Tämä Katja Saarikiven kolumni oli niiin hyvä, että halusin jakaa sen myös täällä senttiblogissa. Ole hyvä, suora lainaus Yle sivuilta:
'Tuttu kuvasi kokemustaan etätyöstä tavalla, jota en unohda koskaan: ”Yhden työpäivän jälkeen mietin, olenko edes olemassa?”
Moni tietotyöntekijä kertoo potevansa samaa aikaansaamatonta, epämääräistä oloa. Työ on palaveriputkia, viestien lähettelyä, pilveen tallennettujen dokumenttien muokkausta. Usein myös tiedon etsimistä – missä kanavassa, viestissä, tiedostossa se tieto nyt olikaan? Käteen ei oikein jää mitään, edes muistikuvia.
Yksi syy olemattomaan oloon voi piillä siinä, miten ihmisaivot hahmottavat tietoa ja muodostavat muistijälkiä. Näyttää nimittäin siltä, että ajalla ja paikalla on merkitystä tiedon muistamiselle ja ymmärtämiselle.
Tästä kertoo niin kutsuttu oviaukkoefekti. Siinä ihmisen muisti vaikuttaa tyhjenevän, kun hän kulkee oviaukosta. Olet varmasti kokenut tämän. Esimerkiksi kävellyt keittiöön vain ihmetelläksesi, mitä siellä teet.
On selvinnyt, että ovesta kulkiessa edellisessä huoneessa ajateltua ja koettua todella on vaikea tavoittaa, etenkin jos mieli on kuormittunut. Aivot ikään kuin huuhtelevat muistia, kun ihminen kulkee tilasta toiseen. Muisti heikkenee, vaikka vain kuvittelisi kulkevansa oviaukosta, tai odottaisi sellaisen kohta ilmestyvän.
Ajatellaan, että ovilla on meihin näin suuri vaikutus, koska siirtymät oven kautta auttavat piirtämään jatkuvaan ajan virtaan rajoja. Näiden rajojen avulla ajan kulkua voi palastella erillisiksi tapahtumiksi, joita on pötköä helpompi muistaa ja ymmärtää.
Eräässä tutkimuksessa osallistujat lukivat samaa tekstiä joko yhdessä tai kahdessa eri huoneessa virtuaalitodellisuudessa. Ne, jotka kulkivat välillä oviaukosta, muistivat huonommin tekstissä käytettyjä sanoja, mutta ymmärsivät paremmin tekstin aiheen kuin samassa huoneessa pysyneet. Unohtaminen tuki näin ymmärrystä.
No, ei ovissa lopulta ole mitään ihmeellistä. Myös muut asiat luovat siirtymän tuntua. Eräässä tutkimuksessa osoitettiin, että tekstissä käytetyt ajanmääreet vaikuttivat siihen, miten hyvin lukija muisti edeltävää tekstiä.
Tutkimuksen osallistujat tavoittivat heikommin asioita, jotka lukivat tekstissä ennen sanoja ”tuntia myöhemmin” kuin ”hetkeä myöhemmin”. Tunnista puhuminen loi rajan tapahtumien välille, ja aivot tekivät uuteen asiayhteyteen liittyvälle tiedolle tilaa.
Unohtaminen oviaukolla on siis osa laajempaa ilmiötä: sitä, miten hahmotamme eroja tapahtumien ja asiayhteyksien välillä.
Ja lopulta tämän sortin unohtaminen tukee muistamistakin. Tutkimuksessa osoitettiin, että ihmiset käyttävät siirtymiä avaimina muistikuviin. Tiedon kaivelu mielestä nopeutuu, kun voi hyppiä tapahtuman rajaviivalta toiselle, kelaamatta koko tapahtumaa läpi mielessään.
Aikoinaan puhuttiin, että etätyö on mahdollisuus vapautua ajan ja paikan rajoitteista. Näyttäisi kuitenkin siltä, että aivomme tarvitsevat esimerkiksi tämänkaltaisia rajoitteita, jotta hahmottaisimme tapahtumia, saisimme niistä tolkkua, ja muistaisimme kokemaamme.
Etätöiden ongelma on siis se, että kotisohvalla lymytessä ei tule siirryttyä tilasta toiseen, fyysisesti tai virtuaalisesti, tai edes koettujen asiayhteyksien puolesta. On tämä toki toimistollakin tavallista.
Tässä onkin mahdollisuuksia niille, jotka etsivät keinoja tehdä töitä aivoille paremmin sopivasti. Palaveriputket voi pätkiä mieleenpainuvammiksi ottamalla hetken aikaa siirtymän kokemiseen. Nyt tämä edellinen aihe on ohi, mikä onkaan seuraava juttu? Myös kokoontumisen järjestäjä voi miettiä, miten saada alun ja lopun, ja tapahtuman tuntua kokoukseen.
Siirtymien ja tapahtumien miettiminen voi auttaa myös tekemään elämästä ylipäätään mieleenjäävää. Elämän merkitys koetaan lopulta muistikuvien kautta.
Välillä voi olla hyvä pohtia, mitä tuleekaan muistamaan omasta työpäivästään, urastaan ja elämästään.
Ja jos ei muista juuri nyt vaikkapa edellisestä päivästään mitään, voi olla syytä etsiä keinoja unohdella, tavallaan, enemmän.
Katri Saarikivi
Kirjoittaja on aivotutkija, yrittäjä ja tuore äiti, joka unohtelee nykyisin enemmän asioita kuin koskaan aiemmin, mutta toivoo sen vain kertovan vauhdikkaasta, tapahtumarikkaasta elämänvaiheesta.'
Mahtava juttu. Otetaan opiksi. Mikrotauoilla tilasta toiseen. Unohtaminen tukee ymmärrystä.
