Onpa se sanonta! Olen aina ajatellut että onpa se sanonta.. ja niin sehän tarkoittaa että vanhetessa tulee sairauksia seuralaisiksi. Huoh. No niin. Nekö sitten on hyvää seuraa? Ei kyllä ole!
Vanhuus tulee joskus yksin, ja kyllä, se tulee monelle yksin. Vanheneminen tapahtuu joskus että hups vain, kun sairauksia tulee nopeaan tahtiin ja voimat vähenee, sanoo nimimerkki kokemusta on.
Aina ei ole sukulaisia joilta pyytää apua. Tämä onkin kipeä asia niin monelle. Yhteisöt ovatkin siksi yhä tärkeämpiä. Kuuluminen johonkin tuo myös merkityksellisyyttä, jota me jokainen tarvitsemme.
Omia paikkoja on hyvä etsiä ajoissa. Jos työ tai jokin harrastuspiiri on olleet ainoa yhteisöt ja ne jääneet taa, voi etsiä vielä uusia tärkeitä paikkoja ja porukoita, vaikka eläkeläisjärjestöistä, muista oman elämänpiirin yhdistyksistä ja seuroista, seurakunnista, kaupungin eläkeläisryhmistä. Somessa on yhteisöjä vaikka miten paljon, mutta livetapaamisiakin tarvitaan. Ihan elävänä naamatusten, kohdata ja jakaa kuulumisia, sitä me kaikki tarvitsemme.
Eilisessä Perjantai-ohjelmassa puhuttiin yksinäisyydestä ja erillisyydestä. Mukana oli mm. yksinasuvien yhdistyksen puheenjohtaja Raija Eeva. Tärkeää asiaa ja hyvä ohjelma. Löytyy YLE Areenasta.
Yksinasuvia on paljon, ja erityisesti nuorissa ja vanhoissa on paljon yksinasuvia. Mitenkähän olisi vanhusten muodostamat kommuunit, ja näitähän tosiaan jo onkin jossakin. Tietenkin on ihanaa jos ympärillä on myös nuoria ja lapsia.. Kummasti jo pienen lapsen näkeminen virkistää, saa hymyn naamalle, ja mielen iloisemmaksi. Meillä vanhoilla on myös aikaa ja ymmärrystä lapsille.
💜
Vanhuus ei tule yksin. Se tuo mukanaan niin raihnoja kuin elämän monimutkaistumista. Missä se ja se esine nyt onkaan? Miten minulle menikin nyt melkein kaksi tuntia aamutoimissa..? No niin ja sanat meni solmuun puhelimessa, hmph.
Vertaisuuden voima ja ilo löytyy vahvimmin silloin kun sitä kipeimmin tarvitsee. Nimittäinkin ratikkapysäkillä lyhyt keskustelu voimaannutti kummasti. Tai kun tärkeän ihmiseni kanssa naurettiin, miten monia toppahousuja meiltä löytyy. Jos on raihnoi ja kolotuksia, niin niille voi joskus nauraakin. Ilo on laastari ja lääke.
Ihmisiä voi löytyä, etsivä voi löytää uusia ihmisiä. Jotkut jäävät olemaan. Auttamaankin tai sitten voi olla mahdollisuus itse auttaa siten kuin voi. Jo puhelun soittaminen toiselle on pieni suuri teko.
Joku on raihna jäsenistään, joku enemmän muististaan. Kotiin saatava apu on jokaiselle tarvitsevalle kultaa kalliimpaa.
💚
Luin juuri myös kattavan artikkelin edunvalvontavaltuutuksesta, Taloustaito -lehdestä.
Lisätietoja ja muuta tärkeää asiaa:
💙
Paitsi että voi kokea yksinäisyyttä, ja raihnaisuutta, niin vanhuus voi tuoda myös kipeät muistot. Hyvätkin, mutta myös kipeät.
Jos ei ole ehtinyt käsitellä esim. traumojaan ja muuten ikäviä kokemuksia ja tapahtumia, niin ne nyt voivat hyökätä päälle, triggeröidä ja jäädyttää elämää. Onneksi on niinkin, että aina voi käsitellä asioita. Moni myös alkaa sitten kirjoittaa tai maalata, muulla tavalla taiteilla. Kaikki nämä hoitaa sielua ja elämä voi, vähän kolhiintuneenakin tuntua vielä hyvältä.
Vanheneminen tulee miten tulee. Elämä on muutosta joka päivä. Mutta se on myös paikallaanpysymistä, vain katsella lintujen telmimistä puissa, tässä alati sumuisessa maisemassa.
Ja se on tässä. Nimittäinkin mennyt ja nykyisyys, kaikki ajan monet kerrostumat. Ja näin.. onkin hyvä. Juuri tässä.
Tästä aiempaan blogipostaukseeni eläkeläisalennuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti