perjantai 16. kesäkuuta 2023

Apuvälineitä

On ollut vaikea saada fysioterapeutin aikaa. On edelleen. Jalkapohjan tulehdus ja lonkkakipu on tehneet elämäni hyvin vaikeaksi.

Saan kuitenkin hakea apuvälinelainaamosta kyynärsauvat. Josko osaisin niillä liikkua ja tilannetta helpottaa, mene ja tiedä.
No sittenpä tiedän.  Ja hyvä, että tarvitseville on apuvälineitä.

Olen joutunut perumaan asioita joihin piti osallistua. Myös mukavia, tärkeitä asioita. 

Liikkuminen jäänyt vähäksi, kun ei voi.

Älä mene kesä vielä... Ja ethän sä mene.

Sitäpaitsi aurinkoa saanut ihastella kuten montaa muutakin asiaa; kolme oravaa juoksi peräkanaa puussa, kaksi jänistä ruokaili ikkunan alla. Herkin mielin näkee ja kuulee.


Kuva: Susanna teki runonpätkästäni taulun💜

sunnuntai 4. kesäkuuta 2023

Kesä on vuodenaika, ei säätila

Kun katselee ympärilleen, huomaa miten kesä etenee. Ruoho, niityt, villit yrtit kasvavat. Marjapuskat ja metsämarjat kukkivat ja alkavat tehdä marjaa.  Vedetkin lämpenevät hissun kissun.  Sadetta, rakeita, aurinkoa.. kuivuuttakin välillä. Taas ihmetellään, kun onkin niin kuivaa.
Tai kylmää.. kenties hellettäkin joskus.

Valo on niin ylellistä, ja tekee sosiaalisemmaksi. Mikä hyvä aika tutustua ihmisiin kun moni juttelee ja paikkoja hengailla ja jutella muiden kanssa on niin paljon.

Tää vuodenaika on paras. Kerätään vihreää voimaa, valoa ja iloa, sitä ehtii löytämään jos ei tänään niin ehkä jo huomenna, tai sitten juuri tänään!

Sitä löytyy luontoretkillä, ilmaiskonserteissa, tuttuja maisemia kesäasuissaan ihmetellessä.  Jos kirsikkapuut kukkivat liian nopeaan, niin nyt on alppiruusujen vuoro. Ja sireenien, pihlajien ja niittykukkien. Kaiken taustalla monisävyinen vihreä.


Käärijänvihreä salaattinikin rakastaa valoa.


         💚💚💚

Ilmaisia tapahtumia stadissa

JK 17.6.: Luonto on luonto, lue, miten rusakko villiintyi Pukinmäessä:

https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000009660488.html



keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Raparperista on moneksi

Paitsi piirakkaa, keittoa tai kiisseliä voi raparperista tehdä myös siirappia.

Tässä blogissa nimeltä: ku ite tekee löytyi tämä raparperisiirapin resepti:

Raparperisiirappi 

Kokeillaan! Ja mistä sitä raparperia saa.. 

Minä saan omalta palstalta,

ja huomaan että sitä ylituotantoa on suurimmalla osalla palstaviljelijöistä tämän raparperin suhteen nimenomaan. 

Joten jos sinulla ei ole omaa palstaa tai pihaa niin voisitko ajatella mennä lähimmälle palsta-alueelle ja kysyä siellä joltakulta viljelijältä että voisiko hän antaa ilmaiseksi nipun raparperiä tai vaikka myydä niitä halvalla. 


Raparperi varhain keväällä


sunnuntai 28. toukokuuta 2023

Puut ja pensaat kukkivat mutta katso myös maahan

Nyt kukkii puut ja pensaat. Mustikka on kukassa sekin. Toivotaan hyvää satoa kaikelle.




Sitä odotellessa katse maahan: villiyrtit ovat parhaimmillaan. 

Vuohenputki, nokkonen, litulaukka, isomaksaruoho ja monet muut, ovat ihania lämpimien ruokien ja salaattien aineksia. Puhtaalta paikalta koiran hihnan matkan päästä kävelytieltä ja polulta, ;) paperipussiin poimittuna ja samana päivänä käsiteltynä hyvää ilmaista ruokaa.

Voikukat ovat villiyrttejä nekin

💜💜💜




sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Lisätuloja

 

Lisätuloja voi hankkia työn tai työttömyyden ohella, eläkkeelläkin. Mahdollisuuksia on monia. Tässä ihan muutama:

Jos olet bloggaaja, voit ansaita affiliatesopimuksilla.

Tässä Tiia Konttinen kirjoittaa, mitä on affiliateblogi.

Maksetut kyselyt on myös yksi tapa ansaita hiukan lisätuloja. Helppoa jos vain itseä kiinnostaa. Lue lisää ks. yo. linkki.

Käännöstyöt, jos toki on osaamista siihen. Tätä voi tehdä vaikka kevytyrittäjänä, ks. UKKO

Entä lemmikkien hoitaminen? Se sopii eläinrakkaille, kaikenikäisille, joilla kokemusta lemmikeistä.

Kirppismyynti esim. pihakirppiksellä. Itselle tarpeettomat, käyttökelpoiset tavarat kiertoon.

Voihan pulloja ja tölkkejäkin kerätä. Kun muovipussi mukana, niin kävelylenkillä siihen varmasti kertyy ja samalla tietää siivonneensa ympäristöä!

Mitä vain osaamistaan voi tietenkin tarjota, somessa, omilla sivuillaan vaikka.

Osa-aikaisuuksia voi myös nykyään paremmin taas löytyä, monilla aloilla:)


Blogitekstisuositus

Miltä se köyhyys tuntuu

Yle kysyi miltä köyhyys tuntuu. Sadat ihmiset kertoivat. Ks. tästä .  Esim. tällaiselta: 'Yhteiskunnallinen keskustelu lisää häpe...

Suosittuja postauksia