Kuolema tulee elämän keskelle.Se murtautuu keskelle tavallista arkea. Niin lohduton todellisuus.
Kun mitään ei ole tehtävissä.
Oloa helpottaa kun alkaa tehdä kauheasti. Kuitenkin pakoon sitä ei pääse. Todellisuutta, että miten turhaa kaikki onkaan.
Todellisuutta, joka on jotakin viipyilyä elämän ja kuoleman rajalla.
Viipyilyä siinä ajatuksessa että mihinkähän minäkin olen menossa.
Tällaisina hetkinä on enkeliparvi ympärilläni.
Minä suostun siihen kannatteluun.
Kuolema tulee elämän keskelle, murtautuu tavallisen arjen keskelle.
Huikaisevana valona ja kirkkautena, rauhana ja levollisuutena.
Suru
Hautaus on osa surua. Siinä on yksi etappi.
Surulle on hyvä ottaa aikaa. Jos surua pakenee, se nousee jossakin muodossa kyllä esille.
Miten sitten surraan? -Muistelemalla. Puhumalla. Puhumalla ajatuksissaan myös edesmenneelle. Kirjoittamallakin. Ja antamalla tunteiden tulla. Tänään tuntuu tältä, huomenna tuolta. Päivät eivät ole nytkään samanlaisia, kuten eivät koskaan.
Ks. kirja Mari Pulkkinen: Surun sylissä
ja:
Sarianne Hartonen: Kuolevaisen käsikirja. 2021
Monia asioita
Voimia tarvitaan surussa, hautausjärjestelyissä ja siinä byrokratiassa..
Byrokratiaan, mitä paperia mistä ja mihin, mitä pitää tehdä nyt ja mitä, missä määräajassa.. olen saanut tutustua minäkin. Sen opin että asioita ei saa tehtyä kerralla, sitä on turha yrittääkään.
Helpotti tajuta että kunhan hautajaiset on saanut hoidettua toteutusta vaille valmiiksi, ei muilla asioilla ole ihan niin kiire.
Kaikkea joutuu odottamaan, aikaa kyllä kuluu ja armollisuus itseään kohtaan on, mikä auttaa. Mutta voi olla turhauttavaa asioiden hitaus.
Asiat kuitenkin hoituvat. Vähä kerrassaan. Tekemällä asia kerrallaan.
Kannattaa lukea: Ylen artikkeli: Koska tulee se viimeinen kirje
Iltalehden artikkeli miten hautaus voi olla yllättävän kallista.
Joulupuussa on myös monia monia kirkkaita ja värikkäitä palloja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti