Onpa tullut tehtyä kasviskeittoja. Nimittäin kun ollut tarkoitus käyttää viime kesän pakastetut vihannekset kaikki pois.
Keitto syntyy helpolla perunasta, porkkanasta ja niistä pakastetuista lehtikaaleista, pavuista, persiljasta, tillistä. Heitän joukkoon joskus linssejä, papujen sijasta, ja lisäksi kuivattuja yrttejä, lähinnä lipstikkaa. Näin syntyy ihan hyvä keitto, josta syö vielä seuraavanakin päivänä. Keittoon sopii tietenkin myös sipuli, kikherneet, kaikki muutkin kaalit.
Paitsi kasviksia, käytän maitotuotteita vaikkakin rajallisesti, ja kananmunia. Yhtenä päivänä viikossa teenkin munakkaan. Ja yksi päivä on pastapäivä. Näin se yleensä menee. Silti ruokaan menee enemmän kuin muutama vuosi sitten, no kahvinkin hinta kun on, muotisanaa käyttääkseni: pöyristyttävä😟
Kun ollut kiirettä on tullut ostettua myös valmisruokia. Nyt on niiden aika taas onneksi ohi. Onneksi. Suolaa ja lisäaineita kun liikaa. Ja: kallista.
Suomeen on tullut uusi ruokakauppaketju: Spar. Saako Lidl kilpailijan?
Suomen ensimmäinen Sparkauppa on..