perjantai 30. elokuuta 2019

Ihanaa – suomalaista perunaa!

Vieraskynä kirjoittaa:


Ensimmäiset syystuulet puhaltavat ja on aika asettua arkeen. Siihen liittyy grillikauden päättäminen ja siirtyminen perisuomalaiselle pottu-soosi linjalle. Omassa keittiössäni käytän runsaasti perunaa. Peruna on monessa suhteessa hyvä valinta sentin venyttäjälle. Se on halpaa, terveellistä ja helposti saatavilla.


Lajikkeita on monia


Nykyisin lajikevalikoima on runsas. Kaupassa on värikoodeilla erotettu jauhoinen, yleis- ja kiinteä lajike. Erilaisiin ruokiin voi siis valita eri ominaisuuksia omaavan lajikkeen. Useista kaupoista saa vieläpä paikallisen viljelijän kasvattamia perunoita. Siinä toteutuu myös ilmastoystävällisyys, kun raaka-ainetta ei ole tarvinnut kuljettaa toiselta puolelta maapalloa. Ja viljelijä kiittää.

Perunasta herkkuja


Olen tarkka ja valitsen vain yhtä tiettyä lajiketta, sillä se on sopivan kiinteä ja hieman makea. Ja se maistuu hyvältä. Perunasta voisi tehdä makutestejä viinien malliin. Juuri peruna ansaitsee jälleen meidän aidon arvostuksen. Ja mitä ihania ruokia siitä saakaan – lista on pitkä! Edellisen päivän keitettyjä perunoita löytyy lähes aina jääkaapistani, sillä niistä saa nopeasti hyvän aterian.

Nykyisin perheemme suosikki on ns. 2000-luvun versio pyttipannusta. Toki ihan perus-pyttärikin maistuu – paistetut perunat, makkaraa paloina ja yksi paistettu muna päälle. Nykyversiossa makkara on korvattu kanalla (usein sekin edellisen päivän paistetusta kanankoivesta pilkottu suoraan pannulle) ja perunan lisäksi pannulla kypsyy porkkanaa, paprikaa, valkokaalia, kenties sipulia.. Vähän mitä kaapista sattuu löytymään. Maustaminen on tärkeää; hiukan pippuria tai curria, kirveliä, muita yrttejä kuivattuna tai tuoreina. Tästä tykkää koko perhe. Ja hinta on minimaalisen pieni.

Perunan hinta versus bataatin


Koen oudon piston, kun perunan vieressä myydään USA:sta lennätettyä bataattia. Jos kauppa kuuluu siihen ketjuun, joka mainostaa suosivansa suomalaista, tilanne ärsyttää. Kilohintaa muuten kannattaa vertailla. Bataatti on selvästi kalliimpaa kuin peruna. Usein säkeittäin myytävä peruna on halvinta ja samalla varmistuu, ettei kaupassa tarvitse koko ajan juosta. Tämä vaatii tosin reilun kokoista viileää säilytyspaikkaa. Meillä syksyn korvalla tällainen paikka on auton takaluukku. Siellä peruna ei palellu vaikka yöllä olisikin pikkupakkanen. Peruna ei kestä pakkasta, joten ole varovainen ja siirrä perunoita jääkaappiin sitä mukaa kun niitä kuluu.

Sentin venyttäjä säästää suunnittelemalla ruokaostokset ja hyödyntämällä satokauden kotimaista tarjontaa. Nautitaan siis nyt perunasta!

Liisa Helamaa
Elintarviketieteiden maisteri

⚛️⚛️⚛️


Lue myös aiempi blogipostaus tässä blogissa: Perunaiset vappuruoat
sekä Liisan aiemmat kirjoitukset: Munalla töihin!
ja Miten kulkea kaupan käytävillä - ja säästää

Tästä pääset Perunatietolaariin  

Perunan historiasta  ja viljelystä lyhyesti

BLOGISSA MYÖHEMMIN LISÄÄ RUOASTA JA SEN HINNASTA.


sunnuntai 25. elokuuta 2019

Säästövinkki kulttuurinnälkäiselle


Vähävaraisen ja/tai säästäväisen ei tarvitse olla kuulttuurinnälässä, sillä on monia museoita ja näyttelyitä, missä on ilmaisaikoja. Ks. alla:

 

Tiistai


Designmuseo

Korkeavuorenkatu 23

Syyskuu-toukokuussa kuukauden viimeinen tiistai 17–20



Keskiviikko


Sinebrychoffin taidemuseo, 1 kerros

Bulevardi 40

Kuukauden ensimmäinen keskiviikko 17–20

Kotimuseo 2. kerroksessa on aina ilmainen



Taidehalli

Nervanderinkatu 3

Kuukauden ensimmäinen keskiviikko 18–20


Suomen valokuvataiteenmuseo

Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G

Kuukauden viimeinen keskiviikko 17–20



Torstai


Tekniikan museo

Viikintie 1

Torstaisin 9-19



Perjantai


Luonnontieteellinen museo

Pohjoinen Rautatienkatu 13

Joka toisen kuukauden ensimmäinen perjantai

Helmi-, huhti-, loka- ja joulukuu 9–16

Kesä- ja elokuu 10–17



Kansallismuseo

Mannerheimintie 34

Perjantaisin 16–17:45




Arkkitehtuurimuseo

Kasarmikatu 24

Kuukauden ensimmäinen perjantai 11–18




Nykytaiteen museo Kiasma

Mannerheiminaukio 2

Kuukauden ensimmäinen perjantai 10–20.30




Helsingin taidemuseo HAM

Tennispalatsi, Eteläinen Rautatiekatu 8

Kuukauden viimeinen perjantai 11–19



Muista myös ihanat puistot ja merenrannat, metsät ja lenkkipolut! Nyt kun on niin hyvät säätkin!


torstai 22. elokuuta 2019

Miten kulkea kaupan käytävillä - ja säästää?


Vieraskynä kirjoittaa:


Monikaan meistä ei tule ajatelleeksi, miten kaupassa tavarat ja tuotteet on sijoiteltu. Kävelemme helposti aina samat hyllyvälit samassa järjestyksessä. Samoin olemme melko merkkiuskollisia. 


Miten sinä? Kun ostat ketsuppia, niin onko se aina Felixiä? Vai Heintz´ia? Niinpä, mihin lapsuudenkodissaan tottuu, sitä usein suosii omassakin taloudessa, vaikka valikoima on laajentunut.

Katse alahyllylle


Muutetaan lähestymistapaamme. Mainostettujen uutuuksien sijasta kehottaisin kuitenkin kurkistamaan kauppojen alimmille hyllyille. Siellä on usein tuoteryhmänsä halvimmat tuotteet ja myös niin sanotut Private Label - eli Kaupan Omat -merkit. Sieltä olen jo vuosia ostanut alle eurolla vähäsokerisempaa kotimaassa valmistettua ketsuppia. - On muuten makunsa puolesta vielä testivoittaja.

Yritykset maksavat hyllypaikoista ja vain tunnetuimmat brändit eli merkkituotteet, joita mainostetaan aggressiivisesti, pääsevät hyllyjärjestyksessä siihen keskelle, silmien korkeudelle. Mainoskustannukset näkyvät tuotteiden hinnassa – ja monet meistä myös suostuvat sen huomaamattaan maksamaan. Sentin venyttäjä käyttää harkintaa – ja kukkaro kiittää!

