keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Kohti vuoden vaihtumista

 

Tällaista on ollut ja on etelässä, syrjäisillä rannikkoseuduillamme. Toistaiseksi ainakin.


Hyvä on kävellä ja ulkoilla kun ei tarvitse palella.

Suuntana pian pyhiinvaellusreitti Seurasaaressa.

Ilmaisen Nomadi -sovelluksen, josta tämäkin reitti löytyy, voi ladata kännyyn, ks. tästä Nomadin esittely.
 
 
Ja HYVÄÄ ALKAVAA VUOTTA! 

 
Muistetaan luontoa ja pikku eläimiä eikä juhlita kovasti paukutellen, raketteja nimittäin👍

 
 

lauantai 26. joulukuuta 2020

Joulu jatkuu

Niin, kauppojen somisteissakin. Näyteikkunoiden katseleminen on välistä virkistävää, ainaisen metsäkävelyn sijaan. Valoa kaivataan!

Kyllä meni syksy nopeaan, ja itse ainakin loikin pitkin Suomea ruudun kautta, väsyksiin asti. Mukavaa pitää ruutu kiinni välillä ja tehdä mitä joskus.. 80-luvulla; kävellä rauhaisilla kaduilla, syödä liikaa makeaa ja lukea, lukea. Jostakin syystä on tuo vuosikymmen.. mielessäni juuri nyt. 

Muistot ovat kulkeneet ristiin rastiin. Armo pyyhkäissyt yli mielenmaiseman. Läsnäolon hetki täyttänyt myös näkymän tulevaan; sopivasti. Toivo asuu luottavaisessa, ilo kiitollisessa mielessä.

Ei mulla muuta. Kohti kolmatta joulupäivää!


Lue tästä Pirkko Lahden, eläkkeellä olevan Mieli ry:n pitkäaikaisen toiminnanjohtajan haastattelu

(selviytymisestä, naapuriavusta, ystävistä ja itsemyötätunnosta ym.)

 


sunnuntai 20. joulukuuta 2020

HYVÄÄ JOULUA JA KOHTI AINA PAREMPAA VUOTTA





Unelmointi, tunteiden kohtaaminen ja tunteminen, rutiinit, liikkuminen ulkona.. kaikki tällainen tekee hyvää.


Lue tästä lisää


On joulun aika. Jos aattona ei rauhoittumaan vielä ehdi, niin sitten joulupäivänä. On lupa nauttia tunnelmasta, on lupa kynttilän valon tuomaan lämpöön, hyvään musiikkiin ja vaikka glögimukilliseen kera piparin. Pienet asiat tekevät sen, joulunkin.                                                                                                                



keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Joulubudjetin tekeminen voi olla viisasta


Marttojen sivuilta löytyy vinkit jouluun, ja myös joulubudjettiin.

Ehkä oletkin jo budjetoinut joulun. Voit silti hyödyntää oheisista jouluvinkeistä joitakin. Ks. Marttojen joulubudjetti ja muut jouluvinkit


Millainen muuten on hyvä lahja? 

Entä millainen on se lahja, jonka haluat antaa itsellesi, tai palkinto, jonka voisit antaa itsellesi arkisen aherruksen jälkeen? 💛💚

 

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Voitetut vaikeudet opettavat

Kun olet voittanut vaikeuksia ja ongelmia, olet oppinut jotakin. 

Odottamaan, kestämään kärsivällisesti, toimimaan tilaisuuden tullen yms. yms., näitä on vaikka miten paljon.

Mitä sinä olet oppinut?

Vaikka vaikeudet sanotaan etteivät ne jalosta, niin.. kyllä selviytyminen kasvattaa, antaa viisautta. Tässä on kuunneltava tarkkaan, ja siihen sisältyy tunteminen. Kun tunnet ne tunteet, pääset eteenpäin, jossain vaiheessa, ja kun pääset niin tuon tunteen läpi kulkeminen on vahvistanut ja viisastuttanut sinua.  Siltä ei ihan heti tunnu, mutta myöhemmin..

Muut ihmiset merkitsevät, mutta myös sinä itse. Olet arvokas ja voit huolehtia itsestäsi kuten huolehtisit rakkaimmasta lemmikistäsi:)

Kasvu opettaa kiitollisuutta, kiitollisuus tuo elämään onnea. Onni auttaa jaksamaan, ja tekee elämästä täydemmän.


Tonttu ottaa torkut kalliolla











💓💜

perjantai 11. joulukuuta 2020

Ruokaostoksille kiintiö

 Ruokakauppaostoksiin voi mennä rahaa miten paljon vain. Itse rajaan ostamista tekemällä kaksi kertaa viikossa kauppalistan jonka mukaan sitten ostan ruokaa. Lista on laadittu aika tarkkaan tiettyyn hintahaarukkaan. Näin toimien menee suunnitelmien mukaan kokolailla.

Tulee kuitenkin ylimääräisiä ostoksia. Silloin pitäisi vain heti vähentää muusta, jättää kaikki ylimääräinen pois; vaikka kohdallani ylimääräinen juusto, ehkä pähkinät ja pulla pois. Tasapaino säilyy. 

Yksi keino rajata ihan selkeästi ruoka- ja päivittäinstavaroihin menevä rahamäärä on nostaa se viikon ruokabudjetin rahasumma ja käyttää vain ja ainoastaan se TAI pitää erikseen ruokatiliä, tili jonne siirtää koko kuukauden ruokabudjetti ja käyttää vain ja ainoastaan tätä.


Joulun alla kysytään itsekuria tavallista enemmän. Suklaat ja muut herkut kutsuvat niin ja pimeä aika saa kaipaamaan makeaa. Suklaahyllyt pitäisi vain sivuuttaa. Se, että on kylläinen kauppaan mennessään, auttaa hallitsemaan ylimääräisiä houkutuksia. Ja saahan yhden pienen suklaalevyn viikossa ostaa...  Onneksi tulee pian tammikuu, ja niin silloin joulusuklaita saa puoleen hintaan:)


keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Miten lisätä kiitollisuutta

Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa. 

Listaa kerran viikossa, tai:illassa, kumpi tuntuu sinusta sopivammalta, 3 asiaa, joista tunnet kiitollisuutta. Ne voivat olla pieniäkin... Jatka listauksen tekemistä esimerkiksi viiden-kuuden viikon ajan. Ehkä haluat jatkaa pidempäänkin.



Kirjoita kiitollisuuskirje. Kirjoita kirje jollekulle, jonka kanssa olet ollut tekemisissä elämäsi varrella. 

Kerro, miksi olet kiitollinen juuri hänelle. 

Menetelmä toimii riippumatta siitä, lähetätkö kirjettä vai et.


Näin joulun alle sopisi kiitollisuuskirjeiden lähettäminen oikein hyvin, tai korttiin voi yhtä lailla kiitoksensa ilmaista.

 

Kiitollisuuden harjoittaminen lisää onnellisuutta. Pieniä tekoja, suuria vaikutuksia. 

 

 

Palsta on suuri kiitosaiheeni!💜💚


sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Mielensähyvittäjä

 


Eilen yhden porukan kanssa mietittiin, etänä tietenkin, miten jaksaisi näiden negatiivisten uutisten keskellä.

- Yksi tapa on, että älä kuuntele tai katsele uutisia. No sekään ei ole paras mahdollinen ratkaisu aina... Sitten voit tehdä niin että kuuntelet riittävästi, seuraat riittävästi ja osaat sitten hahmottaa asian niin että olet siihen itse jollain lailla tyytyväinen, eli siihen että olet asioista perillä.-- Somekin nielee meidän ajastamme ison osan ja tätä pandemia-asiaa riittää somessakin yllin kyllin. Somea kannattaisi jotenkin rajoittaa.

Olisiko niin, että melkein kun tekee parhaansa ja neuvoo, auttaa muitakin, niin se on riittävää. Perusasiat on silloin hyvä tietää, se riittää.

Elämä näinä aikoina voi silti olla raskasta. Niin tärkeää onkin muistaa itsemyötätunto, mielihyvälukujärjestys (lue lisää tästä postauksesta) osana tätä ja kaikenlainen armollisuus itseä kohtaan ja vähän muitakin kohtaan.

Pitää huolta perusasioista, toimia järkevästi ja antaa tunteillekin tilaa ja keskustella muiden kanssa niin paljon kuin mahdollista, hyödyntäen kaikkia käytettävissään olevia etävälineitäkin.

 Kun menettää jotakin niin hyvä jos saa jotakin tilalle. Tärkeintä että itsellä on tunne että on saanut jotakin tilalle, siitähän tulee mieli hyväksi. Mielihyvälukujärjestykseen siis kaikkea hyvää ja voimaannuttavaa!

 

Mielen hyvitys

Kaiken keskellä jos muistaa kiittää, se on sitä mielensä hyvitystä. Voi sanoa, että 'niin minä mieleni hyvitin.. kun..'

  • kiitin minua auttanutta
  • kiitin itseäni
  • kiitin, niin, vaikka tätä isänmaatamme
  •  
  •  
  •  

Niin minä tänään mieleni hyvitin, kun huomasin säätiedotuksen lupaavan aurinkoista, ensi viikolle.  Ja kun joulukaktukseni alkoi kukkia, avasi ensimmäiset kauniit valkoiset kukkansa.

 

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Ruvetaan mielensähyvittäjiksi. Aiheita riittää siinä kuin mielensäpahoittamisessakin. Eikä tämä mielenhyvitys ole mitään kovin kallistakaan. 


                                                      

torstai 3. joulukuuta 2020

Kateus vie kalatkin vedestä

Kun kadehtii, siinä ei voita kukaan. Ei kadehtija eikä kateuden kohde. Olisiko se niin?

Jos kadehdin toista, se ei vie minua yhtään eteenpäin. Kateus voi sen sijaan aiheuttaa jopa vihamielisiä tunteita kateuden kohteen suuntaan.. Mitä hyötyy?

Miksi sitten kadehtii? Jos jotakin puuttuu, ja toisella on, niin helpolla, enemmän, ja minulle saavuttamatonta. Vai onko kuitenkaan.. Mikä on se toisen hyvä, jota tarvitsisin. Onko se minulle edes sopiva, tekeekö se elämääni onnellisemmaksi.

 

Oman elämän tavoitteet, yritykset, onnistumiset ja epäonnistumiset ovat minun, eivät kenenkään muun. Kuten tunteenikin. Kun tunnen, ja olen, ihan ite, niitä ei kukaan voi ottaa minulta pois. Eikä elämäni asioita, joissa tiedän mikä on seuraava askel oikeaan suuntaan.

Toisen elämää ei tiedä koskaan kokonaan. On turha kadehtia sillä toisen kanssa paikkaani en myöskään vaihtaisi koskaan.

Vaihtaisitko sinä elämäsi?


Tunteet ovat tunteita. Tunteita kuuluu tuntea. Ne ovat käyttövoimana, ne purkavat koettua, ovat varaventtiili ja ohjaavatkin.

Kun tunnen kateutta, saa se minut ajattelemaan ja se saa myös kiittämään olemassaolevasta.

 


Väsähdin taas kävelylenkillä. Sitten pysähdyin katselemaan vesipisaroita puiden oksilla. Oi marraskuun vaatimaton kauneus, sitä ei pidä ohittaa💜

 

 (Kuva Pixabaysta)


tiistai 1. joulukuuta 2020

Ryhtiliike, miten jaksaisi?

Osa Suomen alueista on nyt koronaepidemian leviämisvaiheessa, osa vielä kiihtymis-ja  osa perustasolla. Pääkaupunkiseudulla saatiin viikon alusta rankkoja rajoituksia kokoontumisiin ja julkisia tiloja kuten kirjastot (joitain poikkeusaikoja lukuunottamatta) suljettiin.

Ilman välttämätöntä syytä ei myöskään pidä matkustaa leviämisvaiheen alueelta tai päinvastoin. Kokoontumisrajoituksia pitäisi kaikkien myös noudattaa, vaikka yksityisillä toimijoilla ei siihen pakkoa olisikaan...

Millaisen 'ryhtiliikkeen' tässä kukin nyt tekee? Pimeimmät viikot vuodessa, kaamosväsymys ja pitäisi jaksaa sama kuin ennenkin, ja lisäksi elämän muut stressit, joillakin muut sairaudet mm. vievät voimia. Kaikki ylimääräinen, vaikka asuintalon kova melutaso... huh huh, miten sitä jaksaa välittää vielä kaikki uudet ohjeet ja rajoitukset? 

- Tässä kysytään sitkeyttä. Ja sen tukena voi olla itsemyötätunto ja myötätunto muita kohtaan. Molempia sopivassa määrin ja voimia riittää tärkeimpään. Lue lisää itsemyötätunnosta.

Kuulin radiosta ohjelmaa (Tiedeykkönen: Pandemian psykologiaa)- tosin toisella korvalla-, jossa ohjelmassa puhuttiin myös jaksamisesta juurikin. Tällaiset vinkit ja keinot mainittiin:  

  • Rentoutumisharjoitukset
  • Omien ajatusten tarkastelu - mistä ajatukset kumpuavat, pohtia ja kohdata tilannetta
  • Tee mielihyvälukujärjestys!   -Niinpä. Lukujärjestyshän tarkoittaa kalenteroituja töitä, tehtäviä ja joillain opiskelujakin. Nyt lukujärjestykseensä voisi sijoittaa myös mielihyvän lähteitä, menetettyjen tilalle. Niin, tottakai edellämainitutkin, työt ja tehtävät ovat ja toivottavasti ovat kaikille paitsi velvollisuuksia myös ilon ja mielihyvän lähteitä.. Mutta ihan vain juuri sellaisenaan mielihyvän lähteet, ihan itelle, mitäs ne olisivat? Minulla on ainakin metsä, muut luontomaisemat, kirjat..Joulukorttien kirjoittaminen on mitä ihaninta sekin nyt.  Kynttilän sytyttäminen on pieni teko, mutta elävän tulen katselu ja sen läsnäolo on mitä parhainta. Venyttelyvoimistelu on mahtavaa, siihen ei monia minuutteja tarvitse, mutta voihan tehdä nyt useammankin kerran päivässä.

