Toukokuun toisena viikonloppuna vietetään jo perinteistä lintubongaustapahtumaa ”Tornien taistoa”. Muistin sen ja tein omat bongaukseni jo viime lauantaina. Kimmokkeen tähän sain, kun näin iloisen punatulkkuparven etsimässä syötävää nurmikentältä. Punatulkku on hauska ilmestys kesäluonnossa – se kun kuuluu niin joulukortttikuvastoon. Lintujen laulu täytti ilman ja päätinkin seurata lintumaailmaa kokonaisen vuorokauden ajan.
Hämmästyttävää, miten paljon enemmän näkee, kun lähtee luontoon silmät ja korvat avoinna. Täytyy tunnustaa, että vaihdoin kolmesti maisemaa, jotta pääsin myös järven rannalle. Joutsenparvi lensi yli, kuikka kutsui kirkkaalla äänellä järveltä, tali- ja sinitiaiset hyörivät pihapiirissä. Kevät on pitkällä, sillä sekä peippo että pääsky (haarapääsky) ovat näemmä myös saapuneet. Kirjosieppo pesii linnunpöntössämme. Räkättirastas nostelee lehtiä matoja etsiessään. Mustarastas viheltelee kuusen latvassa. Ja västäräkki hyppelehtii eteenpäin mukavasti pyrstöä heiluttaen.
Kirjasin päivän aikana 15 eri lintulajia ja olin aikeissa lopettaa, kun ylitseni lensi hanhiparvi. Hetkeä myöhemmin taivaalle kaarsi kunnioitusta herättävä, iso, musta korppi. Tuli tunne, ettei tätä tarkkailua voi lopettaa. Kesän tavoitteeksi voisikin ottaa, että aktivoi oman sisäisen ornitologinsa. Miten se mainos kuuluikaan: ”luonto tarjoaa koskettavimmat elämykset” / Pirkka-Pekka Petelius, Radion keskiviikko-iltainen Luontoradio (voin suositella).
Liisa Helamaa
Tässä blogissa kirjoitan järkevästä kuluttamisesta, jaksamisesta ja hyvästä elämästä. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogitekstisuositus
Koivujen lehtiä voi hyödyntää näinkin
Pian on koivuissa lehdet. Ken uskoisi kun katsoo ulos lumimyräkkää... Mutta näin on, kyllä kevät kohta tulee. Tässä mitä kokeilen ensi tilas...
Suosittuja postauksia
-
Pikavippi on sikavippi! Tämä on Takuusäätiön kampanjan nimi. Pikavippejä onkin todella syytä karttaa, ne ovat nimittäin varsin kalliita ...
-
Kulunut viikko on ollut hävikkiviikko eli taas muistutusta ruokahävikin vähentämisestä. Tästä pääset testaamaan HÄVIKKITIETOUTESI . Jk. 14...
-
Tämä on aihe, josta aina uudelleen on juttuja mediassa. Joskus mitä ihmeellisimpiä vähälläselviytymiskertomuksia. Minulla menee viikossa vii...
-
Keräsin muutamat järkevänoloiset vinkistöt tähän. Se että olla tarkka kautta linjan kaikessa ja aina, on se pointti kuitenkin. Vinkistöt ant...
-
..ja taas se mainostaa Lidliä! No juu, ja ihan ilmaiseksi vielä. (Minulla ei ole mitään mainostuloja, kuinka voisi ollakaan:) Mutta asiaan....
-
Niinpä. Jaan tämän täällä, oli niin hyvä artikkeli aiheesta Ylen sivuilla. Tästä: 'Hän ei ymmärtänyt, että 20 euroa oli minulle iso raha...
-
Monisairaana työttömänä elämästään kertoi Anu Kolmonen. Lue tästä ja katso tästä Lyhyesti, mistä on kysymys.. Kysymys on ihmeparantumisesta!...
Kiitos Liisa! Hyvä harrastus eikä maksa paljoa!😊
VastaaPoista