Kaupan omat merkit


Kaupan omista merkeistä tunnetuimpia ovat Xtra, Pirkka, Rainbow, Milbona, muutamia mainitakseni. Ne valmistetaan usein samoissa tuotantolaitoksissa kuin merkkituotteet ja lähes samoilla resepteillä. Tämän voit tarkistaa mm. maitotuotteista katsomalla valmistajan tunnusnumeron – se on soikion sisällä ja ensin on maatunnus: Suomi = FI, Tanska DE + nro-sarja tyyliin 604506, kertoo tehtaan. Siispä jos vaikka Valion/ Arlan/Unileverin ja kaupan oman merkin numero on sama, ovat tuotteet lähes identtiset. Vinkkinä vielä, että kosmetiikkahyllyltä olen löytänyt toimivia tuotteita minimaalisella hinnalla (siis juuri Kaupan Omalla merkillä).

Brändeillä rakennetaan mielikuvia


Maailman tunnetuimpiin ja kalleimpiin brändeihin – brändeille lasketaan nykyisin arvo – kuuluu Coca-Cola. Coca colan tarina on mielenkiintoinen. Alun perin siitä piti tulla apteekkiin jonkinlainen terveysjuoma. Nyt tuo ruskea sokeriliemi on Life Style- tuote, jota kaikkien nuorekkaiden ja vapaiden tai vapautta kaipaavien kannattaa nauttia. Nimenomaan nauttia – silläkin uhalla, että se vie hampaista kiilteen.

Ymmärsit varmaankin viestini…. Sentin venyttäjä ei tarvitse limonadeja tunteakseen itseään vapaaksi. Kosmetiikan osalta tilanne on vielä kärjistetympi, joten vertailu ja harkinta kannattaa. Kukkaro kiittää!


Liisa Helamaa
Elintarviketieteiden maisteri


👉👉👉

Lue myös Liisan aiempi blogikirjoitus tässä blogissa: Munalla töihin!

                                                       
RUOASTA JA SEN HINNASTA ON PUHETTA TÄSSÄ BLOGISSA JATKOSSAKIN!


(Kuvat Pixabaysta)


sunnuntai 18. elokuuta 2019

Kohti omia tavoitteita




Tavoitteet ovat elämässämme tuiki tärkeitä. Niihin kannattaa kiinnittää huomiota.



Puhe oli tavoitteista ja taloustavoitteista aiemmissa blogipostauksissa Tavoitteista ja niihin pääsemisestä ja Tukea tavoitteisiin pääsemisessä. Viimemainitussa oli vinkkejä vertaistuesta ja todella, vertaistuki voi hyvin auttaa säästötavoitteisssa ja antaa iloa ja vinkkejä ja iloisia vinkkejä matkan varrella.

Kun tavoitteesi ovat lähtöisin omista arvoistasi, ne ovat sinulle sopivia. Ne voivat olla suuria tai pieniä. Rahallisesti suuria ta rahallisesti pieniä.

Tavoitteisiin pääsemistä edistää myös, jos:

  • seuraat tavoitteiden toteutumista säännöllisesti
  • palkitset itseäsi

Tarkista tavoitteitasi

 

Kun teet matkaa kohti tavoitteitasi, on tärkeää että itse matka on elämää sekin. Elämä ei odota siella tavoitteen tai taloustavoitteen täyttymishetkellä, vaan on elämää matkalla, juuri nyt.


Taloustavoitteita voi pitää yllä ja nihin voi pyrkiä kaikessa rauhassa. Kuin mitkä muutkin tavoittet, ne tarvitsevat välillä tarkistusta - onko liian rankkaa yrittää kohti tätä tavoitetta - tai -voisiko tavoitetta hiukan kasvattaa, tai pitäisikö sitä muuten tarkistaa.

Kun on selkeät suunnitelmat, missä säästää, millaisia tuloja tavoittelee, mitä lisätulonlähteitä hankkii, ja mitä tekee, on helpompaa kulkea niiden suunnitelmien mukaan.


Tavoitteiden tarkistaminen voi tapahtua säännöllisesti, vaikkapa kerran kuussa.

PENNO on oiva apuväline tavoitteidensa tarkistamiseen. Ks. aiemmat blogipostaukset aiheesta.



Palkita itseään

 

Itseään kannattaa palkita jollakin lailla, silloin kun on onnistunut.

Mikä on sopiva tapa sinulle?  Onko se vaikka pullakahvit kotona tai kahvilassa, yksin tai ystävän kanssa? Voisiko se olla jokin levollinen hetki, jossa tiedostaa tilanteen, kiitollisena itselleenkin.

Voisiko muuten opetella olemaan hyvä itselleen, antamaan arvoa itselleen, kun onnistuu, mutta myös silloin kun epäonnistuu? -Yrittänyt on kummassakin tapauksessa.

Armollisuus itseään kohtaan tuottaa parempaa tulosta kuin syyttäminen ja itsekritiikki, asiassa kuin asiassa.

 Sarjassa Arman ja matka mielenrauhaan puhutaan myös itsen palkitsemisesta. Katso sarjaa tästä.



Katso myös aiempia blogikirjoituksiani, mm.:


Talouden seuranta PENNON avulla

 Askeleita kohti taloudellisempaa elämäntapaa

Apua talousvaikeuksien keskellä





ENSI VIIKOLLA BLOGISSA JATKUU RUOKA-SARJA!

(Kuumailmapallokuva on Pixabaysta)

torstai 15. elokuuta 2019

Munalla töihin!

Vieraskynä kirjoittaa:

 

Jos jokin edullinen ja monipuolinen ruoka-aine on nimettävä, niin yksi on ylitse muiden – muna. Kananmuna. 

 

Kananmunasta oli jo lapsuudessani TV-kampanja otsikolla ”Munalla töihin”. Silloin ja pitkään sen jälkeen lapsuuden kodissani oli keitettyjä munia aamiaisella – toki muuta sen lisäksi. Sitten seurasi aika, jolloin muna oli paitsiossa. Sen sanottiin kohottavan kolesterolia. Tutkimusten mukaan kolesterolin kohoamiseen vaikuttaa eniten perinnöllisyystekijät, eikä yhdellä ruoka-aineella ole sen muodostumiseen ratkaisevaa merkitystä kuin aivan poikkeustapauksissa. Munia voi siis rauhallisin mielin syödä useitakin kertoja viikossa.

Kananmunalla on ominaisuuksia, jonka takia sitä käytetään leivonnassa ja erilaisten rakennetta vaativien ruokien valmistuksessa. Kuumassa munan valkuainen hyytyy – kemiallinen ilmiö on proteiinien koaguloituminen - siksi letut on helppo kääntää ja makaronilaatikko on leikattavaa. (Kokeile muuten joskus tehdä tuo laatikko pelkällä maitoliemellä, ilman munaa. Lopputulos kun on rakenteeltaan kosteampi ja maku mehukkaampi.)

Molekyyligastronomia


Molekyyligastronomia on tieteenala, jossa keskitytään elintarvikkeiden peruskomponenttien kemiallisiin reaktioihin lämmön, sekoittamisen tai muun käsittelyn vaikutuksesta. Mitä molekyylitasolla tapahtuu? Ja mikä lopulta on parasta ruuan maun kannalta? Ensimmäisiä Suomessa mediaan raportoituja havaintoja tällä saralla oli, että optimaalinen keitetty muna syntyy hiljaisella lämmöllä pidempään keittäen (Anu Hopian kirja ”Kemiaa keittiössä” sieltä ”65 asteen muna”). Itse keitän munat laittamalla ne valmiiksi hanakuumaan veteen ja kun vesi kiehahtaa, laitan levyn pois päältä, mutta jätän kattilan vielä levylle. Säästyy sähköä ja munat eivät halkeile lämpöshokkien takia. Lopputulos on miellyttävä – valkuainen ja keltuainen ovat hyytyneet, mutta eivät ole kivikovia. Kannattaa kokeilla. Jos kiinnostuit aiheesta, suosittelen Anu Hopian kirjoja ja nettisivuilta saat lisätietoja. Katso tästä:

Anu Hopia Kemiaa keittiössä
Molekyyligastronomiasta

Kananmunan ravintoarvo ja käyttö


Entä miten ravitseva kananmuna on ? Kuoritussa kananmunassa on kaloreita 134 kcal/100 g. Yhtä munaa kohden se tekee vain 70 kcal riippuen hieman kananmunan koosta. Kananmuna ei sisällä lähes ollenkaan hiilihydraatteja, joten se soveltuu myös loistavasti vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Rasva on hyvälaatuista sorttia ja sitä on 9,2g/100g kohden eli hyvin kohtuullisesti.
Ruokaisa salaatti, jossa on esimerkiksi savukalaa ja munan puolikkaita, onkin aivan täysi ateria sinällään. Omassa keittiössäni käytän runsaasti munia. Se tosiaan sopii niin aaamiaistarjoiluun kuin illanistujaisten salaattiin ja pika lounaaksi munakkaan muodossa – johon voi lisätä kasviksia, makkaraa, kanaa, keitettyä perunaa (ns. espanjalainen munakas) juustoa - melkein mitä vaan kaapista löytyy. Kotimainen kananmuna on ilmastoystävällinen valinta, kun sitä ei ole tarvinnut kuljettaa kauppaamme toiselta puolelta maapalloa. Kanojen kohtelu on tasokkainta luomukanaloissa, mutta ns. vapaan kanan olot ovat myös kohtuulliset.


Liisa Helamaa
Elintarviketieteiden maisteri


000

Kananmunat ovat toden totta myös edullisia: Esim. Lidlissä edullisin 10 munan kenno maksaa vain hieman toista euroa. (Elokuu 2019)

Ruoasta ja sen hinnasta on puhetta tässä blogissa jatkossakin! Olethan kuulolla:)


(Kuva Pixabaysta)

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Tukea tavoitteisiin pääsemisessä

Tavoitteisiin pääsemiseksi auttaa mm. että:

  • teet välitavoitteita
  • saat tukea joltakin/jostakin
  • seuraat tavoitteiden toteutumista säännöllisesti
  • palkitset itseäsi

Aiemmin tässä blogissa kirjoitin tavoitteista ja pienistä askelista. Pienet askelet voivat olla myös välitavoitteita, joihin on aina helpompi päästä kun eivät ole niin 'vaikeita'.

Tukea


Vertaistuen merkityksestä ks blogipostaus: Vertaistuesta

Kun tavoittelee muutosta, olisi hyvä olla joku, joka tukee näissä pyrkimyksissä. Ystävä tai joku läheinen esimerkiksi voi olla tällainen tukihenkilö.
Ainahan toki ei löydy sellaista henkilöä, jonka voisi pyytää tukihenkilökseen.


Tukena tai vähintään kannustimena voivat oikein hyvin toimia myös facebookin ryhmät. Ryhmässä voi jakaa kokemuksia ja auttaa muita sekä saada itse kallisarvoisia vinkkejä.


Tässä vielä muutamia fb ryhmiä:

Penninvenytystä kotikeittiössä
Ruokaryhmä vähävaraisille
Hallitse rahojasi
Nukailunurkka
Säästäväiset suurperheet

 

Blogeja säästäväisyys - aiheesta löytyy vaikka Blogit.fi -palvelusta, ks. esim. aihealue 'Muut aiheet'. 

Siellä on ainakin blogit 'Hullu maksaa' , 'Omavaraisuushaaste' ja toki monta muuta hyvää blogia. Blogeja lukemalla voi peilata omia tavoitteitaan ja keinojaan kirjoittajan käyttämiin, oppia uutta, ja niin, saada myös vertaistukea.

BLOGIT.FI 

 

 

Armanin talousvalmennettavat

             Katso tästä: Arman ja matka mielenrauhaan


Tässä videosarjassa Arman ja talousvalmentajat auttavat kolmea henkilöä tarkempaan talouteen ja säästämiseen. Sarjan jaksot ovat lyhyitä ja asiat hyvin todellisia, tosi-tv stä kun kyse onkin.
Tavoitteita mietitään ja säästösuunnitelmia tehdään, kirjapitoa pidetään. Kannattaa katsoa tämäkin.



Vertaisuuden ydin muuten on, että saa kokea, että ei ole yksin, vaan on muitakin. - Se tunne rauhoittaa kummasti. Tulee myös halu auttaa toista.  Ollaanhan toisiamme varten täällä maailmassa.

👍👍👍

Työväenopistossa, ks. tästä on hyödyllisiä kursseja, ihan vaikka mitä, mutta juuri niitäkin, jotka voivat auttaa omiin taloustavoitteisiin pääsemisessä.


Helsingin Työväenopistossa alkaa syyskuussa Sentin venyttämisen kurssi, jossa käydään läpi asioita tavoitteista toteutukseen, suunnitelmista käytäntöön.
Kurssi voi olla kimmoke ja alku uudelle, säästäväisemmälle elämäntavalle.

Kurssi on tarkoitettu ennen kaikkea vähävaraisille, jotka haluaisivat saada rahat riittämään paremmin.



👆👆👆



Kirjoitan tavoitteisiin pääsemisestä lisää myöhemmin!

(Kuvat Pixabaysta)

torstai 1. elokuuta 2019

Tavoitteista ja niihin pääsemisestä

Aika monella on tilanne se, että joka kuukausi suree, miten pärjää vielä loppukuun. Tai jo kuun alussa tuo tilanne voi olla.  Monella on otettuna nyös luottoa, jota joutuu maksamaan pois, usein kerran kuussa.

Työstä on voinut joutua luopumaan, sairastumisen tai eläkkeelle jäämisen tai muun syyn vuoksi, ja tulot ovat pudonneet rajusti. Tällaisissa tilanteissa tavoitteena on yleensä, että rahat riittäisivät edes perusasioihin. Muutostilanne on usein hankala.

 

Sentinvenyttäjä laatii itselleen taloustavoitteita

 

 Tavoitteita on hyvä laatia, myös taloustavoitteita. - Mikä on tavoitteesi rahankäytön suhteen, taloudellisen tilanteesi suhteen, juuri nyt?


- Onko se vaikka että saat syksyllä ostettua joitakin vaatteita? Vai onko se pieni lomanen tai jopa pidempi matka? Onko tavoitteesi se, että onnistut jatkossa maksamaan laskut ajoissa, niin ettei ole sitä jokakuukautista maksujenlykkäämisrumbaa. Ja että rahaa riittäisi muuhunkin kuin laskuihin ja ruokaan, edes vaikka vähän johonkin muuhunkin...

On tärkeää, että asettaa omankokoiset tavoitteet itselleen. -  Mitä pidän tärkeänä? Kun tavoittelee sitä, mitä pitää tärkeänä, on toiminnassa järkeä. Asenne ja motivaatiokin löytyvät helpommin.

Tavoite on suuri kuva, johon pienet asiat suhteutuvat. Alkaa jaksaa tehdä pieniä asioita, pieniä siirtoja. Vähitellen alkaa tulla onnistumisia ja se ei olekaan mikään ihme.Yksi onnistuminen toimii taas portaana seuravalle. Yksi porras on noustava, jotta pääsee nousemaan seuraavaa.

Tavoitteita on hyvä miettiä. Mikä on muuten sinun tämän päivän tavoitteesei, tämän päivän haaste, johon tarttua, vai onko se tänään että olet vain, kuin ellun kana - sitäkin tarvitaan, lepopäiviä.


Kohti tavoitteita:

 

  1.  askel on aina: Mikä on tilanteeni nyt

  2. askel: Mikä on oma toiveeni tilanteestani esim. vuoden kuluttua?

  3. askel: Mitkä ovat realiteetit ja mitkä mahdollisuudet päästä tästä tilanteesta tavoitetilanteeseen?

  4.  askel: mitä kaikkia väyliä toivetta kohti voisi päästä?


Vaikka näin. Tämän luettelon voi muotoilla monin tavoin. Kyse on isoista asioista ja hyvä on, että nämä portaat ovat itselle ihan järkeenkäypiä.

 

Pieniä asioita ja säästösummia 

 

Jos joka viikko voi saada säästöön relistisen summan, vaikka viisikymppiä, kympin tai jollekin se voi olla vaikka kaksi euroa, siitä vääjäämättä kertyy.


Tämä säästäminen ja sitten ostaminen on se vanhanajan malli. Ei lainaa, vaan säästää ensin raha ja sitten vasta ostaa. Kuulostaakin aika järkevältä. Ja on mukavaa että ei tarvitse olla velassa, se on vapautta!

Menoja pienemmiksi...

 

Menoja kannattaa tosiaan vähentää. Tämä on varma konsti saada rahaa säästöön. Vinkkejä tähän mm. blogipostauksessani Askeleita kohti taloudellisempaa elämäntapaa


ja tuloja suuremmiksi


-  jos se vain on mahdollista.

Työttömiä on nyt (heinäkuu 2019) Tilastokeskuksen mukaan 176 000.  Kaikille ei siis kokoaikaista palkkatyötä oikein riitä, ihan helpolla. Yritettävä toki on, jaksaa työssä/löytää työtä.

- Muuten työn suhteen tavoitteiden laatiminen on tärkeää siinäkin. Ainakin nuorten on ilman muuta tärkeää laatia ja päivittää tavoitteitaan, vaan toki jo ikääntyneempienkin. Ei ole myöhäistä tehdä uusiakin juttuja vaikka olisi mielestään jo 'vanha'!

Edes jotakin


Moni asia on joskus ikäänkuin helppo sanoa, mutta toteutus ei olekaan niin helppoa. 

Olennaista lienee se, että tekee kaikissa tilanteissa edes jotakin.
Apua tarvitsevana hakee apua. Tekee realistisia suunnitelmia. Hoitaa arkisia asioitaan. Jokaisessa tilanteessa koittaa myös säästää vaikka vähän. Vaikka vain säästöpossuun piirongin päällä.
Nimittäin pienet teot ja asiat on aina se, mikä merkitsee. Antaa voimaa ja tyytyväisyyttä.

'Sainpa säästöön pari euroa', 'sainpa pennon täytettyä, taas tältä kuulta',
'tein keiton', 'maksoin erääntyneet laskut', 'soitin talous- ja velkaneuvontaan', 'laitoin avustuhakemuksen', 'kirjoitin ja lähetin työhakemuksen', 'pyysin palkankorotusta', 'sainpa nukuttua hyvin'.. 'Olin kiitollinen tästä päivästä'...

Ei vertailua   

 

Tilannettaan ei kannata verrata johonkin toiseen. Olennaista on oman elämän tilanne juuri nyt. Muitakin voi auttaa, kunhan on omat tilanteet siinä mallissa että voi ja jaksaa.


Omiin asioihin saa ja voi keskittyä kunnolla, ja laatia vaikka tavoitteita.

--Tavoitteiden ja niihin pääsemisen pohdinta jatkuu myöhemmin tässä blogissa.

Ks. tässä Planago-ohjelmaa, jolla voit ennakoida muutoksen tuomia asioita, tehdä taloussuunnitelman ja oppia uutta.
Penno on hyvä väline oman talouden kirjanpitoon, säästämiseen ja suunnitteluun. Ks. penno tästä
Lue myös aiempi blogipostaukseni pennosta ym.tästä



(Kuvat Pixabaysta)