Säästäväisyyttä ja voimanlähteitä

 

Olen ollut pitkään hiljainen tämän Sentin venytyksen blogini osalta. Sentti on kyllä tänäkin aikana venynyt monessa. 

Syitä hiljaiseloon on mm. kuntoutuskurssini, meille raihnasille sekä ikääntyneemmille suunnattu. Sain polskia vedessä joka päivä, järvessäkin kävin. Se oli niin hyvä. Rakentui myös tavoitteita, joita kohti askeltaa nyt.

Toiseksi sitten, syystyöt palstalla vieneet oman aikansa. Niitä riittää yhä ja aina. Ja vielä, matkan järjestely ja matka läheisen luo. Matkustaminen ei ole mun juttu, kun istuminen on pahasta. Pienellä järjestelyllä autossa istuminen on helpompaa ja päivän aikana jumppatuokiot, edesauttaa nekin.

Kun on hitaampi, ja liikuntarajoitteinen sekä vielä uupumusta jäljellä, kaikessa on haasteensa. Tavallisessa arjessa, jonka huolivyyhtejä olen setvinyt myös yhdessä toisen kanssa.

Mutta nyt on kaunis syksy. Olen poiminut aroniaa ja pudokkaita omenia. Ihaillut noita metsien, peltojen maisemia. Löytänyt välillä vähän sieniäkin.

Ja missä on se sentti venynyt? No palstan ja luonnon antimia on voinut hyödyntää. Muuten, kahvia olen vähentänyt. Se on niin win-win kukkarolle ja vatsalle. Ja kuten koko kesän, ruokaostokset kulkevat fillarin päällä, ei ole tarvinnut niin usein käydä kaupassa kun on voinut ostaa isomman erän kerralla. Se on aina säästöä mitä harvemmin käy kaupassa. Nimittäin mitä useammin käy, niin mukaan tarttuu sitä useammin ylimääräistä ja turhaketta.  Olen tyytyväinen säästäväisyyteni ja sehän on hyvä asia, tyytyväisyys omiin tekemisiinsä:)

Olen tehnyt jotakin myös palkasta. Se on tyytyväisyyden aihe sekin! - Enempi puuhaan kuitenkin vapaaehtoistöissä ja mietin välillä sitäkin, millaista elämä olisi jos vapaaehtoistöitäni ei olisi. Aika lailla köyhempää monin tavoin. Nyt saan suunnitella, tehdä yhdessä muiden, ihanien ihmisten, kanssa. Järjestää asioita, mahdollistaa. Auttaa. Kaikki tuo vaikka vie voimia niin antaa voimia ja mielekkyyttä. 

Kuka muuten saa sanoa itseänsä köyhäksi? Onko se köyhä jokin arvonimi vai? Ei, ei ole. Luin Auli Viitalan kirjoittaman kolumnin tästä aiheesta. Se löytyy alta.

Ihmisarvoa voi ylläpitää, köyhänäkin. Mietin monia jotka elävät omannäköistä elämää, yrittäjänä, eläkeläisenä, tai jopa työkyvyttömänä. Vaikka nuukaillen niin huomaten kaikkia hyviä asioita elämässään ja ympärillään. Jakaen siitä mitä itsellä on. Auli Viitala on hyvä esimerkki. Miten hän antaa sanat, ne jotka monella on sisällään, hän sanoo ne ääneen. Kun osaa.

Korpimuija, metsässä yksin elävä ja sieltä tubettava nuori nainen antaa iloa meille ihanissa videoissaan.

Kaikki te pienipalkkaiset kulttuurin tuottajat, arvostan teitä. Auttamistyötä tekevät. Siivoojat. 

Ja arvostan sinua, palstakaveri, joka osaat kaikkea ihanaa kasviksistasi ja pärjäät vähillä senteillä. Elät pienellä eläkkeellä mutta et valita kun sinulla tuntuu olevan kaikkea muuta kuin valittamista; luonnon kauneus ja itsetekemisen ilo, minimalistinen elämä joka tuo selkeyttä jokapäiväiseen arkeen.

Jokaisen oman hyvinvoinnin vuoksi, mielenterveytensä vuoksi olisi tärkeää löytää niitä asioita, mistä olla kiitollinen. Niiden asioiden HUOMAAMINEN on niiin tärkeää. Nimittäin vaikka ajat ovat synkkiä, niin on paitti se synkkä polku myös valosia polkuja. Kuljemme kuitenkin monia polkuja yht aikaa. Ja niin pitääkin ja saa kulkea.

Rakenna jokin valon polku syksyyn. Jokin tavoite, ihan pieni, jota kohti ja jolla askeltaa.

Auli Viitalan kolumniin: Kuka saa sanoa olevansa köyhä