keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Kuka kärsii eniten

Täältä löytyy vuoden 2021 Sosiaaliturvaopas


Kuka muuten kärsii eniten epidemiasta?

Epidemiasta kärsivät varmasti kaikkein eniten a. he jotka kuolivat viruksen aiheuttamaan tautiin,ja b. he jotka sairastuivat tai sairastuvat siihen pitkäaikaisesti, sekä c. näiden läheiset ihmiset. Ja sitten tietenkin d. he jotka kärsivät taloudellisesti ja sitten monin tavoin kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat.

Kuten vaikka yksinelävät ikääntyneet huonokuntoiset vähävaraiset.

Yksinelävä ei tapaa kodissaan ihmisiä, ikääntynyt ei välttämättä edes etänä. Huonokuntoinen ei aina pääse omin avuin ulkoilemaan. 

Vähävaraisella ei ole autoa, mökkiä millä pääsisi ja minne pääsisi.

Ruoastakin voi olla pulaa, oli kriisiaika eli ei. Pääsiäisherkkuihin ei kaikilla tosiaankaan ole varaa.

Samalla jotkut surevat etteivät pääse ulkomaille tai shoppailemaan kunnolla.. hmmm.


Lue myös tämä: Koronavuonna apua vaille jäivät..

 

Pidetään huolta itestämme ja muista. Yhteiset talkoot nämä, on jokaisen oma projekti ja samalla tosi yhteinen. 

Muuten, kun opettelee ajattelemaan muista hyvää, se auttaa myös tekemään hyvää.

 


keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Ole luova taimikasvatuksessa ja kasvimaalla


Kun alat kasvattaa pikku taimia, kesän viljelyitä varten, voit käyttää käytettyjä vanhoja ruukkuja, kippoja ja kuppeja niihin, ei tarvitse ostaa kaupasta uutta tätä tarkoitusta varten.


Kun versotat esim. auringonkukansiemeniä, voit käyttää kasvualustana esim. viinirypälerasioita, joissa on se kätevä kansi. Se toimii kuin minikasvihuone. (Vinkki Marttojen vinkistöä)


Entäpä mitä kaikkea voi hyödyntää lannoitetarkoituksessa? Minä murennan kaikki kananmunankuoret ja vien kasvimaalle. Jotkut vie kahvinporojakin, joillekin kasveille se toimii.


Nokkosvesi on vahva lannoite. Samoin voi tehdä kortevettä.


Kasvikompostia voi pitää kasvimaan nurkassa ja kun multa valmista sitä levittää, on ravinteikasta.



 

Versotan nyt valkosipuleita, kasvaa nopeasti ja saan maukasta salaattiin!

Idättänytkin olen taas. Tietenkin linssejä. Syön mieluummin ituja kuin kaupan salaattia.


Pian laitan varsinaisen taimikasvatuksen käyntiin..purjoa..pinaattia.. samettiruusua..


Kevät on siinä vaiheessa että tuntuu aika riittävän paremmin. On valoa niin paljon pidempään.



Lue tästä Helsingin viljelypalstojen suosiosta


(Kuva kurpitsantaimesta Pixabaysta)



perjantai 19. maaliskuuta 2021

Kun mietit mistä aloittaa. Kohti kestävämpää kulutusta

Kaikki osataan kierrättää -jotakin. Entä jos tekisi sitä vielä määrätietoisemmin. Tässä vinkistöä mitä voi hyödyntää - osa vinkeistä on pääkaupunkikeskeisiä, osa kaikkialle sopivia. Perustana on ostaa aina kun mahdollista, käytettyä. Myös yhdessä voi omistaa. Vanhaa voi korjata -toivottavasti tulevaisuudessa yhä useammin. Asioita voi vuokrata ja lainata. Tarkka sentinvenyttäjä myy kamppeita, joita ei itse enää tarvitse. Ja voihan niitä jättää hyväntekeväisyyteenkin. Mitä ei enää voi käyttää, sen lajitella huolellisesti.


Kun ostat, osta käytettyä  

  


Oman alueen Fb-kirppisryhmistä ja Tori.fi stä voi tehdä löytöjä. Samoin Kierrätyskeskuksesta, kirpputoreilta ja kesäkirpputoreilta. Tiettyihin tuotteisiin erikoistuneet kirppikset ovat käteviä:
Lastenvaatteet, huonekalut, rakennustarvikkeet, puhelimet:Swappie-puhelinkauppa ja Helsingissä esim. Staran kierrätyskeskus, Uusix PC-shop, Fillari-kauppa sekä Rakennusosien kierrätys.

