lauantai 9. huhtikuuta 2022

Kevätkylvöt lähestyvät. Mitä syöt kesällä?

Aiemmin kirjoitin miten vihanneksia voi kasvattaa ikkunalaudalla, parvekkeella, palstalla, pihalla.. Tässä jutussa Arno Kasvi kertoo vinkkejä.


Mutta onpa kevät myöhässä tänä vuonna! - Silti kannattaa alkaa esikasvattaa juuri nyt. Minä laitoin samettiruusut kasvamaan. Pian seuraa muutakin..

 

Mitä syöt kesällä?

Entä jos ruoka loppuu? Tästä on ollut puhetta nyt pitkin kevättä. Omavaraisuus on hyvä asia kyllä. Lähiruokaa pitäisi muutenkin suosia. Niin ja juurikin kasvisruokaa.

Pavuista saa valkuaista. Myös pähkinöistä ja linsseistä, ne ovatkin toki tuontitavaraa. Soija ei ole kovin hyödyllinen ruoka-aine, jättäisin sen pois kokonaan.

Valkuaista saa ehdottomasti kananmunista ja kalasta, ja nämähän ovat ihan kotimaista tuotantoa.Nämä nyt eivät ole kasvista.. kuitenkin ravontoketjun alemmilta tasoilta kuin punainen liha.

Ihme että hyönteisiä ei ole vielä kasvatettu enempiä.. sirkkaleipää olen maistanut ja sirkkoja, ja nehän ovat oikein hyviä, kauhean kalliita vain olivat kauppahallista ostettuna.

Minä syön kesällä kaikenlaista vihreää ja perunoita, sipuleita, porkkanoita, itsekasvatettuja. Kalaa jos saan. Sieniä jos löydän tai saan.:)

Pavut Lidlistä 69 cent/pussi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Mitä ottaisit mukaasi?

  Kotivarautumisesta löytyy aika tuhti artikkeli tässä:  Mikä on tärkeintä kotivarassa? Tässä toinen:   Varautumisesta ja valmistautumisesta...

Suosittuja postauksia