haluaa, että elät omaa elämääsi
niin hyvinvoivana kuin se on mahdollista.
Itsestään saa ja tulee pitää huolta. Hoitaa omia kremppojaan ja tehdä
asioita, jotka tuovat iloa. Ja kun voi paremmin, niin jaksaa olla ja
tehdä, juuri niin riittävästi kuin yksi ihminen voi. Hyvä mantra on tämä
ja sitä voisi toistaa vaikka joka päivä: Minä riitän, juuri tällaisena
kuin olen. Niin itselleni kuin muille.
Tämä kirjoitukseni on julkaistu aikaisemmin, 5.3.2025 Suomen Nivelyhdistyksen Nivellys -blogissa.
Nyt en ole riittänyt ihan tänne senttiblogiini vähään aikaan, mutta eiköhän tässä ole jotakin taas tulossa tännekin:)
💜💜💜