Kun kadehtii, siinä ei voita kukaan. Ei kadehtija eikä kateuden kohde. Olisiko se niin?
Jos kadehdin toista, se ei vie minua yhtään eteenpäin. Kateus voi sen sijaan aiheuttaa jopa vihamielisiä tunteita kateuden kohteen suuntaan.. Mitä hyötyy?
Miksi sitten kadehtii? Jos jotakin puuttuu, ja toisella on, niin helpolla, enemmän, ja minulle saavuttamatonta. Vai onko kuitenkaan.. Mikä on se toisen hyvä, jota tarvitsisin. Onko se minulle edes sopiva, tekeekö se elämääni onnellisemmaksi.
Oman elämän tavoitteet, yritykset, onnistumiset ja epäonnistumiset ovat minun, eivät kenenkään muun. Kuten tunteenikin. Kun tunnen, ja olen, ihan ite, niitä ei kukaan voi ottaa minulta pois. Eikä elämäni asioita, joissa tiedän mikä on seuraava askel oikeaan suuntaan.
Toisen elämää ei tiedä koskaan kokonaan. On turha kadehtia sillä toisen kanssa paikkaani en myöskään vaihtaisi koskaan.
Vaihtaisitko sinä elämäsi?
Tunteet ovat tunteita. Tunteita kuuluu tuntea. Ne ovat käyttövoimana, ne purkavat koettua, ovat varaventtiili ja ohjaavatkin.
Kun tunnen kateutta, saa se minut ajattelemaan ja se saa myös kiittämään olemassaolevasta.
Väsähdin taas kävelylenkillä. Sitten pysähdyin katselemaan vesipisaroita puiden oksilla. Oi marraskuun vaatimaton kauneus, sitä ei pidä ohittaa💜
(Kuva Pixabaysta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti