maanantai 22. heinäkuuta 2019

Omat eväät


 
Lähden retkelle, matkalle tai vain kasvimaalle.  Niin otan omat eväät mukaan.
- Vesipullon, voileivät ja ehkä jopa kahvia termariin. Nälkä kun tulee aina muutaman tunnin välein, oli missä vain. Eväiden hinnaksi tulee 1-2 euroa. Ostettuna nämä maksaisivat vähintään 7 euroa.

Oma salaattiannos kotona tehtynä; niin ikään vain pari euroa, sama kaupasta tai muualta, vähintäänkin 7 euroa.

- Paljon siis säästää itse tehden. Mitä tekeekin ja missä evästä tarvitseekin, niin kuukausisäästöt voivat olla tässä kohtaa aika paljon.


Kun kesällä teen pieniä retkiä yksin tai ystävän kanssa, mikä onkaan mukavampaa kuin oikein kauniissa ja rauhallisessa paikassa jakaa eväitä ja nauttia niistä!

Lapsena marjametsässä kaukana kotoa oli parasta se, kun istuttiin syömään eväät; ruisleipää, päällä juustoa, ehkä kurkkua, persiljaa. Kahvia suuresta airam-termarista vanhoihin kahvikuppeihin kaadettuna ja mehua pullosta. Jonkun nämä eväät piti tietenkin kantaa, vaan syötyä taakka keveni, ja tilaa tuli yhä lisää mustikoille tai puolukoille.

Voileipien voitelusta tuli tuttua puuhaa myös kun tein välipalaa heinätalkoolaisille. Ei sieltä pellolta lähdetty syömään minnekään enää iltapäivän tunteina, vaan joku vei kahvit ja voileivät, pullat ja keksit, mehut paikan päälle.

Tosiaan, kahvilat (ja lounaspaikat) ovat toki kivoja, mutta sentin venyttäjä nauttii niistä vain harvoin. Vaan ehkäpä se nautintokin on silloin monin verroin suurempi!:) Niin ainakin itse koen.

Kahvila muuten on aika erilainen paikka kuin vaikka levähdyspaikka tien varressa, tai kannonnokka. Kahviloita ei tietenkään joka paikassa olekaan:)



Lue myös aiempia blogikirjoituksiani aihepiiristä:   

Kesäisiä poikkeamispaikkoja

Sentinvenyttäjän kauppareissu

Askeleita kohti taloudellisempaa elämäntapaa

😀😃😄

Tässä linkki Martan eväsretki -kirjaseen

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Euron passikuva

Kävin passikuvassa, passi kun oli menossa vanhaksi.


Sain vinkin passikuvasta eurolla; tällainen tarjous on Verkkokaupassa Jätkäsaaressa.

Tarjous on voimassa arkipäivinä klo 9-13.

Suuntasin siis Jätkäsaareen eräänä kauniina maanantaisena kesäpäivänä,  hieman ennen yhtä. Sain vuoronumeron ja kuulin, että jonotus kestää 80 minuuttia. - Aha.

Tosiaan, aika pitkä aika jonottaa. No, onneksi voi tehdä muutakin kuin seistä jonossa. Menin siis kahville ja sen jälkeen näköalatasanteelle, mistä olikin kivat näkymät yli kaupungin. Aika kului siivillä. Hieman piti säätää aikatauluja vain.

Jonotus kesti loppujen lopuksi puolitoista tuntia. Sain kuulla, että juuri maanantaisin on ruuhkaisinta.

Minä sain koodin nettipassikuvaan eurolla ja lisäksi meni kahvikupilliseen kaksi euroa. Ei hullumpaa hinnan puolesta. - Mukaan sai siis joko nettikoodin tai paperikuvat, ei molempia. Kuvansa muuten näki vasta kun käytti koodia netissä.

Kuva kelpasi, ja passikin jo on ehtinyt tulla.

Vertailun vuoksi: Normaalisti passikuvan hinta on siinä 20 euroa. Tässä vielä myös edullisimmasta päästä olevat fotoyks hinnat

--

On monia muitakin juttuja, missä hintaerot voivat olla suuret. Vaikkapa kampaamopalvelut on yksi tällainen.



lauantai 29. kesäkuuta 2019

Sentinvenyttäjä lomailee




Kesäinen lomapäivä tai useita


Ei se vaadi välttämättä kuin repun selkään, repussa uimapuku, pyyhe, vesipullo ja eväät. Ja punkkipinsetit (ainakin täällä syrjäisillä rannikkoseuduilla).


Hyviä kesäpäiviä kaikille!


Katso myös:

Kesäisiä poikkeamispaikkoja
     




(Kuva: Pixabay)

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Kirjavinkki nuukailuun

Tätä Laura Honkasalon kirjaa löytyy ainakin kirjastoissa. Kirja käsittelee kuluttamista ja mitä se meille tekee, ja miten voisi kuluttaa vähemmän ja eettisemmin sekä säästää samalla rahaa.

L.H.: ”Ilman oleminen on nykyihmiselle käsittämätön ajatus. Kaikilla muillakin on sitä ja tätä, miksei minulla? Aivan kuin olisi ihmisoikeus saada kaikki halunsa toteutettua”.

Kirja ei kuitenkaan kuulosta saarnaavalta, vaan ajatukset vaikuttavat järkeenkäyviltä ja asiallisilta.

Kirjassa on paljon tietoa vaatetusteollisuudesta, halpatuotannosta, kierrätyksestä.

Erittäin mielenkkintoisena mausteena on myös isoäidinaikaisia vinkkejä arkielämän moniin asioihin.





Tässä toinen, Laura Honkasalolta, itse tekemiseen kannustava Kotikutoista -kirja,

Ei ole pakko olla loistava, tekeminen riittää. Se tekee sielulle hyvää.

- Niinhän se on.

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Tukea kriisissä


Ollaan särkyviä ihmisiä. Kriisejä tulee. Niistä voi myös selviytyä. Kirjat voivat auttaa selviytymisessä ja lukevan ihmisen on hyvä niitä hyödyntää.


Soili Poijula: Miten selviytyä työpaikan menetyksestä. 

Luin aikanaan oheista kirjaa. Kyseessä on kriisiterapeutti Soili Poijulan kirja, joka on hyvn käytännönläheinen ja hoitava.

Tämä on yksi harvoista kirjoista, joka omassa tilanteessani aivan konkreettisesti johdatti ja tuki epätoivosta toivoon, ollen siis suorastaan kanssakulkija.

Kirjassa on myös  harjoituksia ja mm. stressitesti ja niitä tekemällä saattaa seurata edistymistään.Suosittelen tätä kirjaa kaikille, kaikenlaisissa kriiseissä oleville.



Toinen hyvä kriisikirja on tämä Eija Palosaaren: Lupa särkyä. Tässä kirjasa käydään mitä kriisissä tapahtuu, ja annetaan niin ikään näkökulmia toipumiseen: mikä merkitys on asiasta puhumisella, kehollisuudella ja anteeksiantamisella. Se esittelee myös palveluita, joita kriisitilanteen kohdanneella Suomessa on.




Verkossa


Tukinet on verkkopalvelu, jossa voi anonyymisti keskustella myös elämän kriiseissä! Kannattaa käydä tutustumassa.

Luonnossa


Metsä hoitaa, aina. Metsämieliharjoituksia


Katso myös aiemmat kirjoitukseni ja niiden linkit tässä blogissa:

Huolikierteestä pois
                                                                                                     
Apua talousvaikeuksien keskellä



Blogitekstisuositus

Miltä se köyhyys tuntuu

Yle kysyi miltä köyhyys tuntuu. Sadat ihmiset kertoivat. Ks. tästä .  Esim. tällaiselta: 'Yhteiskunnallinen keskustelu lisää häpe...

Suosittuja postauksia