tiistai 9. heinäkuuta 2019

Euron passikuva

Kävin passikuvassa, passi kun oli menossa vanhaksi.


Sain vinkin passikuvasta eurolla; tällainen tarjous on Verkkokaupassa Jätkäsaaressa.

Tarjous on voimassa arkipäivinä klo 9-13.

Suuntasin siis Jätkäsaareen eräänä kauniina maanantaisena kesäpäivänä,  hieman ennen yhtä. Sain vuoronumeron ja kuulin, että jonotus kestää 80 minuuttia. - Aha.

Tosiaan, aika pitkä aika jonottaa. No, onneksi voi tehdä muutakin kuin seistä jonossa. Menin siis kahville ja sen jälkeen näköalatasanteelle, mistä olikin kivat näkymät yli kaupungin. Aika kului siivillä. Hieman piti säätää aikatauluja vain.

Jonotus kesti loppujen lopuksi puolitoista tuntia. Sain kuulla, että juuri maanantaisin on ruuhkaisinta.

Minä sain koodin nettipassikuvaan eurolla ja lisäksi meni kahvikupilliseen kaksi euroa. Ei hullumpaa hinnan puolesta. - Mukaan sai siis joko nettikoodin tai paperikuvat, ei molempia. Kuvansa muuten näki vasta kun käytti koodia netissä.

Kuva kelpasi, ja passikin jo on ehtinyt tulla.

Vertailun vuoksi: Normaalisti passikuvan hinta on siinä 20 euroa. Tässä vielä myös edullisimmasta päästä olevat fotoyks hinnat

--

On monia muitakin juttuja, missä hintaerot voivat olla suuret. Vaikkapa kampaamopalvelut on yksi tällainen.



2 kommenttia:

  1. Sielläpäs ollut edulliset passikuvat, jos eurolla on vaan saanut! Munkin pitäisi hommata passikuva, mutta asustelen Tampereen alueella niin ei viitsi kuvan takia lähteä noin kauaksi. Hyvä, että siellä annettiin vuoronumerot ettei tarvinnut paikoillaan olla yli tuntia.

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Sentin venyttäminen taitolajina

Kun miettii, että pitäisi alkaa säästäväisemmäksi, kuluttaa vähemmän ja saada rahat riittämään paremmin, saattaa tulla ensimmäiseksi mielee...

Suosittuja postauksia