Tarvitsemasi saattaa pyöriä turhana jonkun toisen nurkissa - joten ilmineeraa jos tarvitset jotakin.

Ostaessasi kiinnitä aina huomiota myös tuotteen korjattavuuteen, kierrätettävyyteen ja jälleenmyyntiarvoon.

!1.3.21 alkaen kodinkoneille ja viihde-elektroniikalle on tulossa uudet energiamerkinnät ja vaatimuksia korjattavuudelle ja varaosien ja ohjelmistopäivitysten saatavuudelle!

Uusiotuotteita voi ostaa, ne vain ovat usein kalliita..

 

Omista yhteisesti tai: vuokraa, lainaa


Vuokraa: Vuokraamot esim. Liiteri.net, Liizi, VooGo 

Vertaisvuokraamot esim. Kuinoma, Nettivuokraus.com, Retkirent

Lainaa kirjastosta! Helsingissä saatavilla mm. soittimia, työkoneita, urheiluvälineitä, pelikoneita, vernepainemittareita, kausikortteja yms. yms. Kirjastoissa myös käytettävissä mm. tulostimia, skannereista, soittimia, ompelukoneita, pelikoneita. Juuri tällä hetkellä käyttö on toki rajoitetumpaa.

Lainaa kaverilta, naapurilta, sukulaiselta, tutulta. Somessa voi kysellä myös lainaksi tavaroita.


Käytä uudelleen, ole luova, korjaa rikkimennyt

 




Kirjastoissa ja asukastaloissa voi lainata ompelukoneita ja työkaluja.Kysy korjausapua kavereilta.
Vaatteiden korjausohjeita: Martat: korjausompelu

Säästä materiaaleja ja hyödynnä itse tekemiseen ja korjaamiseen. Eli kaikkea ei kannata konmarittaa!
Lasipurkit ja –pullot, paperi, lahjapaperi, paperipussit, muovipurkit, hedelmärasiat, taimiruukut, narut, tekstiilit voivat olla hyödyllisiä. 

Kierrätä ravinteet puutarhassa, komposti biojätteille ja puutarhajätteille.

Säästä sesonkituotteet: Esim. joulu- ja pääsiäiskoristeet ja kasvit.Sesonkituotteita löytyy myös hyvin kirppiksiltä!


Lahjoita eteenpäin, myy, auta naapuria

Fb-kirppisryhmät, Tori.fi, itsepalvelukirppikset.
Hyväntekeväisyyskirppikset ja somen auttamisryhmät. Myös esim. Hope ry lle voi lahjoittaa käyttökelpoisia lastentavaroita.
Kesän maksuttomat pihakirppikset ja puistokirppikset ovat kivoja.

Ole oman sosiaalisen piirisi edelläkävijä jakamisessa, vaihtamisessa ja lainaamisessa. Se tarttuu!
Vinkki: esim. vaatevaihtajaiset tuttujen tai tuntemattomien kesken (nyt epidemiarajoitukset huomioiden tottakai).
Vaihda ja anna taimia ja kasveja. Käy myös Huonekasvit- fb-ryhmässä.
Anna ylijäämäruokaa kavereille, naapureille tai sukulaisille.

 

Hmm... mitä sinä ottaisit käyttöösi näistä? Kierrätä, säästä, saa parempi omatunto! Elämä voi olla hyvää, jakaessa parempaa.


Tässä postauksessa käytin pääasiallisena lähteenä Laura Kontialan kattavaa esitystä kestävästä kulutuksesta, kursillani 17.3.21. Kiitos Laura!






Linkkejä
 

Lue myös aiempia postauksia aiheesta tässä blogissa:
 
 

 
 
 
Näiden lisäksi tässä blogissa löytyy hävikkiasiaa liittyen ennenkaikkea ruoan hävikkiin ja sen välttämiseen.
 
Lisää kierrätysvinkkejä tulossa myöhemmin keväällä. Toivotaan että päästään pian taas puistokirppiksillekin.

Ihania kierrätyskokemuksia kaikille!
 
 
(Kuvat: Pixabay)

 
 

maanantai 15. maaliskuuta 2021

Maailman kuluttajan oikeuksien päivä 15.3

Maailman kuluttajan oikeuksien päivää vietetään tänään.

Lue lisaa tästä

Tänä vuonna 2021 on teemana muovijätteen torjunta.  Tätähän muovijätettä tulee vaikka miten paljon nyt maskienkin mukana. Ks. Miljardeja maskeja..

 



Tällä viikolla kirjoitan lisää kierrätyksestä ja sen mahdollisuuksista jokapäiväisessä elämässä.

 

Hyvää viikkoa!💜💚


lauantai 13. maaliskuuta 2021

Kestävä kulutus, perustarpeet

Ennen tätä nykyistä eli siinä entisessä elämässämme oli yksi suurimpia huolenaiheita: ilmasto.

Miten on syytä rajoittaa kuluttamista ja hävikin tuottamista. 

Se on tärkeä asia edelleen.

 

Tästä artikkeliin kiertotaloudesta ja kestävästä kulutuksesta 

 

Vastuullisuus ei ole oikein muotia? Ja vastuullisuutta meiltä kysytään enemmän kuin koskaan.


Jospa laatisi perustarpeistaan luettelon.

Miettii mikä niistä oikeesti on välttämätöntä, mikä tarpeellista.

Ja että toteutuuko nämä omassa elämässä.

Jos toteutuu, on syytä kiitollisuuteen.

Entä toteutuuko muiden perustarpeet? 


Jos kuluttaa ja heittää pois, tarvii yhä lisää, vaatii, kiilaa muiden eteen, ei välitä muista muutenkaan, vaan vaalii vain omia tarpeitaan ja toiveitaan, niin voiko olla onnellinen?


 🤔😯🙄


sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Kirppistelyä ja konmaritusta

 

Kestävä kulutus, kierrätys säästää kukkaroa. Tässäpä oiva haastattelu nuoresta naisesta, joka on taitava kirppistelijä:

 Kirppishaukan haastatteluun

 Kukapa meistä ei olisi joskus löytänyt jotakin tosi kivaa kirppiksiltä. Minulla on takki joka on nyt jokseenkin hapertunut kovassa käytössä, vetskatkin kaikki lopulta rikki, olenhan käyttänyt takkia reippaasti yli 10 vuotta, ja sen käytettynä jo ostin, muutamalla kolikolla. Kiva kevät-kesä-syksy-takki, jonka veroista en enää löydä mistään. Käytän takin loppuun vielä viljelypalstalla.. Sitten vasta sanon sille haikeat hyvästit.

En kuitenkaan ole noin ahkera kirppistelijä kuin yo. haastattelun nainen. Jos olisin, minulla varmasti olisi kaikenlaista kivaa enemmän kuin nyt...

 

Tavoite minulla kuitenkin parhaillaan luopua mahdollisimman paljosta, pelkistää ja saada tilaa enemmän, ja että löytäisin kaiken hiukan helpommalla. Sekin on hyödyllinen tavoite ja kestävää kehitystä, mikä ettei. Kunhan ei sitten ala hankkia lisää tavaraa uutena ainakaan.  Tästä linkistä pääset lukemaan järjstämisestä lisää eli ammattijärjestäjä Ilana Aallon blogiin.

 

Menen kuitenkin kohta yhdelle lempparikirppikselleni, Tapiolan (ent. Niittykummun) Fidaan, vien sinne kirjoja. Jo ajatuskin tuntuu mukavalta. Samalla katson paria tarpeellista asiaa sieltä.. ihan juuri tapeellista.


 Lue tämäkin artikkeli: Saako köyhällä olla elämänlaatua Diakin sivuilta.

 


Porkkanajunalla pääsee




perjantai 5. maaliskuuta 2021

Mma Ramotswella on asennetta


 ..siis oikea asenne rahaan ja tavaraan! 

Ilahdutti alkaa lukea McCall Smithin Mma Ramotswe -sarjan kirjaa: Olemmeko sukua, se alkoi näin. Lue sinäkin yo. sivu. 

Niin, tavaralla on arvonsa. Mutta ei mikään ole sen arvoista että maksaisi siitä turhaan liikaa.

Nuukailu kunniaan!

Minulla ei ole mitään omaisuutta mihin olisin erityisen kauhean kiintynyt, niin paljoa etten pystyisi siitä luopumaan. Esineet ovat käyttöä varten. Uutta tarvii joskus harvoin hankkia.

Käyttökelpoisuus on hyvä juttu, joskus kyllä kauneuskin.

Tunnearvo tietenkin merkitsee. Siksi pieniä muistoesineitä kuitenkin riittää ja kyllä, onhan ne muistojen täyteisiä ja sitä kautta rakkaita ja tai merkittäviä. En sitä kiellä. Siskolta saatu korurasia, äidin kori, pieni helmisalamanteri ja nuo sukkapuikotkin jotka sain pari vuotta sitten lahjaksi ja joita en vielä ole ottanut käyttöön. Lahjaksi saatuja Mma Ramotswe -kirjoja.. 

Mitenkähän monta yksittäistä esinettä sitä onkaan ja miten monta oikeasti tarvitsee.

Hyvä että arvot ja tavarat ovat kuitenkin erikseen. Loppuviimeksi.