Kristinusko on aika yksilökeskeistä ainakin enimmäkseen ja Suomessa.
Kuitenkin sen tärkeä sanoma on muiden auttaminen.
Kävin Arkkimessussa, jossa kritisoitiin valtionkirkkoa ja keskusteltiin, kenen tulisi auttaa köyhiä ja haavoittuneita.
Ilmassa liikkui monenlaisia tunteita.
Minulle jäi jollakin lailla se toivo, että ehkä jotakin uutta on vielä, joskus, syntymässä. Sillä jokaiselle pitäisi olla paikka. Ja jos ei ole, jos jää syrjään, se on haavoittavinta kuin mikään.
Tästä oli jossakin juuri juttua; yhteisöistä ulosjääminen on haavoittavinta.
Ainakin avoin keskustelu näistä aiheista on niin tervetullutta.
👏👐🤝
Niin, paaston aika kristillisessä traditiossa muistuttaa huomaamaan muut ihmiset, köyhät, syrjäytyvät ja syrjäytyneet erityisesti. Tietenkin kirkko tekeekin sitä, erityisesti diakoniatyön kautta.
Mietin että siinä kohtaa kun toinen alkaa syrjäytyä, voi toinen, lähimmäinen, ihminen, vertainen ottaa mukaan. Ainakin yrittää.
Jos tällaista hyvyyttä on saanut itse kokea, kiitollisuus kantaa tekemään samaa toisille. Kiitollisuuden kantamana on hyvä jatkaa elämää.
Sumuisen maiseman keskellä kuljemme ja kaipaamme valonpilkahduksia. Kas tuolla tulee joku otsalampun kanssa, ja valaisee hetken minunkin tietäni.
Kiitos!💙
Tänään kevään 1. päivänä on erikoisia tapahtumia kuten Suomen 13. presidentin virkaanastuminen ja naapurimaassamme taas hiljattain kuolleen oppositiojohtajan hautajaiset.
Onnea uudelle presidentillemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti