tiistai 28. huhtikuuta 2020

Edullista ruoanlisäkettä - vaikka vihanneskrassista



Vihanneskrassista (Garden Gress) saa oivallista salaatinlisäkettä. Sopii se lämpimiinkin ruokiin. Maku on hieman pippurinen, sinappinen, raikas.

Kylvin oheiset krassit, vielä viime vuonna ostetut, hinnaltaan noin 20 centtiä pussi, pieneen määrään multaa matalaan astiaan. Viidessä päivässä ovat jo napsimiskokoisia, ja tästä vielä parin päivän kuluttua ehkä vielä sopivampia. Tällaisia satseja saa pussillisesta muutaman.

Näitä vihanneskrassin siemeniä saa esim. Lidlistä. Kokeile! Niin, nämä muuten kasvaa vaikka talouspaperin päällä, kunhan pitää kosteana, ei tarvitse siis välttämättä multaakaan:)

Jotenkin nämä on niin vappuisia!

Tästä linkistä lisää vihanneskrassista. 
Tästä lisää vihanneskrassista Puutarhurin maja -blogissa.

Laitoin linssejäkin itämään. Linssin idut ovat tosi tosi hyviä ja täyttäviäkin, kuten linssi muutenkin valmistettuna on.

Tästä pääsee aiempaan blogipostaukseeni idättämisestä.
Tästä blogipostaukseen linssseistä. 



sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Ei aina digiä

'Digiloikka'  valitettavasti lisää toisaalta eriarvoisuutta. Kaikilla ei ole konetta kotona, ja kaikilla ei ole taitoja koneen käyttöön. --Jos siis vain voit hanki ja opettele käyttämään tietokonetta ja hyödynnä sitä.Tämä tilanne kuitenkin jatkunee vielä pidempään kuin vain ensi syksyyn, niinhän on arvuuteltu ja ennusteltu.

Monella on taitoja tietokoneiden käyttöön, mutta ei vaan välttämättä varaa hankkia konetta itse. Siksi kirjastojen koneet ovatkin yleensä ahkerassa käytössä. Nyt moni on vailla näitä koneiden tarjoamia yhteyksiä ja varmaan odottaa kovin kirjastoon pääsyä. Luultavasti kirjastoja sentään pian aukeneekin...


Verkon kautta toimiminen voi rasittaakin. Minua ainakin se on rasittanut, kun ohjelmat ja miitit eivät ole katkeamatta toimineet. Toisaalta uudet onnistumisen kokemukset myös voimaannuttavat.

Tällä viikolla olen osallistunut yhteen Skype-, yhteen Teams- ja yhteen Meet -kokoukseen/tapaamiseen, sekä ollut osallistumatta yhteen Zoom-koulutukseen koskapa ei toiminut Zoom sillä kertaa; toisella kertaa taas toimi, mutta yhteys ei toiminut katkeamatta...
Puhelut toimi hyvin .. ja tekstarit. Viikossa on ollut hyviä yllätyksiä, suurin osa niistä on tulleet näiden välineiden kautta:)






Kun uutisvirta ja muu tietotulva ahdistaa, niin jos vain voi, silloin on hyvä laittaa kaikki härpäkkeet kiinni. Kun itse tekee jotakin ihan perinteistä käsillä, vaikka... kirjoittaa käsin kirjettä tai korttia jotakuta ilahduttaakseen, niin sepä voi olla aika kiva juttu itsellekin. Jos vielä on sen kortinkin itse askarrellut! - Meillä on vielä näitä perinteisiäkin viestintävälineitä sentään. Kannattaa kokeilla. Eikä maksa paljoa.

Face.to-face -juttelu on tietenkin parasta, vaan onhan sekin mahdollista, kun muistaa turvavälin.




Eriarvoistumisesta lisää ohessa

torstai 23. huhtikuuta 2020

Liikuntaa, kulttuuria ja tukea verkossakin

Moni työväenopiston ja muu kurssi on nyt mennyt verkkoon! Liikuntakurssejakin verkossa on tarjolla. Juuri oli tullut esimerkiksi Espoon työväenopiston kevään ja alkukesän kurssitarjontaa - kooste ja olipa siellä paljon liikuntakursseja - verkossa. Yllätyin tarjonnan monipuolisuudesta. Että sinne vaan, ks. ilmonet.
Työttömät saavat osasta kursseja alennusta, 50%, osasta ei. Alennusmahdollisuus on mainittu kurssitiedoissa.

Tästä linkistä voit kokeilla vierailla myös virtuaalimuseoissa. 

Kirjastoilla on palveluja poikkeustilassakin. Tästä vaikka kirjaston lukutuokioihin. 


Tietoa, apua, tukea, selko-ohjeita

Potilasyhdistykset tarjoavat virtuaalisia keskusteluja ja palveluja jäsenilleen, tai sitten kaikille ilman jäsenyyttäkin. Osallistuin juuri Suomen Nivelyhdistyksen VIRTU-tapaamiseen verkossa ja se oli hyvin antoisa. Olipa aikaa siihenkin nyt.

Tästä linkistä pääset järjestöjen tarjoamiin korona-aiheisiin sisältöihin. - Tässä on koottuna monelaista asiaa digiopastuksesta talousneuvontaan, keskustelualustoista epidemia-ajan toimintaohjeisiin..Kannattaa vilkaista!

Tukinet-chatissa voi muuten chattailla -kenelle se on luontevaa - monenlaisista asioista, chatteja löytyy aiheittain ja eri toimijoiden järjetäminä. Siellä löytyy myös nuorille tarkoitettu Sekasin-chat.





Jokainen tarvitsee jollakin lailla tukea näinä aikoina. Itselleen nyt ainakin pitää olla myötätuntoinen, eikä vaatia itseltään niin paljoa. Sankari ei tarvitse olla, riittää kun tekee mitä voi.


                                                                ☀️☀️☀️

Tästä aiempaan blogipostaukseeni: Apua ahdistukseen


sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Kauppakäynti ja turvallisuus

Nyt on riskiryhmillä ja vanhuksilla pientä ja isompaa haastetta kauppakäyntien suhteen.
Miten oikein menetellä, että mielenrauha säilyisi ja oikeasti minimoisi riskin saada tautitartunta?

Minulla on tämä mielikauppani sentin venyttämisen syistäkin: Lidl. Ja totesinpa että se on viruksenvälttelijällekin aika hyvä kauppa:)

Ensinnäkin: käytävät ovat leveät. Mahtuu hyvin ohittamaan. Voi myös suunnata aina rauhallisempaan osaan kaupasta, suuressa osassa kauppaa kun ei myöskään ole korkeita hyllykköjä vaan on avaraa.

Kauppa-aikoja löytyy hiljaisempia sekä aamusta että illasta, riippuu minä päivänä kaupassa käy. Esim. lauantain alkuilta on yksi ihan loistava aika ollut ainakin minun lähi-Lidlissäni.

Kassoilla, kuten muissakin kaupoissa on nykyään pleksit kassan edessä. Se hyvä. Mikä parasta, voi maksaa hihnan loppupäässäkin, kun maksupäätteessä on pitkä varsi. Kahden metrin turvaväli kassaan toteutuu hyvin ja usein muihinkin asiakkaisiin.

Kaupassa asiointi on nopeaa, varmaan siksikin, itselläni, kun tunnen tarkkaan mistä mikäkin tuote löytyy. - Paha vain, kun on vaihtuvia sesonkeja, tulee katseltua mitä milloinkin löytyy, onko sitä esim. havittelemaani mattoa jälleen saatavilla... tai puutarhatarvikkeita:)   Nyt on ainakin siemeniä ja ovat aikas edullisia. Puutarhahanskaojakin oli viimeksi, juuri kun niitä tarvitsinkin.

Käy nyt missä vain, niin lista on hyvä olla, ja etukäteen mietittynä ostosten määrät ja vaihtoehtoiset tuotteet yms.

Aivan olennaista on, ettei kukaan yski toisia päin. En viime aikoina omilla kauppakäynneilläni ole tällaista enää huomannutkaan. Turvaväliä eivät kaikki ole sisäistäneet mutta aina voi itse sitten sitä pitää.

-- Tämä(kään) blogipostaus ei muuten ole mainos, ovat omia kokemuksiani vain.




Kävi sitten missä kaupassa hyvänsä, kun suunnitelmallisesti ja kiireeettömästi, mutta kuitenkin ripeästi ostokset tekee ja kotona kädet hyvin pesee jälleen, eiköhän silloin ole tehnyt mitä nyt voi.

Niin, kädet voisi kyllä olla puhtaat myös kun kauppaan menee ja voihan käyttää ostoksia tehdessään vaikka juuri niitä puutarhahanskoja. Maksaessa voi hyödyntää ennen kaikkea lähimaksua, niin ei maksaessaan tarvitse koskea mihinkään kuin omaan korttiinsa.

Tässä vielä HUS toiminnanjohtaja Juha Tuomisen ohjeet kauppakäyntiin:


Ollaan varovaisia ja vältetään viruksia!


torstai 16. huhtikuuta 2020

Joustavuus on hyvästä

Mitä paremmin selviydyt muutoksista, sitä parempi sinulle. Muutoksia tulee, vaikket haluaisi.
Joten; joustavuutta on hyvä opetella. Ja koskaan ei ole liian myöhäistä.



Entä jos menettää työpaikkansa? Millaisia selviytymisen taitoja se kysyykään. Monia. Menot on heti supistettava minimiin, ja avustushakemusta opeteltava täyttämään. Avun hakeminen on tosin laji, mikä ei ole helppoa. Itsemyötätuntoisesti voi ajatella ja lohduttautua silläkin, että vertaisia on paljon.
Tilanne haastaa muutoksiin, eikä aina ainakaan aluksi, mitenkään kivoihin.

Asioita ei aina haluaisi katsoa, miten ne on. Hyviä on toki mukava katsoa. Huonoja, menetyksiä, epäonnistumisia, huolettavaa tilannetta taas ei halua edes tiedostaa, katsoa. Loppuviimeksi kaikki on kuitenkin katsottava. Ja mietittävä, miten tästä eteenpäin.


Melkein aina joutuu elämään sitä hetkeä mitä elää, ja tehdä voitavansa siinä. Kun tekee päivän aikana mitä päivän aikana ehtii ja jaksaa, se riittää.Näin voisi ajatella, ja lopettaa itsensä syyttämisen ja moittimisen, kehua sen sijaan. Itsen kehuminen antaa voimaa sen sijaan että veisi sitä. Näin jaksaa tehdä paremmin, uusia siirtoja, toimia hieman eri tavalla, opetella uusia asioita. Olla joustavampi. Taipua muttei taittua.


Nyt on muuten parhainta lintubongailun aikaa. Viherpeukalo taas tekee kevätkylvöjä ruukkuihin, yrittienkerääjä tekee löytöjä luonnosta.  Kaikki ihania asioita ja onnellinen hän joka näitä kaikkia taitaa..

Kevät haastaa - aina - myös kivoihin asioihin. Jos ei muuta kuin kävellä ja katsella, ottaa valokuvia kännykameralla. Kuvata tämän hetken maisemaansa, huomenna se nimittäin on jo toinen.

Ja  kevättä ei ole peruttu vieläkään, eikä siirretty tahi kielletty.



maanantai 13. huhtikuuta 2020

Kaupunkiviljely on elämäntapa

Huomasin että omavaraisuudesta on dokumenttisarja Yle Areenassa. Pitääkin katsoa sitä.
Sillä aina voi oppia jotakin muilta. Todellakin.

Mm. vihannesten kasvattaminen itse, siinä pääsee jo omavaraisuuden makuun. On niin iso asia, että kun siihen on hurahtanut, ei irti pääse. Kokemusta on:) Jos omaa palstaa ei olisi, ei olisi jokakeväistä kihisevää odotusta, koska saa kylvää ja koska nousee ensimmäiset taimet ruukuissaan, entä milloin raparperi on puskenut vartta niin että saa otettua siitä ensimmäiseen keittoon tai kiisseliin..

Luonnonvaraisten kasvien keruu on erilaista kuin oman kasvimaan sadon. Molemmat tuntuu mukavalta; luonnonvaraisissa on se löytämisen riemu ja kasvimaalla taas tekemisen riemu.


- Mikähän muuten on kalastuksessa parasta? Kun tärppää vai vain se että voi olla tässä ja nyt, veden äärellä, samalla pohtien asioita itsekseen tai muiden kanssa. Varmaan molemmat on parasta.


Kylvin ensimmäiset samettiruusun siemenet tänään ruukkuihin. Se on yksi merkkihetki keväässäni muuten sekin. Tässäkin keväässä jälleen.

Kannattaa kokeilla viljelyä, aloita vaikka yrteistä, ne ovat yleensä helppoja ja kestävät välillä pientä kuivahtamistakin. Salaattikin on melko helppo, samoin peruna ja härkäpapu.


Litulaukkaa luonnosta









sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Elämä on enemmän



Hyvää pääsiäistä! 

Tämä muuten onkin 100. postaus tässä blogissani.

Sentin venyttämisen blogin ajatuksena on ollut antaa vinkkejä ja tsemppausta kaikille, jotka haluavat saada (vähät) rahat riittämään.

Tähän liittyy läheisesti kulutuksen vähentäminen. Missä kaikessa ja miten kulutusta voisi vähentää tai järkeistää? Kulutuksen vähentämisestä seuraa paitsi rahojen riittämistä, paljon muutakin hyvää;

itse tekemistä, jakamista, luonnon jatkuvuuden varmistamista.


Hyvä elämä on muuta kuin ylenpalttista kuluttamista.


Onnellinen voi olla kun pystyy elämään tätä hetkeä ja tuntemaan tunteita, kiitollisuuttakin aina jostakin. Vertaisuus muiden kanssa on ihana asia. Itsensäkin kanssa on hyvä olla ystävä.

Luonto on aarreaittamme, muut ihmiset, yhteinen kulttuurimme, kokemuksemme, tietomme, taitomme ja uskomme ovat myös sitä.


Kiitos, lukijani ja tulethan taas blogiini 💛

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Linssistä on moneksi

Salaatti iduilla
Linssihän se on loistava ruoka-aine. Raaka-aine moneen ruokaan, monipuolinen siis, ja ravintorikas, ei lihota kuitenkaan, maukas ja mikä vielä parasta: edullinen.

Se on mainiosti säilyvää kuivakaapissa ja siitä saa jalostettua tuoretta salaattia, ituina: idätä linssejä pari kolme päivää ja saat erittäin maukasta salaattiainesta.


Linssistä voi tehdä patoja, keittoja ja linssiä voi lisätä sämpylätaikinaan ja vaikka mihin.


Kun jääkaapissa on vähän juureksia ja vihanneksia, kaapissa linssejä ja jotakin viljaa; riisiä/hirssiä, pastaa, niin tässä sitä onkin aika paljon sitä kotivara-ainesta jo.

Linssikeitto

Kuvassa alla on GoGreen -merkkistä punaista linssiä. Samassa sarjassa löytyy myös vihreitä linssejä. Näiden pakkausten hinta on noin 1,55 euroa/pkt ja näitä löytyy hyvin  k- ja s-ryhmän kaupoista. Kuvan vihreät linssit ovat Lidlistä ja on ehkä aavistuksen verran edullisempaa kuin GoGreenillä, ero jokin kymmenkunta senttiä/pkt. Belugalinssit olen ostanut Prismasta. Nämä maksavatkin jo lähemmäs kolme euroa/pkt.
Belugalinssi sopii hyvin salaatteihin, ja se on aika riittoisaa kyllä, eli en pidä sitäkään kalliina.

Etnisissä kaupoissa linssejä myydään kilohinnalla suurista säkeistä. Tulee hieman edullisemmaksi, ero ei taida olla kovin suuri kuitenkaan.

Linssit huuhdellaan hyvin ja sitten keitellään väljässä suolalla maustetussa vedessä; punaisia kymmenisen minuuttia, vihreitä puolisen tuntia, belugalinssejä vajaa puoli tuntia.

Idätettäväksi sopii ennen kaikkea vihreä linssi. Sekin huuhdellaan ensin, liotetaan lasipurkissa yön yli, ja seuraavana päivänä kaadetaan vesi purkista pois, huuhdellaan kertaalleen ja pian alkaa pieniä ituja muodostua. Idut huuhdellaan aamuin illoin ja parhaita idut ovat tuossa kolmantena päivänä idätyksen aloituksesta.

 Punainen kuorittu ei muuten sovi ollenkaan idätettäväksi. Kuorimattomat toki sopivat.



Kolmenlaisia linssejä


Linkkaan tähän viimeistä murua myöten -blogiin, sieltä löytyy hyviä linssireseptejä.

Eikä unohdeta käyttää myös papuja, kikherneitä ja herneitä, edullista ja terveellistä, ja säilyy hyvin osana kotivaraa.


perjantai 3. huhtikuuta 2020

Mitä mahdollisuuksia





Ongelma, vaikea tilanne, tämä nyt meneillään oleva haastava tilanne.. Yksi tapa lähestyä asiaa on kysyä itseltään - rauhallisella mielentilalla - nämä kolme kysymystä:

'1. Mikä mahdollisuus tässä tilanteessa on? (Sinulle tai yhteisöllesi)
 
2. Mitä tämä tilanne kutsuu sinut olemaan?
 
3. Mikä on seuraava askeleesi? '


(Alan Seale)                                                                              





Niin, mikä tai mitä mahdollisuuksia?


Millainen tämä kutsuu sinua olemaan? Jollain lailla erilainen ehkä.


Tästä ajatuksesta voi nousta ratkaisuja. - Mitäs nyt sitten tekisi ja miten.. eli mitä teet, 
 
mikä on seuraava askeleesi? 
 
Kun on ottanut yhden askeleen, seuraava tuppaa tulemaan sitten.. 
 
Kokeile!