Kansalaisaktiivisuus, mitä kaikkea se voi olla ja onko siitä mitään hyötyä?
Jo se, että olet mukana jossakin, missä muutkin, on yhdenlaista aktiivisuutta. Yhdessä luennolla muiden kanssa - nyt tietenkin striimatulla luennolla - tai yhdessä lenkkipolulla lintuja tarkkailemassa, tuttujen tai tuntemattomien kanssa.
Kansalaisaktiivisuus tarkoittaa sitä myös, että tekee jotakin hyvää yhdessä muiden kanssa, oli se sitten linnunpönttöjen rakentamista tai vaikka roskien keruuta. Yhdessä muiden kanssa voi tehdä myös itsekseen ja jakaa sitten myöhemmin kokemuksensa muille. Yhteiseksi hyväksi yhdessä tekeminen voimaannuttaa ja antaa elämälle mielekkyyttä.
Sitten se aktiivisuus kansalaisena on vielä sitäkin, että vaikuttaa yhteisen hyvinvoinnin eteen. Sitä voi tehdä monin tavoin; vaikuttamalla päättäjiin, jakamalla omasta tietämyksestään eri tavoilla, vaikuttamalla yleiseen mielipiteeseen. Aloittamalla kansalaisadressin, perustamalla kansanliikkeen..
Vaikuttamisella on vaikuttajalle itselleen korvaamaton merkitys, kun toimii omien arvojensa mukaisesti, ihan pienessäkin tai isommassa asiassa, pienesti tai isosti.
Kun on kokenut epäoikeudenmukaisuutta, voi tuon kokemuksensa hyödyntää muiden auttamiseksi. Tunteitaan; vaikka empatiaa voi hyödyntää muiden hyväksi. Oma huolestuneisuus ja suru voi myös helpottaa kun tekee jotakin asioille. Joskus saa myös kiitosta aikaansaamisestaan, monenlaista vahvistusta muilta. Se voi olla supervoimaannuttavaa.
Tähän maailmanaikaan kansaisaktiivisuudeksi voi riittää sekin, että noudattaa annettuja ohjeita epidemian leviämisen ehkäisemiseksi, muistaen käsienpesuja ja turvavälejä.
Ihan mahtavaa, jos jaksaa pitää kankaista kasvomaskia liikkuessaan ihmisten ilmoilla, varsinkin tungoksissa ja ainakin, jos on vähänkin flunssaoireissa. Toisten huomioiminen on kiva asia, niin toisille kuin itsellekin ja sillä voi olla merkittäviä seurauksia.
VTT:n tutkimus kangasmaskeista
Tässä blogissa kirjoitan järkevästä kuluttamisesta, jaksamisesta ja hyvästä elämästä. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogitekstisuositus
Nostalgisia säästäväisyysmuistoja
Ennen oli elämä ekologisempaa ainakin kodeissa. Osattiin käyttää kaikki loppuun, jatkaa ruokaa jne. Ks. Is artikkeli: Makaronivelliä ja pelk...

Suosittuja postauksia
-
Pikavippi on sikavippi! Tämä on Takuusäätiön kampanjan nimi. Pikavippejä onkin todella syytä karttaa, ne ovat nimittäin varsin kalliita ...
-
Tämä on aihe, josta aina uudelleen on juttuja mediassa. Joskus mitä ihmeellisimpiä vähälläselviytymiskertomuksia. Minulla menee viikossa vii...
-
Keräsin muutamat järkevänoloiset vinkistöt tähän. Se että olla tarkka kautta linjan kaikessa ja aina, on se pointti kuitenkin. Vinkistöt ant...
-
Lukuvinkki: Helenalla menee ruokaan.. ..Eli että puolellatoista eurolla pärjää ruoan puolesta per päivä. Se on hyvin tehty. Uskon, että on...
-
Niinpä. Jaan tämän täällä, oli niin hyvä artikkeli aiheesta Ylen sivuilla. Tästä: 'Hän ei ymmärtänyt, että 20 euroa oli minulle iso raha...
-
..ja taas se mainostaa Lidliä! No juu, ja ihan ilmaiseksi vielä. (Minulla ei ole mitään mainostuloja, kuinka voisi ollakaan:) Mutta asiaan....
-
Kestävä kulutus, kierrätys säästää kukkaroa. Tässäpä oiva haastattelu nuoresta naisesta, joka on taitava kirppistelijä: Kirppishaukan ha...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti