perjantai 30. tammikuuta 2026

Kasvis vs lihatuote

 Joo onhan nuo kasvisproteiinit kalliimpia. On tullut todettua aiemminkin tämä.



Tässä vehnäproteiinivalmisteen hinta huomattavasti kalliimpi kuin eineslihapullat.

Viimeksi ostin Mifua. Oli kalliimpaa kuin jaiheliha. Mutta ei nyt sikakallista kun pussillisesta mifua eli maitoproteiinivalmistetta tein kolme ateriaa. Se oli jopa hyvää kun maustoi.

Härkistä kokeilin joskus aiemmin mutta kun käytän linssejä en koe tarvitsevani härkisvalmistetta joka on kovin kallista ja eikös siinä ole iso osa hernettä.

Käytän niin kasvis- kuin lihatuotteita. Ja on mielenkiintoista kokeilla kaikenlaista.





lauantai 24. tammikuuta 2026

Omasta terveydestä

Omasta terveydestään on hyvä pitää huolta niin kuin vain voi. Tietoa nykyään riittää, siitä mikä on hyvästä mikä ei.

Kun ei pysty noudattamaan. Niinkin joskus ja usein on,  mistä kiikastaa? Ei jaksa, ei välitä, ei ehkä ehdi tai ei sittenkään tiedä mikä olisi oikein.

🐙🐙🐙

Omat veriarvot oli vinksallaan. No jokin lääkekokeilu tulee. Samalla koitan vaikuttaa myös syömisillä ja muilla elintavoilla.

Ruokaan ei voi laittaa niin paljon kuin haluaisi. Mutta budjetin puitteissa voi tehdä valintoja. Kuten että kilo porkkanaa sen sijaan kuin.. jotakin muuta. Ja hei, että syö vaikka pari kappaletta niitä porkkanoita joka päivä! Olen lisännyt myös hedelmiä. Ja iso osa tulee hevihävikkihyvikeistä eli erittäin edullisesti.



Niitä muita elintapoja on sitten pidemmät kävelylenkit ja stressin välttäminen.

Talvimaisemassa onkin mukava liikkua.


lauantai 17. tammikuuta 2026

Helpot porkkanasämpylät


3 porkkanaa (n. 4 dl raastetta)

1 pss (11 g) kuivahiivaa

1 tl suolaa

1 tl sokeria

½ dl rypsiöljyä

5 dl vettä

14 + 1 dl vehnäjauhoja

 • Sekoita hiiva, suola, sokeri ja öljy 42-asteiseen eli hieman kädenlämpöä lämpimämpään veteen. Lisää porkkanaraaste ja jauhot ja sekoita tasaiseksi mutta älä vaivaa. 

• Peitä kulho kelmulla ja laita jääkaappiin 12 tunniksi.

• Ota taikina huoneenlämpöön tunniksi.

• Kaada taikina pöydälle ja jaa 20 palaan. Pyörittele palat sämpylöiksi kahdelle pellille. Anna kohota liinan alla vielä noin 30 minuuttia.

• Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes sämpylät ovat kypsiä.


Lähde: Kotivinkki

Kuva: Pixabay


perjantai 16. tammikuuta 2026

Hassuja ja tai leppoisia videoita

SuperJ

Savonturaukko

Korpimuija

Kirsti Karki

Niilo22


Ohessa luettelona, ei linkkeinä. Kirjoita nimi you tuben hakuun, löytyy. Niin, muunmuassa näitä on meikäläisen tullut seurattua. Ehkä mieluisin yhä vaan on tuo Korpimuija.

..Seuraan näköjään aika monenlaisia tubettajia, vaikka on heissä yhteistäkin. Esim. ruoka, luonto, omat ajatukset ja luovuus. Ja kekseliäisyys sekä kaikenlainen omintakeisuus on mikä yhdistää näitä tyyppejä.

SuperJ n ruokakokeilut, nuukailut ja muut ovat mukavia ja oivaltavia. Niilo22 n juustopuuroa en muuten kokeile:). Savonturaukko kokkaa tavallista arkiruokaa. Korpimuijan elämäntapa on vertaansa vailla. Kirsti Kärki on maanläheinen ajattelija hänkin. 

Ja pröystäilijöitä ei ole heistä kukaan. Eletään maltillisesti, jopa säästäväisesti, niin on hyvä.

Millaisista videoista tai videopäiväkirjoista sinä tykkäät?





torstai 15. tammikuuta 2026

HUS numero

Hei, HUS sairaanhoitopiiri käyttää soittaessaan numeroa 0947171700. Eli tämä ei ole huijausnumero.

Hmm kaikkea ei aina tiedä ja voi jäädä vastaamatta outo numero. Nyt tiedän ja sinäkin.

Sairaanhoitopiireissä ja hyvinvointialueilla tapahtuu muutoksia, aina ei pysy perässä.


keskiviikko 14. tammikuuta 2026

Tonnikalaa ja heviä alesta

Tonnikalaa neljä purkkia 2 eurolla! Ei hullumpaa. Alepassa tämä coopin uutuustonnikalasäilyke, vähemmällä öljyllä, oli alessa. Eikä ollut pahaa.

-Arvaa hamstrasinko? 

Lidliin kun osuu aamupäivän puolella, löytää hävikkikassin 2 eurolla:) Tällä kertaa kassissa oli perunoita n 1,5 kg, lisäksi satsumia, omenia, kurkku, persiljaa ja purjo.  Kivasti siis keittoaineksia, leivänpäällystettä ja hedelmiä.

Tonnikalat jalostuvat tonnikalapastaksi.


💛

🧡

lauantai 10. tammikuuta 2026

Nuudelikeittoa

Nuudelit ovat helppo arkiruoka-aines. Nuudelia löytyy usein jopa kaksi pussia/1 e. Eli on edullistakin. Eväänä on joskus helppoa tehdä nuudelikuppi, lisätään vain kuuma vesi ja ruoka on valmis.

Ohessa HS- jutusta poimimani keitto- ohje:

Pikanuudeli-kookoskeitto

'4 annosta

Valmistusaika 15 min

4 ps (à 90 g) katkaravunmakuisia pikanuudeita

1 l vettä

1 ps (150 g) varsiparsakaaleja

2 kevätsipulia

1 vihreä chili

1 prk (120 g) luonnonkalasäilykettä

1–2 rkl kalakastiketta

1 tlk (250 ml) kookosmaitoa

½ ruukku korianteria


1. Avaa nuudelipussit ja ota nuudelit sekä maustepussit erilleen. Laita vesi kiehumaan.

2. Siisti varsiparsakaalien kannat. Paloittele varsiparsakaalit suupaloiksi. Viipaloi kevätsipulit ja chili. Valuta kalasäilyke.

3. Mausta vesi nuudeleiden maustepusseilla ja kalakastikkeella. Lisää varsiparsakaalit ja keitä 2 minuuttia.

4. Lisää kookosmaito ja kuumenna kiehuvaksi. Laita nuudelit kulhoihin ja jaa päälle kuuma liemi sekä varsiparsakaalit. Anna tekeytyä muutama minuutti.

5. Lisää päälle kalaa, chiliä ja kevätsipulia. Viimeistele korianterilla.'

( Lähde: Emilia Kolari. HS Arkiruoka | Vartin keitto pikanuudeleista ja kaksi muuta helppoa nuudeliruokaa

https://www.hs.fi/ruoka/art-2000011703979.html)




(Kuva: Pixabay)

🧡🧡🧡


maanantai 5. tammikuuta 2026

Kortit sen joskus kertoo

 





Kortit sanoittaa tunteitani ja ajatuksiani. Tai antavat uusia oivalluksia. Uusia ajatuksia elämän evääksi. Voivat joskus myös piristää, jopa antaa voimia.

Nämäkin mainiot Hitaammassa tahdissa -kortit jotka olen hankkinut ryhmäkäyttöön, mutta ilahdutan niillä itseänikin silloin tällöin. .. korttia ja ajatusta sekä kääntöpuolen harjoitusta voi miettiä ja voi kokeilla.

Nämä löytyy Hidasta elämää - kaupasta. Pakan hinta n 20 e.


  💜💜💜



lauantai 3. tammikuuta 2026

Häiriömerkintä

Luin hyvän kirjan: Annamari Marttinen: Häiriömerkintä.

Se kertoo eronneesta Katariinasta, jolla vakituinen työ ja teini joka asuu osan aikaa äidillä osan isällä.  Katariina vaihtaa pienen omistusasuntonsa suurempaan, ostamalla uuden mutta.. vanha ei menekään kaupaksi. Tulee velkaa. Yht äkkiä Katariina menettää työnsä. Siitä seuraa velkaa lisää, pikavippejä, ja velkaa velan päälle. Maksuhäiriömerkintä uhkaa.

Kirjailija osaa kuvata talousahdinkoa ja sen tuomaa ahdistusta uskomattoman tarkkaan. Kuitenkin koko ajan lukijalla on usko että vielä asiat järjestyy...

Kirjan opetus lienee että: Älä jää yksin, koskaan, minkään huoliesi kanssa. Hae apua! Ja hei, älä ota pikavippejä!





torstai 1. tammikuuta 2026

Talvi tulla tupsuttaa

 - No onkos tullut talvi... 


Ajasta toiseen mennään vauhdilla. Syyssäät jää nyt sitten vihdoin taa. Päiväkin koko ajan pitenee ja ehkä.. ihmisten kaamosväsymys hellittää.

Olen pystynyt suunnittelemaan uusia asioita ensi vuoteen. Se on mukavaa. Oletko sinä suunnitellut jotakin kivaa uutta?

Mietin nyt rutiineja. Miten ne kantoivat läpi viimeaikaisen väsymyksen. Kuten että: syödä säännöllisesti, liikkua niin ikään. Jaksoi mitä jaksoi. Ja niitä rutiineja jotka toi ihan iloa: aamuinen hetki kynttilänliekin valossa, metsässäkäynnit, myös mukavien tubettajien seuranta ja iltainen lukeminen.

Nuukailukin toi iloa. Kun jaksoi itse laittaa ja käyttää kaiken ostamansa, niin ettei hävikkiin jäänyt. Saattoi käyttää luovuutta ja hoksailla uutta.  -Pakko sanoa, silloin kun en jaksanut niin sorruin eineksiin ja kaikenlaiseen makeaan.. mutta kun taas sitten jaksoin, se oli ilon aihe, nuukailu siis, ruuassa ja muussa. Suosittelen kaikille!

Joulunaika vei rahaa, ja tuli juuri vuoden viimeiset ruoka- ja lääkeostokset maksettua taskun- ja repunpohjille kertyneillä kolikoilla, näin mummotyyliin. 

No ni. Ja onkos nyt kaikenlaisten korjausliikkeiden aika? Budjetti ja myös kaloribudjetti hoi! Todellakin, saan ruoassa nipistettyä, kun tsemppaan!


Hyvää vuodenvaihdetta ja uuden vuoden uusia hyviä alkuja kaikille! 💙💛🧡