Ja rouva on hyvä vaan..
Ihan liikaa meitä kuritetaan rankoilla tapahtumilla ja uutisilla.
Pandemia, sodat, väkivaltaisuudet, ilmastonmuutos, nykyinen hallitus ja toimeentulon niukentuminen.
Kaiken tämän jälkeen ja keskellä, kasvaako meidän eettisyys vai mureneeko se? Niinpä.
Siellä missä koetaan yhteisöllisyyttä, ollaan ja puhutaan, siellä itää ja kasvaa hyvinvointi ja sen myötä muut hyvät asiat.
voi olla vaikka lahjoittaminen. Vaikka kuinka pienestikin. Sillä hyvän tekeminen tekee hyvää kaikille.
Jos olet vaikeiden asioiden keskellä, kiusattu, suret tai huolet vain painaa liikaa, silloin pienet teot itsen hyväksi on tosi tosi tärkeät. Tehdä jotakin kivaa joka päivä, syödä hyvin, levätä. Mutta voi auttaa tai tukea myös muita, se voi voimaannuttaa. Minua on, kokeile sinäkin.
Vaikka olisit sentin venyttäjä, voi joskus nipistää myös hyväntekeväisyyteen.
Meiltähän se sujuu, se nipistäminen:).
Tästä pääsee Roosa nauha- keräyksen: Roosa nauha - tuotteisiin
viettoa Lapinlahden Lähteellä. Tuotto VVA ry lle. Taas kerran mietin miksen käy useammin täällä! Tämä on kyllä tunnelmallinen paikka, ja lounaspaikkanakin mitä parhain. En toki usein syö 8 euron lounasta, ( joka toki vielä edullisempi kuin normi lounaan hinta) mutta joskus sentään:)
Tapahtumia Lähteellä on vaikka miten paljon. Seuraavaksi kiinnostaa kukkasipulien istutustalkoot. Kantsii muuten mennä, siellä on ruskan aikaan tosi kaunista. Puisto on suuri ja avara ja meri ympäröi kolmeltakin reunalta aluetta.
Viime lauantaisessa, (12.10) Levollisuuden retriittipäivässä saimme mm. katsella valokuvia, kirjoittaa niistä ja vaeltaa syksyisessä luonnossa.
Munkkiniemen seurakunnan järjestämän retriitin ohjaajina toimivat Nina Kellokoski, Tarja Frilander ja Leena Eronen.
 |
| Kuva Nina Kellokosken valokuvasta |
Tällaiset seurakuntien järjestämät päiväretriitit ovat usein ilmaisia ja sisältävät myös lounaan tai kahvin.
🧡🧡🧡
Tänä syksynä tämä oli minulle jo kolmas hiljaisuuden päivä. Elokuussa Kalliossa osallistuin Tunnekuvat- päivään. Se sisälsi maalausta, kirjoittamista ja kehoharjoituksia. Nina Klemmtin ja Heidi Erikssonin ohjaama päivä jätti paljon evästä tulevaan.
Syyskuun, Nina Klemmtin ohjaamassa päivässä, me valokuvattiin, kukin itsekseen. Vaikka tehtiin itseksensä ja jokainen vaelsi omia polkujaan kauniissa Kalliossa, niin kuitenkin oltiin yhdessä. Kokemus oli sekä yksityinen että yhteinen.
Halusin pari sanaa näistä kirjoittaa tänne, koskapa olen niin kiitollinen näistä mahdollisuuksista.
Vaikka olisit miten sentin venyttäjä, ja kalliisiin viikonloppuretriiteihin ja muuhun ei olisi varaakaan, niin tällaisia päiväretriittejäkin siis löytyy. Ajattelen että nämä ovat hyvin merkityksellisiä tässä meluisassa ajassa, jossa pysähtyminen voi muuten olla joskus vaikeaa. Hengellisessä mielessä myös, nämä ovat merkityksellisiä.
 |
Kuva: Osallistujien ajatelmia kuvista |
Ps. Nina Kellokoskella on parhaillaan myös valokuvanäyttely Munkkiniemen kirkolla
Varautumisesta taas meitä muistutetaan. Ja hyvähän se on. Kaikenlainen varautuminen voi myös säästää monet sentit ja eurot.
Varautuminen häiriö- ja kriisitilanteisiin
Uusi varautumisopas on siis tulossa suomi.fi - sivuille, marraskuussa.
Ilmoituksen siitä voi vaikka tilata omaan sähköpostiinsa.
Olen ollut pitkään hiljainen tämän Sentin venytyksen blogini osalta. Sentti on kyllä tänäkin aikana venynyt monessa.
Syitä hiljaiseloon on mm. kuntoutuskurssini, meille raihnasille sekä ikääntyneemmille suunnattu. Sain polskia vedessä joka päivä, järvessäkin kävin. Se oli niin hyvä. Rakentui myös tavoitteita, joita kohti askeltaa nyt.
Toiseksi sitten, syystyöt palstalla vieneet oman aikansa. Niitä riittää yhä ja aina. Ja vielä, matkan järjestely ja matka läheisen luo. Matkustaminen ei ole mun juttu, kun istuminen on pahasta. Pienellä järjestelyllä autossa istuminen on helpompaa ja päivän aikana jumppatuokiot, edesauttaa nekin.
Kun on hitaampi, ja liikuntarajoitteinen sekä vielä uupumusta jäljellä, kaikessa on haasteensa. Tavallisessa arjessa, jonka huolivyyhtejä olen setvinyt myös yhdessä toisen kanssa.
Mutta nyt on kaunis syksy. Olen poiminut aroniaa ja pudokkaita omenia. Ihaillut noita metsien, peltojen maisemia. Löytänyt välillä vähän sieniäkin.
Ja missä on se sentti venynyt? No palstan ja luonnon antimia on voinut hyödyntää. Muuten, kahvia olen vähentänyt. Se on niin win-win kukkarolle ja vatsalle. Ja kuten koko kesän, ruokaostokset kulkevat fillarin päällä, ei ole tarvinnut niin usein käydä kaupassa kun on voinut ostaa isomman erän kerralla. Se on aina säästöä mitä harvemmin käy kaupassa. Nimittäin mitä useammin käy, niin mukaan tarttuu sitä useammin ylimääräistä ja turhaketta. Olen tyytyväinen säästäväisyyteni ja sehän on hyvä asia, tyytyväisyys omiin tekemisiinsä:)
Olen tehnyt jotakin myös palkasta. Se on tyytyväisyyden aihe sekin! - Enempi puuhaan kuitenkin vapaaehtoistöissä ja mietin välillä sitäkin, millaista elämä olisi jos vapaaehtoistöitäni ei olisi. Aika lailla köyhempää monin tavoin. Nyt saan suunnitella, tehdä yhdessä muiden, ihanien ihmisten, kanssa. Järjestää asioita, mahdollistaa. Auttaa. Kaikki tuo vaikka vie voimia niin antaa voimia ja mielekkyyttä.
Kuka muuten saa sanoa itseänsä köyhäksi? Onko se köyhä jokin arvonimi vai? Ei, ei ole. Luin Auli Viitalan kirjoittaman kolumnin tästä aiheesta. Se löytyy alta.
Ihmisarvoa voi ylläpitää, köyhänäkin. Mietin monia jotka elävät omannäköistä elämää, yrittäjänä, eläkeläisenä, tai jopa työkyvyttömänä. Vaikka nuukaillen niin huomaten kaikkia hyviä asioita elämässään ja ympärillään. Jakaen siitä mitä itsellä on. Auli Viitala on hyvä esimerkki. Miten hän antaa sanat, ne jotka monella on sisällään, hän sanoo ne ääneen. Kun osaa.
Korpimuija, metsässä yksin elävä ja sieltä tubettava nuori nainen antaa iloa meille ihanissa videoissaan.
Kaikki te pienipalkkaiset kulttuurin tuottajat, arvostan teitä. Auttamistyötä tekevät. Siivoojat.
Ja arvostan sinua, palstakaveri, joka osaat kaikkea ihanaa kasviksistasi ja pärjäät vähillä senteillä. Elät pienellä eläkkeellä mutta et valita kun sinulla tuntuu olevan kaikkea muuta kuin valittamista; luonnon kauneus ja itsetekemisen ilo, minimalistinen elämä joka tuo selkeyttä jokapäiväiseen arkeen.
Jokaisen oman hyvinvoinnin vuoksi, mielenterveytensä vuoksi olisi tärkeää löytää niitä asioita, mistä olla kiitollinen. Niiden asioiden HUOMAAMINEN on niiin tärkeää. Nimittäin vaikka ajat ovat synkkiä, niin on paitti se synkkä polku myös valosia polkuja. Kuljemme kuitenkin monia polkuja yht aikaa. Ja niin pitääkin ja saa kulkea.
Rakenna jokin valon polku syksyyn. Jokin tavoite, ihan pieni, jota kohti ja jolla askeltaa.
Auli Viitalan kolumniin: Kuka saa sanoa olevansa köyhä
pieni postaus. Olen ollut luvattoman kauan pois täältä... nyt toivotan hyvää Aleksis Kiven päivää ja Maailman mielenterveyspäivää ja niin, on myös Mielikirjapäivä.
Pian postaan lisää. Muuten mielikirjojani on olleet viime viikkoina Tommi Kinnusen kirjat. Vie mukanaan toden totta.
Syksyn värejäkin katselen mielelläni. Luonnon kaikki aistiherkut tekee niin hyvää..
❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️