Yo. ohjelma Yle Areenalta kannattaa varmaan kuunnella uudelleenkin, ks. Pandemian psykologiaa tästä.

Lue myös mieli ry:n blogista Jaksamisesta pandemian pitkittyessä

Tästä pääsee aiempaan postaukseeni Metsän vetovoimasta

Tästä aiempaan postaukseeni Mitä mahdollisuuksia


Tonttu miettii, mihin nyt suuntaisi..
 

lauantai 28. marraskuuta 2020

Lidlistä perunakilo.. ja muuta ajankohtaista

Kilo hyvää perunaa Lidlin BF -tarjouksena 0,49 euroa. Semmosen soppailun tein ja sopan siitä, tai tietty osasta perunakiloa vain. Lisäksi porkkanaa, sipulia, linssiä ja mangoldia. Siinä se.


Lidlissä kasvomaskeja oli nyt noin reilut puolella asiakkaista. Välimatkoja pidettiin hyvin. Hyvä!

En tosiaan missään varsinaisilla black friday ostoksilla olekaan ollut, verkkokauppaa kyllä hyödynsin jo aiemmin; nimittäin Adlibriksen tarjousta pariin kirjaan:) Niitä odotellessa... niin, joskus ostan kirjan, onhan se nyt ylellistä, ja kohtuullistakin.


Olemme nyt kuulleet -eilen - koronakoordinaatioryhmän uudet ohjeet ja määräykset täällä pk- seudulla: Kokoontumisrajoituksia, julkisia tiloja kiinni kolmeksi viikoksi. Saa nähä, purevatko nämä epidemiaan. 

Kaikki on loppuviimeksi kiinni ihmisistä, meistä jokaisesta, ei mistään muusta!

..Nimittäin käsidesinkin ihan pikku sipaisu on hyödytöntä, saman maskin liian pitkään käyttö enemmän haitallista kuin hyödyllistä. Ohjeet pitäisi oikeasti sisäistää, jokaisen. Tällaiset pienet tavat, niistä on kuitenkin suuri apu ja niillä suuri merkitys kaikille.

Opetellaan siis. Nyt on hyvä aika siihen.


Ja pysytään terveinä!

Joohan?

 

tiistai 24. marraskuuta 2020

Tarjoa hyvä hetki vanhukselle

Mitä hyvää sitä tekisi poikkeuksellisissa oloissa? 

No joulukortteja vaikka. Vanhuksille; kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille, jotka myös arvostavat ja iloitsevat vanhan perinteen mukaisista korteista. Käsinkosketeltavista, kauniista, kimaltelevistakin.

--Joulu on taas, ja kädessä joulukortti joka vie.. kymmeniä vuosia taaksepäin..niin. Posket hohtivat punaisina joulua valmistaessa. Leipomusten tuoksut täyttivät tuvan. Kynttilälyhty valaisi pihapolkua, tähdet tuikkivat taivaalla, kuin hankikin, pakkassäässä.

.

.

Kaivoin siis aarteistostani kortteja joita jäänyt yli, ja rupesin raapustamaan niitä. 

Lähettäjäksi laitin Siskot, Simot ja minä😍

Lue alta ohjeet, kirjoita sinäkin postikortti tai pari, vie ne keräyslaatikkoon ja saa hyvä mieli. Ei maksa paljoa.


Lähetetään kortteja ja lähetetään myös hyviä ajatuksia sinne tänne.Ei tontumpaa puuhaa:) 


Lue kampanjasta tästä ja katso ohjeet sekä korttien keräyslaatikoiden sijainnit:

Siskot ja Simot -joulupostia ikäihmisille

 

(Kuva:Pixabay)

 

 

perjantai 20. marraskuuta 2020

Oma arki, jaksaminen, hyvä elämä

 

Miten erilaisissa tilanteissa ihmiset elävätkään! Niin monia kohtaloita ja todellisuuksia kun oikein ajattelee...

 Yksi makasi kaatuneena metsäpolulla. Hänet haettiin ja toivottavasti pääsikin kotiin lepäämään tai vaihtoehtoisesti apua saamaan, jalkaansa. Osaako hän sitten hakea apua, kun taas tarvitsee? Saako ruokaa?

Toinen viuhtoi golfkärrynsä kanssa ultrakalliiseen autoonsa kiireisen tuntuisena, huomaamatta edes pientä kania, joka hipsutti renkaan edestä.

Kolmas katseli puuhun nojaten, väsynyt kun oli hänkin, puhelin kädessään. Rakas oli tuo nojapuukin.

Kaikki ovat väsyneitä. Onhan kaamosaika ja vielä pandemia. Arkielämä on niin monenlaista, jaksamisen mahdollisuudet erilaiset, entä hyvä elämä - onko se mahdollista kaikille?

- Minusta jollain lailla on mahdollista. 

Ajatellaan niin että kaatuneelle tuo joku kupillsen kuumaa keittoa kotiin ja ilo kirkastaa elämää liikaakin nähneen uurteiset kasvot. Se on hyvä elämän hetki.

Kiireiselle golfarille joku osoittaa: Katso, kani! Hetki pysäyttää näkemään ympäristöä ja ilta-auringon värjäämät pilvet siivittävät matkaa eteenpäin. Elämä on niin hyvää!

Koen väistämättä kiitollisuutta kun kuljen metsässä ja jos väsyttää nojaan puuhun tai istun kivelle, silmät avoimina. Kahta samanlaista metsäkävelyä ei ole. Aina jokin on muuttunut. Elämän hyvyys, jälleen tänään..vaikka väsyttäisikin. Syytä kiittää!

 

Arki, jaksaminen ja hyvä elämä linkittyvät kaikki toisiinsa 

 Hyvä arki, hyvin jaksaminen ja kokea elämänsä hyväksi. Arjen haasteet, jaksamisen rajoilla, elämän hyvät hetket.. tai arjen raskaus, uupuneena, pilkahdus toivosta paremmasta elämästä. Toivo on kaikkia varten. 

Ja siitä ajan mittaan vielä parempi arki, parempi jaksaminen ja ilo elämästä joka on hyvää ja välillä pahaa, kokonaisuutena ylitsevuotavan rikasta.

 


Tämä on 100. postaus tänä vuonna tässä blogissa 

Kirjoitan myös blogia Palstaltaterve! Ja yhteisöblogiin Rohkeastiherkkä, siellä yhtenä monesta. Palstablogini, se keskittyy palstaelämään ja luontoon.  

Tämä senttiblogi rönsyää rahojen riittämisestä aina hyvään elämään saakka. Kun rahat riittävät seuraa hyvää elämää, eikö niin? 

 -Niin tai se rahojen riittäminen ja tuntu että on kylliksi, on osa hyvää elämää; kiitollista, rentoa, autenttista omaa elämää, jonka jokaiselle soisi. Jossa ei verrata naapuriin, eikä tehdä kun niin on aina tehty, vaan jossa tehdään luovasti omannäköistä, ja muiden hyvä on yhtä tärkeää, tai ainakin lähes:) kuin oma hyvä. Jossa iloitaan muiden saavutuksista ja saadaan olla ylpeitä omista, oli ne pieniä tai suuria. Ja jossa otetaan pieniä askelia eteenpäin pari, välillä yksi taakse ei kaada maailmaa, (vaan tuo paremminkin lahjan, toisinaan:).


Mietin tämän blogin suuntaa eteenpäin, ja jatkossa tuo hyvän elämän saavuttaminen, aiheet siihen liittyen, on entistä  keskeisemmällä sijalla.

Miten osaamme ja jaksamme venyttää senttiä, olla tarkkoja ja huolellisia, on tärkeää.  Kuin myös luovuus ja kaikenlainen kekseliäisyys, nekin. Suhtautuminen asioihin vaikuttaa siihen, millaisia ne ovat päämme sisällä. Se, mitä pään sisällä, millaista siellä on, vaikuttaa toimintakykyymme.

Sen vuoksi kehotan aina myös lenkille; liikkuminen ja luonto avaa mielen mykertyneitä stressikeriä, ja voi olla askel kohti parempaa.

Stressi keriytyy auki, suhtautuminen joustavoituu, toimintakyky lisääntyy. Tai: lenkillä saat toimintakykyä ja joustavuuden kautta stressi vähenee, uusien keinojen löydyttyä. Niin tai näin päin, paras kun aloittaa jostakin. Päämääränä parempia hetkiä parhaan itsensä kera, tavaten toisia, samanlaisia, erilaisia, välillä tämän maan ja taivaan.

Kiitos lukija ja tulethan jälleen toistekin!

 

(Kaksi ylintä kuvaa: Pixabay)

 

tiistai 17. marraskuuta 2020

Älä anna häpeän määrittää elämääsi

Häpeätkö sitä, että olet vähätuloinen, vähävarainen, köyhä...

Ei pitäisi.


Ensinnäkin, et ole itse aiheuttanut tilannetta. Asiat ovat monen asian summa muutenkin. Ja jos oletkin niin:  Kuka meistä on virheetön? - Ei kukaan. 

Ja virhearviointeja ratkaisuissamme teemme yhä edelleen. Niistä kaikista voi myös oppia.

Toiseksi, se, että on vähän tuloja tai omistaa vähemmän kuin muut, ei muuta sinua itseäsi miksikään itse ihmisenä.  Ehkä vain, että saatat hyvinkin olla ystävällisempi muita kohtaan, kenties auttavaisempi ja anteliaampikin.

Kolmanneksi, minkään muun ei pitäisi aiheuttaa ihmiselle häpeää, kuin sen, että on tehnyt jollekulle toiselle pahaa.  

- Häpeä on enemmän heidän, jotka arvottavat muita oli se sitten sukupuolen, iän, ihonvärin, kansallisuuden tai varallisuuden perusteella. Jonkinlainen köyhyys on silloin heidän osansa myös; köyhyys ja puute elämän moninaisuuden rikkaudesta.

 

Häpeästä pois!

Puhu! Puhuminen on vastamyrkkyä häpeälle. Puhuminen on tietenkin askel, jonka ottaminen pelottaa. Esim. Facen Hallitse rahojasi -ryhmässä voi puhua rahasta avoimesti.

Ole armollinen itsellesi! Pienet askelet ovat ihmistä varten ja ne ovat juuri sopivankokoisia jokaiselle.

 Omia tavoitteita voi asettaa ja tsempata itseään tavoitteiden avulla ja häpeän suhteen altistaa itseään vähä kerrallaan. 

 

Parhaat koomikot kertovat mokistaan. Tämä osuu häpeän tunteisiime ja siksi naurattaa niin vapauttavasti.

Stressiä kannattaa aina vähentää, vaikka sitten juuri huumorilla,  myös liikkuminen on oiva keino tähän.

 

(Kuva: Pixabay)

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Tärkein asia rahassa

Oikeastaan se on kohtuus.

Pysyä kohtuudessa. Kuten kaikessa muussakin. Raha ei ole sen kummempi tai jotenkin erillinen osa elämää.

Kohtuus niin hyvinä kuin huonoina päivinä. Hyvinä päivinä säästääkin ehkä hiukan.

Seurata kulutustaan kuten muitakin elämänsä asioita.

Tuntea kiitollisuutta pienistäkin asioista.


Mitäpä tämä jänö siitä tuumaisi?

- Että kunhan syötävää riittäisi..


Kuuntele myös Julia Thurenin podcasteja Melkein kaikki rahasta.  

 


perjantai 13. marraskuuta 2020

Mieti suhdettasi rahaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia rahaviisautta!


Maarit Lassander, erikoispsykologi, psykoterapeutti puhui Uusi päivitys 2.0–webinaarissa aiheesta: Minun rahasuhteeni -talouden hallinnasta hyvinvointiin. Referoin tässä postauksessa M.L:n luentoa, jossa käsiteltiin jo lapsuudessa kehittyvää rahasuhdetta, tunteiden suhdetta rahaan sekä hyviä ja huonoja stressinhallintakeinoja.


Suhde rahaan  

                                          
 

Suhteemme rahaan kehittyy jo lapsuudenkodissa. Rahasuhde kehittyy, puhuttiin siitä tai ei. Parempi olisikin puhua siitä. Koulussa kyllä puhutaan taloudesta, mutta kuitenkin usein vasta siinä vaiheessa, kun suhde rahaan on lapsella jo muodostunut. Kodissa opittu rahasuhde on siis hyvin tärkeässä osassa.


Meillä on myös uskomuksia, jotka eivät pidä paikkaansa. Minä nyt olen tällainen tuhlari, ei minusta koskaan muuta tule.. Muutos, asenteidenkin saatikka toimintatapojen muutos voi myös olla pelottavaa. Moni ei elä arvojensa mukaan, vaan sen mukaan mitä 'muut sanovat'.

Vauraus ei tutkitusti tuo onnea sinänsä. Elämän merkityksellisyys syntyy monen tekijän myötä. Joskushan se yksi tekijä on myös taloudellinen menestys.

Hyvä on suhteellistaa omaa tilannettaan. Suomessa köyhyysraja on tonnin paikkeilla, Intiassa 15 euroa. Tällaisenkin miettiminen välillä voi olla osa myötätuntoisuutta itseä kohtaan.

Jos elämä keskittyy statuksen, varallisuuden ympärille, ja paine ja stressi tässä kasvaa, on jälleen hyvä pysähtyä miettimään.


Stressistä ja huonoista stressinhallintakeinoista


Rahatilannekin voi aiheuttaa stressiä, ja aiheuttaakin vaikka miten paljon! Stressi taas aiheuttaa paljon vaikutuksia elimistössä, ylivirittää ja palautuminen voi jäädä kokematta pitkänkin ajan.

Jos toimitaan pitkään ylivirittyneessä tilassa, joustavuus (resilienssi) vähenee, mistä merkkinä on esim. että pienetkin asiat aiheuttavat ison reaktion, ahdistus alkaa olla yhä tavanomaisempi tunnetila ja palautuminen vie yhä enemmän aikaa.

Mitä parempia keinoja meillä on vaikuttaa asioihin, sitä parempia vaikutuksia sillä on meidän hyvinvointiimme. Asiat, joihin emme voi paljoa tai emme lainkaan vaikuttaa, stressaavat paljon. Omia keinoja stressinhallintaan voi löytää luonnosta, harrastuksista ja mielenhallinnan harjoittelusta.

On myös niitä huonoja stressinhallintakeinoja, kuten vaikka pelaaminen ja osteleminen. Rahaan liittyvä korvaava toiminta on hyvin koukuttavaa, aiheuttaa helpolla riippuvuutta. Nopeat endorfiinisykäykset koukuttavat. Jos taloustilanne on jo muutenkin heikoissa kantimissa, tällaiset stressinhallintakeinot pahentavat tilannetta entisestään.


Omaan mieleen voi vaikuttaa monin tavoin..



Mielenhallintakeinot voivat olla apu muutosta haluavalle. Kenelle tahansa siis. Pysähdy kuuntelemaan mitä oikeasti haluat. Ota askelia sitä kohti. Kuuntele tunteitasi.

Vertaistuki auttaa kun haluaa luopua huonoista stressinhallintakeinoista ja löytää tilalle uutta. Facessa ja netissä löytyy blogeja säästäväisyydestä ja erilaisesta elämäntavasta, sekä lukuisia suljettuja vertaisryhmiä aiheessa.


Talouspääätökset ja tunteet


Tunteet ovat tärkeitä ihan kaikessa. On hyvä käydä läpi tunteitamme suhteessa rahaan kaiken kaikkiaan. Vallitseeko meillä jatkuva puutteen tunne? Siis vaikka perustarpeet ovat hyvin tyydytetyt ja toimeen tullaan kohtalaisesti.. Jos vallitsee, niin miksi?

Muuten, sellainen ihana tunne kuin ilo vähentää tarkkuutta ja sitkeyttä… silloin voidaan joskus tehdä hutiostoksia:( Vihaisuus taas voi lisätä itsestä huolehtimista ja vihaisena on tarkempi raha-asioissakin.

… Hmm, mielelläni olisin kyllä iloisesti tarkka(**)(miettii Bloggari)

Tunteilla on tietyt tarkoitukset, merkitykset ja syyt. Kuunnellaan siis tunteitamme!


Rahapäiväkirjaa kannattaa kokeilla. Kirjataan laskut, ostokset, säästöt, tämä saattaa auttaa hahmottamaan omia ajatuksia rahasta, ja se myös voi hidastaa meitä uusissa ostopäätöksissä. Emme, olimmepa tai emme, impulsiivisia, ryntää enää suinpäin ostamaan, vaan mietimme ensin.

(huom! Bloggari vinkkaa: Lue tässä blogissa esitellystä PENNOSTA helpon kirjaamisen menetelmänä:)
 

Taloustaidot eivät ole synnynnäisiä vaan niitä voi oppia. Vaikka meillä olisi uskomuksia että ei osata eikä enää opita.. niin kyllä opitaan!


Koskaan ei ole liian myöhäistä luoda myönteistä suhdetta rahaan! Kokeillaan!






Maarit Lassander on kirjoittanut myös kirjan: RAHAVIISAUS. 2020. Kirjassa käsitellään yo aiheita ja myös mm. suhdetta työhön. Kirjaa löytyy kirjastoista.


(Ylimmäinen kiva Onnenkissasta Maneki nekosta, on Pixabaysta.)

Uusi päivitys 2.0-taloustaitojen elinikäisestä oppimisesta-seminaari pidettiin verkossa tiistaina 10.11.20 

Takuusäätiön, Marttaliiton ja Setlementtiliiton toteuttamana. 

 

 Lue myös: Näin Mirva pääsi eroon velkakierteestä

tiistai 10. marraskuuta 2020

Pelosta rohkeuteen 2.





               Rohkeutta on:


1. ottaa seuraava askel aloittamassaan asiassa pelosta huolimatta


2. avata suunsa sanoakseen näkemyksensä pelosta huolimatta


3. puolustaa heikompaa pelosta huolimatta


4. mennä epäonnistumisen uhastakin huolimatta


5. levätä ja unohtaa välillä huolestunut suorittaminen – pelostakin- ja syyllisyydestä - huolimatta :)


 

Tällaisia tuli tänään mieleen. Mitä sinulla?

 

--

(Kuva:Pixabay)

 

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Pelosta pois

 




Ei asiat vaan päänsisäiset asiat.



Pelko voi olla lamauttavaa, tai se voi olla este johonkin ryhtymiseen. Pelko voi tuntua vaaran aavistuksena, silloin se suojelee, kun sitä oikein kuuntelee.

Pelko mennä uuteen voi estää monesta. Silloin jos se estää tärkeitä asioita, on hyvä alkaa vähän tutkia sitä pelkoa. Miksi pelottaa? Voiko siitä pelosta päästä? Ja miten?

Keskittyminen yleensä auttaa. Pysähtyy, kuuntelee, analysoi tilannetta. Ottaa aikalisää. Hengittele tietenkin. Pelon tunteen alla voi ollakin jokin muisto, joka haluaa tulla esille.

Kun se lopulta saa tulla nähdyksi ja ymmärretyksi, se ei enää nosta kuin pimeä paikka, pelon tunnetta.



Joskus toimii, vaikkapa esiintymispelossa:

Kuvittele pelon suhteen itsellesi jokin turvallinen mielikuva. Kiinnitä itsesi siihen.

Se voi olla ihana maisema, jonka loihdit silmiesi eteen, se meri-tai järvimaisema, ihana. Aistien voima on suuri.


Tee yhä lisää rohkeita asioita! Se lisää rohkeutta!


 

Lue museoiden kauhukerroksista


perjantai 6. marraskuuta 2020

Katso aurinkoon




Nousevaan tai laskevaan aurinkoon. Marraskuun aurinkoa on hyvä tuijottaa näinä aikoina.

Miten lämmin sää, kuin kesä melkein! Nojailen rannan puuhun ja olen läsnä...

Joskus on hetkiä, kun ei ajattele mennyttä eikä tulevaa, ei kaipaa mitään eikä minnekään. Niitä ei ole joka päivä läheskään, vaikka hyvin voisi olla - ja pitäisikin. Paitsi että ei pidä, sillä ne hetket tulevat etsimättä, ne löytyvät, kun aika on oikea.

Kun osuu merenrantaan tyynellä säällä ja taivas kuljettaa rantapolkua pitkin. Katse liukuu taivasta pitkin ja värit ovat taivaan mannaa silmille. Tämän sain ilman omaa ansiotani.


keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Mihin raha menee nyt... maskeihin = terveyteen

Tämä ei halua maskia!

No se menee kasvomaskeihin, käsidesiin yms.

Halvinta kun etsii, ei aina löydä parasta. Maskejakin on näköjään monenlaisia; on niitä joissa heti alkaa  tukehtua ja niitä joissa vasta vartin päästä👀 No, ei kaikilla ole näin, että tukehduttaa, onneksi.

Parhaita ovat, ainakin itselleni, hengityssuojaimet. Nyt selvittelen, miten niiden käyttöikää voisi pidentää.

Joku maskintekele on hyvä olla. Näil mennää tämän talven yli. Tärkeintä on pysyä terveenä, tai ainakin yksi tärkeimmistä asioista se on, oma ja muiden terveys.


Lue aiempi postaus maskeista tästä.

Postaus on elokuulta. Silloin kertakäyttömaskien hinnat olivat korkeammat, euronkin paikkeilla. Nyt hinnat ovat huomattavasti laskeneet. Postauksessa myös juttua kangasmaskeista.

 

 Maskeja vähävaraisille! Ks. tästä: Kasvomaskien jakelupisteet Helsingissä

 

Lue Aiju Salmisen sarjakuvakolumni maskeista

 

ja tämäkin: Aiju Salmisen käsienpesuohjeet kyllästyville

 

 😁😷🤔😷😬😯💫


lauantai 31. lokakuuta 2020

Se on siinä rajoilla että..vielä uimaan


 Tämä syysuinti meressä kun on ihan ilmaista:)

Neopreenitossut ostin 13 eurolla. That s it.

 



tiistai 27. lokakuuta 2020

Valoisiin lukumaailmoihin



Palstatkin talviteloille. Syksy saa..
 
Kukat ylleen huuran saa. Hämäryys valtaa alaa.



Vaikea tottua niin aikaisin laskeutuvaan pimeyteen. Mutta etsitään valoa. Kirjatkin ovat syksyn pelastus.

Luen parhaillaan Maarit Lassanderin kirjaa Rahaviisaus. Kirjoitan siitä pari sanaa myöhemmin.
 

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Järjestys tuo hallinnan tunnetta -hormonitkin hyrrää

Järjestys on tärkeä asia, kotona tavaroissa ja arkistoissa.. ja myös: raha asioissa. Eli taju siitä, mihin rahat menevät ja miten paljon rahaa on käytettävissä.

Tämän blogini aihe on sentin venytys eli mm. miten saada rahat riittämään. Yksi tärkeä asia talouden hallintaan on juuri tulojen ja menojen kirjaus, olla järjestelmällinen ja pitkäjänteinen tässä.. Tästä on aiempi blogipostauksia esim tämä: Talouden seuranta PENNON avulla.

Ja hups, tuo kirjaus tuottaa hyvää oloa. Kestävämpää kuin satunnainen (turha) heräteostos, jonka huuma haihtuu pian!

Ilahduin kun luin hyvänolonhormoneista artikkelin, Ylen sivuilta ja siellä mainittiin mukavasti näitä perusasiota tyytyväisyyteen ja levollisuuteen, tämä oman talouden kirjanpitokin oli mukana. Onhan se oman elämän kestävää kehitystä.

Lue artikkeli tästä.

Niin, dopamiini, oksitosiini ja serotoniini viihtyvät aina myös lenkeillä, jumpalla, muiden seurassa, hiljentyessä kunnolla, luovassa touminnassa. 

Luovuutta voi toteuttaa arjen sujuvoittamiseen, ja luovuutta voi herätellä.. niin, vaikka askartelemalla unelmakarttaa😁

Ks. Blogipostaus unelmakartasta.


PS. Nyt tosiaan kun päivän valoisa aika iltapäivästä lyhenee on hyvä ehtiä jo aiemmin päivällä ulos, se vähäinen valo, on aika tärkeää näinä kuukausina.

Voi tallustaa hetkeksi vaikka veden äärelle tai metsiin. 

Hetkillä on merkitys. Yhdellä yksi, toisella toinen. 


perjantai 23. lokakuuta 2020

Rupean konmarittaan

Aattelin jos marinan sijasta konmarittais vähän.

Se voi olla ihan kiva projekti.Ennenkaikkea tulee tilaa lisää. Sehän sen yksi tarkoitus onkin. 

Muita tarkoituksia lienee, että elämä on helpompaa, tavarat kun löytyy eikä niitä ole paljoa järjesteltävänä ja aikaa viemässä.

Selkeys luo selkeyttä. 

Lue ammattijärjestäjä Ilana Aallon blogipostaus aiheessa entä jos kadun poistoani tästä.

.. Niin, asiat järjestyvät, tavalla tai toisella. Ei se ole niin vakavaa!





lauantai 17. lokakuuta 2020

Asunnottomien yö


Asunnottomien yö järjestetään tänään, YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10. Teemana on tänä vuonna Oma koti hurjan kallis. 

Tapahtumissa eri puolilla Suomea tarjotaan asumis- ja velkaneuvontaa eli annetaan käytännön apua ja neuvoja, miten toimia asunnottomuusuhan alla, miten pysäyttää velkaantumisen kierre ja miten päästä omaan elämäntilanteeseen sopivaan asuntoon kiinni. 

Asunnottomien yön lukuisat toimijat haluavat muistuttaa, että asunto on perusoikeus eikä sen puuttumista voida hyväksyä missään olosuhteissa. Asunnottomuuteen liittyy rakenteellisia syitä, joista selkein on asuntomarkkinatilanne ja erityisesti pula kohtuuhintaisista asunnoista.


Lue lisää Asunnottomien yön tapahtumista


Kahvi lämmittää. Kuva: Pixabay




perjantai 16. lokakuuta 2020

Maailman ruokapäivänä

 Tänään 16.10 on Maailman ruokapäivä. Päivän on tarkoitus muistuttaa meitä siitä, miten saisimme ruoan riittämään kaikille.

Söin tänään kasviskeittoa, lähinnä oman maan antimista, kera kotimaisen ruisleivän. - Eikä maksanutkaan paljoa. Lähiruoka on parasta; sopivaa, värikästä, monipuolista.


 Teemapäivän kotisivu

Lue lisää: Jokaisella on oikeus hyvään ravintoon

 

 

Purkkiviljelyä Lähteellä

 

tiistai 13. lokakuuta 2020

Kerro hyvä vinkkisi eteenpäin

 Paitsi että: KIELTÄYDY (OSTAMASTA), KARSI (KAIKKI TURHAT MENOT), KILPAILUTA (KAIKKI MENOT), KIERRÄTÄ (KAIKKI, MITÄ VOIT), ja KIITÄ (SIITÄ, MITÄ ON), on vielä yksi hyödyllinen asia. Se on: KERRO MUILLE. Niin, tämän kuulin viime viikolla: lisää niihin k-alkuisiin tämä. 

Totta. Itehän tätä muille kertomista harrastankin aika lailla, tässä blogissanikin:) - Se on muuten niin, että kun opettaa muita niin silloin oppii itse. Muiden opettaminen on vähän kuin yksi oppimisen vaihe, samoin kuin keskustelu. Asioita tulee pohdittua ja punnittua useammalta kannalta ja samalla sisäistää itse. Asioita kypsyy valmiiksi, käyttöön otettavaksi.

 

On ollut taas uutisissa köyhyydestä juttua. Hävikkiruuan vähentymisestä mm. 

Hyvä uutinen vähävaraisimmille nyt: Kela jakaa keväällä-kesällä perustoimeentulotukea saaneille korona-avustusta 75/kk, loppuvuodesta. Katso tarkemmin Kelan sivuilta.

 

                                         



Syksyn tuulet viilenevät, eikun pipo päähän ja liikkeelle, raitis ilma kohentaa aina terveyttä! Ja kun poikkeaa kauppaan, maski naamalle👍


perjantai 9. lokakuuta 2020

Kävelyllä kuntoa ja elämyksiä

Menovinkki, joka on samalla tulovinkki:)  Nyt eikun kävelemään. 

Kun säät ovat ihanat ja ruska hehkuu. Uusia maisemia löytyy.. oho!



tiistai 6. lokakuuta 2020

Kurpitsasyksy


Kesäkurpitsasta saa tehtyä vaikka mitä.

Nyt alkaakin jo olla enempi talvikurpitsain aika. 

Mutta ulkomaista kesäkurpitsaa on kaupoissa aina edelleen, ellei omalta maalta sitä enää saa. - Itse poimin juuri viimeiset palstalta.

Kesäkurpitsaruokia

 

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Stressin kimppuun levolla ja toiminnalla

Rahatilanne voi stressata, ja yleensä tekeekin sitä:( 

Stressi vielä pahentaa tunnetta puutteenalaisuudesta,huolen ja negatiivisuuden kautta. 

Mitään tällaista tilaa ei pitäisi päästää vallitsevaksi.

Hermostomme, mielemme, kehomme on jatkuvassa kytköksessä toisiinsa. Kaikkeen voimme vaikuttaa, mutta ei väkipakolla. 

Kun stressi on pahana, silloin irtiottoja, pysähtymisiä on otettava usein.   Aivot tarvitsevat lepoaikaa. 

Väsyneenä ollaan liskoaivoilla, ja niillä aistimme vain uhan. Tämä tapahtuu ihan huomaamattakin.

Kierteestä pois. Kierroksilta pois. Niin aivot alkavat kehrätä, oppia ja ymmärtää paremmin. Kun jaksaa, voi innostua ja uudenlainen, hyvä stressi voi alkaa vallata mielen.

Vapaa luonto vie aivotkin lomalle. Tuulen suhina puissa, oravan naksuttelu ja muu mukava rapina on rentouttavaa ja voi olla päivittäinen lääke stressaantuneelle. Helsingin ydinkeskustastakaan ei muuten ole matkaa pieneen lähimetsikköön tai vaikka suureen puistikkoon, merenrantaan tai jopa ihan rämeeseen..
 

Lue tästä: Ylen hyvä juttu stressistä ja eustressistä

 

Kun asioihin voi suhtautua uudella tavalla, positiivisina haasteina vaikka, voi olla stressin pysyväinen helpotus. Ei ole muutenkaan pahasta yrittää vaikuttaa asioihin.

Rahapulassa kieltäydy- karsi- kilpailuta- kierrätä -linja voi tuoda uusia näköaloja, tilaa -vaikkapa kotiin ja vaatekaappiin, aikaa ja: uusia ihania tuttavia jopa.. Tsemppaus -tulta päin! - voi antaa jotakin ihan uutta!

Lue myös aiempi blogipostaus tässä blogissa:  k -alkuisista sanoista

 

(Kuva: Pixabay)

 

 

lauantai 3. lokakuuta 2020

Uuden askelen riemu

Kun se, uusi askel, on tukevasti otettu. Ilo voi vallata mielen. 

Voi olla hämmentävää kun aikuisena oppii uutta. Kun jokin asia yht' äkkiä onkin toisin. Kun toimii eri tavalla kuin ennen. Silti, kun uutta on hiipinyt sisimpään, se vie aikansa tottua.

Siksi pysähtymiset ovat paikallaan.

 

Kuka kulkee kohti tavoitteitaan, ei tule pettymään, sillä uusi askelpaikka löytyy aina kulkiessa.

 

 


 

torstai 1. lokakuuta 2020

Muutoksen tuulet

 Muutoksen ensi askel on nykytilanteen toteaminen.

Muutokseen tarvitaan aina jokin tarve, toive, ajatus tilasta jossa haluaisi olla.

Muutosta edesauttaa kun laatii itselleen tavoitteet ja visualisoi tavoitteiden toteutumat.

Itselleen voi vaikka kirjoittaa kirjeen tulevaisuudesta.


Tavoitteita kohti pääsemme yleensä askel kerrallaan, välitavoittein.



Matkalla on syytä pysähtyä välillä. Katsella näkymää missä juuri on.

 

Seuraava askelpaikka vaatii aina totuttelua. 


Välitavoitteita saavutettuaan voi palkita itsensä.


(Kuva:Pixabay)

 Lue myös: Kohti omia tavoitteita

Lue myös: Vinkit on monet mutta auttavatko vinkit? 

 

 

 

keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Unelmakartta vie eteenpäin

Unelmointi kannattaa aina.


Tee vaikka näin..


Tarvitset kartonkeja, sakset, lehtiä ja liimaa. Värikyniä.
Leikkaa lehdistä kuvia, joista tykkäät ja jotka puhuttelevat sinua kuin unelmina.
Liimaa sitten kuvia kartongille.Voit myös piirtää ja kirjoittaa kuvien lomaan.

Alitajunta ja intuitio elpyvät luovassa työskentelyssä, kuvien ja värien parissa. Sanoitus seuraa kuvia. 

Lähetämme viestejä alitajunnallemme kun visioimme unelmiamme.

Ja: Unelmilla on taipumus toteutua.



maanantai 21. syyskuuta 2020

Vinkit on monet - mutta auttavatko vinkit?

 Vähän väliä löytyy lehdistä vinkkilistoja säästäväisyyteen. Listat ovat monikymmenkohtaisia.

- Säästä pesuaineessa, säästä tiskiaineessa, kukkamullassa, wc paperissa ja ties missä. Hyviä vinkkejä osa, mutta niinkin, että säästö monessa kohtaa on aivan marginaalinen, joitakin senttejä kuukaudessa, kymmeniä senttejä tai euro vuodessa.. varsinkin yksineläjän taloudessa.

Toimivat perusperiaatteet ja lisävinkit omaa elämää koskettavissa asioissa, takertumatta kuitenkaan ihan lillukanvarsiin, muodostavat pohjan järkevälle taloudenpidolle.

 

Isensä huijaamisesta

Pikkuvinkeillä vedotaan usein tunteisiin. - Jee, tämäpä on huippua.. ja niillä voidaan hämätä omaa järkeä ja .. tunteita.

Usein ylikulutus tai vaikeus järkevöittää taloudenpitoaan juontaa juurensa tunteista: Olen ansainnut tämän, minä kun muutkin, tarvitsen tämän, en jaksa vaivata päätäni säästäväisyydellä.. on syytä hemmotella itseään, edes tällä, en jaksa jos en saa piristystä elämääni..

-Niin. Tutulta kuulostaa. Ja pikkuvinkkien pruutaa pesuainetta kahden teelusikallisen sijaan puolitoista, tai säästä langanpätkä seuraavaan paikkauskertaan, ..paikkaa omaatuntoa muttei ratkaise asioita.

 

Kissa pöydälle

Kissan pöydälle nostaminen on ensimmäinen askel toimivampaan taloudenpitoon. Mihin rahani oikeesti menee? Miksi olen hankkinut jotakin, tarvitsenko sitä todella. 

Omien tunteiden perkaaminen, minkä tunteen vallassa tein jotakin, ja mikä tunne siitä teosta seurasi. Entä miltä se nyt tuntuu?, on kauhean tärkeää näissä rahankäyttöön liittyvissä kuin missä muissakin asioissa.

Ja kun huomaat, että teit tunneostoksen, ja sen huuma haihtui pian, keskity asiaan mutta ystävällisenä itseäsi kohtaan.

Että seuraavat kaksi viikkoa nuukailet vessapaperissa tai hammastahnassa muutaman tai kymmenen sentin, ei auta.

 

Kohtaamalla viisastuu

Tässä tuli nyt kahta asiaa, huomio omiin tunteisiin ja huomio omaan järkeen.

Niin ostamisessa kuin säästämisessä, vaikuttavat tunteet ja järki. Ja kumpaakin tarvitaan tietenkin, kumamtkin meillä myös on jatkuvassa käytössä..

Kuunnellaan omia tunteita, viisastutaan. Mietitään järjellä, toimitaan viisaasti.

Kun asiat on hyvin kilpailutettu, turha kulutus perattu, ei tarvitse miettiä vessapaperinkaan määrää ja--- voi joskus tuhlata vaikka siihen parempaan kukkamultaan tai leivoskahveihin tai muuhun herkutteluun, mikä kenellekin sopivaa on.



Vai mitä? 


Bobby Aro: Where my Raha goes?

 

Kuka kuuntelee leipäjonojen köyhää

Katso Areenasta: Kuka kuuntelee leipäjonojen köyhää?

- Puhetta köyhyydestä, miltä se tuntuu, ja millaista se on. . Ja miksi köyhyydestä nouseminen on niin vaikeaa? Tuen puute on yksi syy, todettiin.

Korona aiheutti toimeentulotuen tarvetta. Ruokamenojen osuus menoissa kasvoi monella tulojen pienennyttyä.   Esim.Vantaalta kerrottiin että tarjolla oleva ruoka-apu on kuitenkin riittänyt hakijoille. Yhteisöllisyyttä on tavoiteltu jo aiemmin Yhteinen pöytä-mallilla,  ja nyt tämäkin toiminta jatkuu. Myös Helsingissä yhteisöruokailuja on jatkettu.

Köyhyysraja on 1221 euroa kuukaudessa/yksinasuva. Kun asuminen vie siinä 700 euroa, niin jäljelle jää muuhun 521 e. Toimeentulotuen perustoimeentulonormi on tätä pienempi (502,21 e)

 - Onhan taiteilua elää tuolla summalla. Mutta ei sentään mahdotonta - jos on velkoja maksettavana, tilanne onkin jo paljon huonompi.

 

 


Katso video Kuka kuuntelee köyhää: lukuja köyhyydestä ja ruoka-avusta


Tänään 21.9 Kuka kuuntelee leipäjonojen köyhää -tilaisuuksia eri puolilla Suomea 

Jälkeenpäin saadaan varmaan kuulla koosteita näistä.

 

 

torstai 17. syyskuuta 2020

Mikä on edullisin ruoka-aines?



Yhtä ruokaa vain ja ainoastaan ei kannata syödä, vaan ruoan on oltava monipuolista.Juureksia, vihanneksia, hedelmiä, marjoja, viljaa, papuja, jotkut munia, kalaa ja kanaakin.

Ruoanlaitossa on hyvä muistaa kombinaatiot, niin ruoan sulavuuden kannalta kuin ravitsemuksellisestikin.Eli ei kaalia ja papuja samalla aterialla, eikä monia hedelmiä ja vihanneksia samalla. Tai perunaa ja viljaa. 

Mitkä sitten sopivat yhteen niin sulavuuden kuin ravitsemuksellisuuden puolesta ovat pavut tai linssit sekä viljat yhdessä. Näin syntyy sopivat aminohapot ja olo on kylläinen pitkään, kylläinen muttei liian täysi.

Siksi hehkutan aina juuri linssiä. Se on helpommin sulavaa kuin pavut, ja siitä saa monelaista ruokaa.

Ja se on HALPAA!💚💜 Keiton tai padan hinnaksi tulee 0,30-0,80 senttiä, kun olet käyttänyt linssin lisäksi hieman riisiä tai hirssiä, porkkanaa ja sipulia plus mausteita. Viljasta käy myös keiton ohessa syötävä leipäpala tai kaksi.

Ja onhan se myös HYVÄÄ❤️💜

Parasta linssissä on vielä se, että siitä saa idätettyä maukkaita ituja, huom ei koske kuorittuja punaisia linssejä.



Tässä blogissa linssistä:

 Linssistä on moneksi

 

Marttojen sivuilta:

Linssit




 

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Kaupassa kolme M-alkuista sanaa

Kolme ämmää:  Mitä? Missä?ja Miten?

Mitä ostat ruokakaupasta tänään? Sitä tietenkin, mitä tarvitset, mitä puuttuu. Tarkista siis kaapit ensin ja tee lista sen mukaan. Osta raaka-aineita, perustarvikkeita, joista laitat ruoan.

Mistä ostat, se merkitsee. Osta jos voit, edullisimmasta paikasta, edullisimmat vaihtoehdot. Toki kotimaisuuskin puoltaa paikkaansa, joten jos voit, ota sekin huomioon.

Miten ostat: Älä mene nälkäisenä kauppaan. Osta listan mukaan ei muuta. Tsekkaa alahyllyjä. Tsekkaa kilohintoja. Tsekkaa päivämääriä kuitenkaan hipelöimättä ihan kaikkia pakkauksia:) Osta itsellesi ja tai perheellesi sopiva määrä, mikä mahtuu vielä jääkaappiin ja pakastimeen. Mieti hedelmien säilyvyys ja säilytä ne oikealla tavalla. Muista hygienia, tällä autamme toinen toistamme yhä edelleen.

 

 


 

Ruokakaupassa käydään myös aiemmissa blogipostauksissa:

 

Miten kulkea kaupan käytävillä - ja säästää 

Edullisin ruokakori

Edullista perusruokaa