Poikkeustilakeväänä huomasin metsän merkityksen hyvinvoinnille. Juu, olin tiennyt ja kokenutkin, jo aiemminkin, että metsä laskee verenpainetta, tekee hyvää muutenkin, rentouttaa jo jopa 15 minuutissa..
Kuitenkin juuri tuo viime kevät, vei minut metsään syvemmälle. Ihan pieneen metsikköön jossa kulki toisinaan muitakin, koiranulkoiluttajia ja muita metsästä tykkääviä, kuitenkin usein sain kuljeskella siellä yksin.
Opin, väsynyt kun olin, nojailemaan puihin. Tunnustelin puun kuorta, sammalta. Otin pari varpua mukaani tekemään lehtiä. Valokuvasin vähän. Sanelin tekstejä puhelimeeni. Olin vain. Kävelin.
Metsä rentoutti. Mietin usein, miten se sen tekee. Onko se värit, valot, kosteus, ilman puhtaus. Eläimet..
Orava omassa puussaan tuli tutuksi. Jokin kirkuva lintu jossakin. Varikset aina rähisemässä. Muurahaiset heräämässä. Elämä, joka ei vaadi minulta mitään. Vain saada katsella. Sekö rentoutti niin syvästi?
Ehkä nämä kaikki yhdessä.
Kesällä kuuntelin radio-ohjelman, muistaakseni Horisontissa, Yle 1 llä, jossa puhuttiin luonnon tervehdyttävästä vaikutuksesta. Ohjelmassa tutkijat kertoivat miten metsässä on havaittu tietynlaista värinää, tietyllä taajuudella, ja se muistuttaisi kehdon tai kohdun keinuntaa.. Tämä voisi olla syvän rentoutumisen salaisuus. Kuulostaa todelta. Tämä olisi se metsän imu siis, se mikä jonkin hetken kuluttua aina vie siihen nirvanaan, joka elvyttää joka antaa uusia voimia. Ja niitä, voimia tarvittiin keväällä ja kesällä.
Tulee syksy. Epävarmuus jäytää mielissämme. Monesta syystä.
Muistetaan että on metsä ja haetaan sieltä lääkettä keholle ja mielelle, syksylläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti