Ja ensimmäisiä ajatuksia mitä siitä tuli minulle mieleen oli että olisi varastoituna iloa, rauhaa, toiveikkuutta omaan mieleen, pahan päivän varalle.
Ihan kuin meillä on kaapeissa -kellä minkäkin verran- kuivamuonaa, pullovettä, lääkkeitä ja sen sellaista sairastumisen tai muun kriisitilanteen varalle.
Voikohan sitä iloa ja rauhaa sitten varastoida.. ja mitenkähän se oikein tapahtuu?
Päätin vähän googlata tätä sanaparia.
Ja löytyihän sieltä heti ensimmäisenä Marttojen asiaa:
Mielen kotivaraa ovat opitut jokapäiväiset rutiinit, mieluisat tekemiset ja muut ihmiset, sitä on myös erityisesti mielen taidot. Mielen taidoista erityisesti joustavuus on tärkeä.
Lue lisää tästä.
Se on tosiaan vähän kuin että hyvinä aikoina kartuttaa kotivaraa niin pahoina aikoina on sitten mistä ottaa.
🐸🐸🐸
Toiveikkuutta voi lisätä monin eri tavoin. Kun se toivo kuitenkin joskus on kateissa, meillä jokaisella joskus, on ihmeellistä miten pienestä se kuitenkin voi herätä. Kunnon pysähtymisen jälkeen kun kuulee tutun linnun laulavan, kun ystävä soittaa, kun flunssasa kuume vihdoin laski, ruoka maistuu miltä pitääkin, kalenteri muistuttaa jostakin itselle tärkeästä ja ehkä tartun hetkeksi siveltimeen tai kynään.
Otan vastaan toivon kipinöitä, ja myös edesautan niiden löytymistä eli teen ja toimin myös itse. Rutiinit kantavat huomiseen, tekeminen ja muut ihmiset niinikään.
Jonkun menetyksen tai kriisin tullen ei välttämättä muista että miten aiemmin olen selviytynyt.
Jos näitä muistaa niin se luo kyllä toivoa.
🐠🐠🐠
Lisää mielen taidoista voit lukea esimerkiksi mieli.fi -sivuilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti